PR uutisia

Huippuryhmän kevätleiri 09.04.2024 11:43

Edarin pääsiäisleirillä päästiin nauttimaan jopa poikkeuksellisen loistavista olosuhteista Västervikin rantamaastoissa. Lämpöä riitti ja askeleen pitävyyttä ei häirinnyt lumi tai jää, kerrankin näin.

Viking Line kuljetti totutun varmasti kuusitoista leiriläistä pitkäperjantai aamuksi Tukholmaan, jossa päivä saatiin käyntiin virallisen 10Mila treenin merkeissä. Paikkana Paradiset, joka oli nimensä mukainen. Tullinge SK:n maja tarjosi mainiot tilat virkistäytyä ennen kolmen ja puolen tunnin pikataivalta Västervikiin. Päivä laitettiin pakettiin majoituksen lähimaastossa, jonne pääsi mukavasti suoraan majoituksen ovelta. Osa lähti viilaamaan jo yösilmäänsä seuraavan päivän yöskabaa varten.

Lauantaiaamulla nautiskeltiin Gransön saaren rantakallioista merinäköalalla. Iltapäivällä laskettiin löytyneitä punkkeja ja valmistauduttiin illan yökisaan. Yöskaba käytiin ehkäpä alueen hienoimmassa suunnistusmaastossa Ytterhultissa, joka oli muutama vuosi sitten käytössä erikoispitkänmatkan ruotsinmestaruuskisoissa. Tunnelmaan sopien paikalle oli tuotu äänentoisto ja kaiuttimista pauhasi 10Milan selostus. Tämän siivittämänä suurin osa urheilijoista palasi maastosta pääosin tyytyväisinä suorituksiinsa.

Sunnuntaina luvassa oli pitkä treeni upeassa maastossa aivan Västervikin keskustan tuntumassa ja paikalle oli saapunut myös median edustajia tekemään juttua paikallislehteen. Osalla kirittäjänä toimi maaston puolella paikallinen isäntä eli metso, joka piti huolen, että treeni ei päässyt liian kevyeksi. Iltapäivällä oli vuorossa tietysti munakuvasuunnistus ja aamupäivän treenin tai yökisan väsymyksestä ei vauhdin perusteella ollut tietoakaan. Joukkueille oli annettu tehtäväksi toteuttaa alkushow sisääntulobiisillä ja paras joukkue palkittiin edulla kilpailuun. Lopulta munajahdin voittajiksi tiensä selvittivät Aleksi, Milja ja Henna. Pari hurjaa lähti vielä yötreeniin ja muilla ohjelmassa oli kevyt iltalenkki.

Maanantaina puristettiin vielä viimeiset mehut viestitreenissä, jossa vauhdikas maasto tarjoili mukavaa kilometrivauhtia koko matkan ajan. Treenin jälkeen otettiin suunta kohti Tukholmaa ja Turkua. Västervik OK:n maastot ja kartat keräsivät lukuisia kehuja ja taisivat muutamat jopa harkita joskus muuttavansa paikkakunnalle. Kaikkinensa leirillä saatiin rutiinit herätettyä talviunilta laadukkailla suunnistustoistoilla ja sitä tarvitaankin jo ensi viikolla, kun kotimainen Viestiliiga -kausi käynnistyy Paraisilla Kevätyönviestillä.

Leirilaiset

Ohjelma:

Pe 30.3.
ap: 10Mila malliharjoitus 5 km, Huddinge
ip: Suunnistus 7,7 km, Pitkät välit, Marsbäcken

La 31.3.
ap: Suunnistus, 6,2 km, loopit, Lillön
ip: "Yöleirikisa", 8,5 / 7,2 km, Ytterhult

Su 1.4.
ap: Suunnistus, 11,6 km, Mörekärr
ip: Kevyt lenkki tai suunnistus 6km, Kilmare Ö

Ma 2.4.
ap: Viestitreeni 8,5 km, Gransö
ip: Ajo Tukholmaan

Olosuhteet haastoivat helmikuun leirillä 09.04.2024 11:45

Edustusryhmän helmikuun leiri käytiin viime leirin tapaan Rastituvalta 2.-4.2. Tällä kertaa kuun vaihteen plussakeli ja sateet olivat tehneet tienpinnoista ja hiihtoladuista lähinnä pikaluisteluun sopivia. Hokkarit jätettiin kuitenkin naulaan ja perjantai illalla leiri polkaistiin käyntiin yösuunnistusvedoilla Hepojoella, jossa kartta ja radat olivat Miljan käsialaa. Lämpötila kääntyi pakkaselle, mutta hankikanto jäi kuitenkin hieman vajaaksi. Jalan alta pettävä hanki tarjosi 5-40 cm edestä voimavastusta metsäjuoksuun, mutta onneksi sekä vetojen alkuun että loppuun oli suunniteltu juoksupätkää metsäautotiellä. Mukavasti Varsinais-Suomalaiset huippuolosuhteet olivat houkutelleet paikalle myös muutaman vierailevan tähden aina Pohjois-Karjalasta saakka.

Lauantain aamutreeninä juostiin porukalla verkkalenkkiä, jonka jälkeen siirryttiin Milkan vetämänä kehonhallinnan pariin AKK:n salissa. Akrobaattisten suoritusten päälle vielä tiimiytymistä pallo- ja mailapelien merkeissä. Paimion Nesteen lounas täytti akut jälleen sopivasti ennen iltapäivän treeniä. Iltapäivällä olikin vuorossa spinningvedot Paimion keskustan Voimakas salilla. Hiki virtasi ja joillain myös rauta nousi.

Sunnuntaina leiri päätettiin perinteiseen pitkään lenkkiin. Tämänkertaisena spesiaalina olivat retroasut ja asukokonaisuuksia taisikin löytyä ainakin neljältä eri vuosikymmeneltä. Täytyy sanoa, että jonkin verran urheiluvarusteetkin ovat kehittyneet tähän päivään mennessä. :) Leirillä oli myös muutama nuortenryhmäläinen tutustumassa edustusryhmän menoon. Milla, Saana, Aaro ja Aapeli vetivät koko leirin ohjelman hienosti muiden mukana. Tervetuloa uudelleen!

Helmikuun retrolenkki

Leiriohjelma:
Pe klo 18: Yösuunnistusvedot, 3x2km @Piikkiö
La klo 10: Kevyt lenkki, kehonhallinta & pelit
La klo 18: Spinningvedot 4x(4’+3’+2’+1’)/30”/3’
Su klo 10: Pitkä lenkki, juoksu/hiihto

Paimion Rastin asusteet tilattavissa 29.01.2024 06:58

Paimion Rastin varusteverkkokauppa on auki Nonamen clubshop:ssa! Verkkokauppa on auki sunnuntaihin 4.2.24 asti. Tilaukset tehdään ja maksetaan verkkokaupassa. Tilattujen varusteiden jaosta infotaan erikseen, toimitusaika on noin 7-8 viikkoa verkkokaupan sulkeutumisesta.

Tarkemmat ohjeet on lähetetty seuran sähköpostilistalla. Jos et ole huomannut sähköpostia, kannattaa käydä vilkaisemassa roskaposti-kansio. Jos et ole saanut viestiä, voit pyytää tarkemmat ohjeet vaikkapa Henriikalta: henriikka.pensas-ät-outlook.com. Jos et kuulu ollenkaan sähköpostilistalle, laita liittymisviestiä vaikka Pertille, arolapertti-ät-gmail.com.

Edareiden tammileiri Rastituvalla 12.-14.1. 21.01.2024 14:19

Edareiden harjoituskauden kolmas ja samalla vuoden 2024 ensimmäinen leiri järjestettiin kotileirinä Rastituvalla 12.- 14.1. Leiri aloitettiin perjantaina ratavedoilla (6-8x1000m) Kupittaan hallissa yhdessä Angelniemen Ankkurin suunnistajien kanssa. Lauantaiaamuna ohjelmassa oli palauttavaa juoksua tai hiihtoa ja päälle syötiin Paimion Nesteen maittava lounas. Nesteellä olivat samanaikaisesti myös PR junnut, joiden kanssa otettiin yhteiskuva ennen, kun siirryttiin keskustelemaan ensi kauden tavoitteista. Ainakin tavoitteiden valossa tuleva vuosi näyttää positiiviselta.

Illalla ohjelmassa oli lyhyet yövedot teemalla 10Mila 2024, joten karttaa oli muokattu vastaamaan ruotsalaistyyliä ja saattoi hajonnoissakin olla jotain hieman ruotsalaiseen viittaavaa. Koko seuralle oli tarjolla oma harjoitus samoilla rasteilla ja muutamia hurjia maastossa nähtiinkin viikonlopun lumentulosta huolimatta. Sunnuntaina leiri paketoitiin pitkällä polkulenkillä Littoisissa ja leirin hapot huuhdottiin lenkin jälkeen saunassa, avannossa ja paljussa Villa Järvelässä. Seuraava edarin leiri onkin luvassa jo heti helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna Paimiossa.

Leiriohjelma:
Pe klo 18: Ratavedot Kupittaan halli, 6-8x1000m/pal. 2' + vr. sis. 3x60m
La klo 10: Palauttava lenkki juosten tai kevyt hiihto
La klo 18: Yösuunnistusvedot Rastituvalta 3x1,2-1,5km Rerun
Su klo 10: Pitkä lenkki, juoksu/hiihto

Milja vuoden paras suunnistaja 16.04.2024 14:07

Milja Väätäjä palkittiin kauden päätöstilaisuudessa Tillintuvalla PR:n vuoden parhaana suunnistajana. Milja teki keväällä Norjan Sarpsborgissa ensiesiintymisensä maailmancupissa Suomen maajoukkueasu yllään. Erityisesti hän säväytti viestin avausosuudella tulemalla vaihtoon parhaana suomalaissuunnistajana kärjen tuntumassa sijalla seitsemän.

Parhaana alle 16-vuotiaana tyttönä palkittiin Minttu Lindeqvist ja poikana Aaro Lahdenperä. Anssin muistorahastosta jaettavan Anssin palkinnon sai Milla Pyöli ja nuorten tsempparipalkinnon Aapeli Heikinmaa. Lisäksi päättäjäisissä palkittiin joukko seuran hyväksi puurtaneita tekijöitä sekä tietysti ennen kaikkea iso, iso joukko alle 12-vuotiaita seuran mestaruuskisojen suorituksestaan.

Ehkä päättäjäisten haastavin tilanne oli edessä Family- ja Sport-ryhmien muodostamalla asiantuntijaraadilla, joka pääsi arvioimaan kaikkien osallistujien piparilevyille ryhmätöinä tekemiä tonttukarttoja. Karttataideteoksia oli vaikea laittaa järjestykseen, mutta löytyihän se voittajaryhmä!

Lauantaina tehtiin samalla suunnitelmia tulevan varalle. Syyskokouksessa hyväksyttiin toiminta- ja taloussuunnitelmat vuodelle 2024. Edessä on erityinen vuosi veteraanien MM-kisojen järjestelyn vuoksi. Samalla kuitenkin nuorisosuunnistus, huippu-urheilu, kuntosuunnistus ja muu toiminta jatkuu vanhalta pohjalta pikkuisen uusin maustein. Johtokuntaan valittiin uusiksi jäseniksi Selina Arola, Anni Maunu, Henriikka Pensas ja Salli Suominen. Muina johtokunnan jäseninä jatkavat Klaus Haanpää, Anna Kreivi-Wahlsten, Hannele Lehtinen ja Matti Tahvonen. Pertti Arola valittiin jatkamaan seuran puheenjohtajana. 

 

Edustusryhmän lumileiri Yläneellä 8.-10.12. 23.12.2023 20:09

Talvi yllätti suunnistajat vai suunnistajat yllättivät talven? No joka tapauksessa edustusryhmän kauden toinen leiri suunnistettiin tällä kertaa Yläneen lumisissa maastoissa hakien hieman tyyppimaastoja ensi
kauden Jukolaa silmällä pitäen. Perjantai-illan ohjelmassa oli yöviestitreeni Matosuolla, jossa kärkisijat ratkottiin vasta loppukirissä. Lauantaina oli valittavissa aamupäivän aktiviteetiksi joko suunnistus tai hiihto. Osa ryhmästä kävikin avaamassa hiihtokauden Pikkulapiksikin kutsutulla Harjureitillä ja ”palautteli” samalla hieman juoksulihaksia illan suunnistusvetoja varten.

Suunnistusvedot Pahnanmaan kartalla (SM-pitkä 2011) tarjosivat myös jännitystä aivan loppumetreille asti ja vetojen jälkeen suunnattiin täyttämään akut sunnuntain pitkää lenkkiä varten majapaikkanakin toimineen Kaidanojan Kartanon joulupöytään. Sunnuntaiksi siirryttiin Paimioon ja pitkään lenkkiin yhdistettiin mm. rastien hakua, jonka päälle olikin hyvä siirtyä vielä Paimion Nesteelle toiseen joulupöytään. Leirillä oli mukana myös kolmas uusi kasvomme eli Minna Miettinen, joka siirtyy PR:ään MS Parmasta. Minnasta kuten muistakin uusista kasvoistamme luvassa lisää hieman myöhemmin.

Edarit toivottavat kaikille oikein hyvää ja rauhallista joulua sekä menestystä uudelle vuodelle 2024!

 

Leiriohjelma:
Pe klo 18:
Yösuunnistus yhteislähtö, @Yläne Rerun
La klo 10: Suunnistus/hiihto, @Yläne
La klo 15: Yösuunnistusvedot @Yläne Rerun
Su klo 10: Karttalenkki @Rastitupa

Syyskokous ja kauden päättäjäiset 2023 24.11.2023 17:18

Paimion Rastin sääntömääräinen syyskokous ja kauden päättäjäiset pidetään Tillintuvalla lauantaina 25.11.2023 klo 14.

Pyydämme ilmoittautumaan tänne sunnuntaihin 19.11. mennessä.

Aloitamme syyskokouksella ja virallisten asioiden jälkeen on vuorossa palkitsemisia ja riisipuuroa.

Halutessasi voit ottaa mukaan pikkupaketin, niin tontuilla on jotain jaettavaa juhlan lopuksi.

 

Edustusryhmän kausi käyntiin Teijolla 24.11.2023 18:16

Edustusryhmän kauden avausleiri vietettiin Meri-Teijon jylhissä maisemissa isänpäiväviikonloppuna raikkaan syyssateen siivittämänä. Leirille oli saapunut runsaslukuinen osanotto kuuntelemaan uusien managerien Jesse & Henkka suunnitelmia kaudelle 2024. Leirillä nähtiin myös muutama uusi tuttavuus, Henna & Suvi, jotka saapuivat vahvistamaan naisten tiimiä. Heistä lisää vielä myöhemmin.

Leiri aloitettiin perjantaina Salo Night O:ssa, jossa yli satapäinen osallistujajoukko tarjosi suurviestitunnelmaa ja GPS-viihdettä oli tarjolla myös kotisohville. Lauantai aamupäivällä jatkettiin taitovalmentaja Pasin corridorin muodossa, päivällä käytiin läpi kausisuunnitelmaa ja illalla vielä yösuunnistettiin Mathildedalin kylän maastoissa. Sunnuntaina oli luvassa leirin erikoisuus eli yöviestitreeni heti aamusta klo 8, jossa demottiin hieman ensi vuoden 10Milaa, jossa myös naiset pääsevät ensimmäistä kertaa juoksemaan yöosuuksia omassa viestissään. Huhupuheiden mukaan aamun GPS-seuranta oli herättänyt myös jokusen PR-isän seuraamaan otatusta livenä isänpäivän ratoksi.

Managerien mukaan leiri oli onnistunut ja positiivinen pöhinä lupaa hyvää tulevalle kaudelle. Seuraavan kerran leireillään jo kahden viikon kuluttua Oripään ja Yläneen maastoissa.

Kiitokset vielä Rasti-Perniölle mahdollisuudesta maastojen käyttöön ja AngA:lle Salo Night O:n järjestelyistä.

Treeniohjelma:
Pe klo 18:
Salo Night-O. GPS-seuranta Pitkä / Keski
La klo 10: Taitoharjoitus, Corridor @Teijon laskettelukeskus. GPS-seuranta
La klo 17: Yösuunnistus @Mathildedal etelä. GPS-seuranta
Su klo 8: Viestivedot @Mathildedal pohjoinen. GPS-seuranta

 

Koko seuran 25-Manna -viestisuunnistusharjoitus 28.09.2023 15:34

Kyseessä 25mannaan valmistava yhteislähtöharjoitus, jonne saa tietysti ilomielin tulla vaikkei 25mannaan olisi lähdössä.

Paikka: Hiekkahelmi

Kokoontuminen klo 17:30, yhteinen alkuverryttely (saa tehdä myös omatoimisen verryttelyn, ks. ilmoittautumistiedostosta lähdön paikka ja ole ajoissa siellä) ja siirtyminen lähtöpaikalle (800 m), josta yhteislähtö klo 18. Lähtö ja maali sijaitsevat lähekkäin niin, että lähtöön voi hyvin ottaa verryttelytakin ja juomapullon mukaan.

Ratavaihtoehdot: helppo n 1,5 km, helppo n 3 km (vastaa 25mannan osuutta 4), keskivaikea n. 4 km ja vaikea n 5-6 km

Ilmoittautuminen ma 2.10. klo 24 mennessä tästä linkistä, huom ilmoita myös haluamasi rata!

Oma karttamuovi mukaan!

Tervetuloa Metsäsprinttiin! 22.10.2023 14:13

Toinen Paimion Metsäsprintti suunnistettiin 22.10. vauhdikkaissa avokalliomaastossa. Tarjolla oli nopeatempoinen kisa selkeälukuisella 1:5000 mittakaavan kartalla vauhdikkaassa avokalliomaastossa. 

Pääsarjoissa kovinta vauhtia pitivät MS Parman Maija Sianoja ja KooVeen Timo Sild. He pokkasivat siis itselleen Str8-kompassit. Sianojan voitto tuli selvällä erolla ennen PR:n Tuulia Vibergiä. Sen sijaan Sildin voitto tuli sprinttimarginaalilla, kun PR:n Topias Arola pääsi 13 sekunnin päähän. Molemmissa sarjoissa oli mukavasti myös 16-18-sarjojen junnuja kokeilemassa, miten vauhti ja sujuvuus toimii aikuisiin verrattuna. 

Kilpailussa oli tarjolla rastireitin sijaan suora 10-sarja. Tästä kokeilukilpailusta voi antaa palautetta asiasta kertovan linkin takaa.

Kaiken kaikkiaan Metsäsprintti sai taas mukavaa palautetta. Pientä yllytystä oli havaittavissa, että vastaava erilainen kisa saisi olla vuorossa jatkossakin. Katsotaan siis! Joka tapauksessa ensi keväänä on vuorossa myös vauhdikkaat ja vaativat Viking Line -Rastit, jotka toimivat samalla hyvänä harjoituksena kesän WMOC-maastoihin. Ja tämän vuoden Metsäsprintin karttaa ja rasteja käytetään vielä Peimarin Rasteilla. Omatoimirasteilla on tarjolla ylijääneitä kisakarttoja sekä tietysti normaalit Peimarin Rastien radat, jolloin luvassa on kokonaan uudenlaisia reittejä ja rastinottoja. Aikaa otetaan normaaliin Peimarien tapaan torstaina 26.10. Tervetuloa siis kokeilemaan mistä on kysymys - tai ottamaan revanssia maastosta! Omatoimirastien karttoja löytyy karttalaatikosta YksYkkösen alueelta Voimatieltä 5.11. asti.  Kts. tarkemmin: Peimarin Rastit 2023 (paimionrasti.fi)

Kaikkien osallistujien kesken arvotut Nonamen lahjakortit voittivat AngA:n Onni Virtanen ja HlT:n Kalevi Kuusisto. Onnea!

Paimion Rasti kiittää kaikkia osallistujia, talkoolaisia ja maanomistajia!