Rennon juhlallinen 40-vuotisgaala - Amy Nymalm seuran paras suunnistaja
Noin sata PR-henkistä juhlisti seuran 40-vuotista taivalta Gaalaillassa Kaimalan Karhulammella. Mukana oli runsaasti henkilöitä, joiden aktiivisimmat vuodet ovat osuneet eri vaiheisiin seuran historiaa. Tämä myös näkyi illan ohjelmassa. Seuran ensimmäinen puheenjohtaja Simo Mannervesi muisteli uuden seuran ensiaskeleita. Paimion Urheilijat oli vuonna -85 järjestänyt ryhmä 2:n SM-kilpailut, jotka Mannerveden mukaan viimeistään varmistivat, että "tällä porukalla voi tehdä mitä vaan". Niinpä oli aika nostaa erikoisseura Paimion Rasti siivilleen. Tosin Simon oma ehdotus seuran nimeksi oli perustamiskokouksessa ollut Peimarin Rasti, mutta "Paimion Rasti" vei voiton.
Illan mittaan mieleenjääneimpiä hetkiä historian varrelta muisteltiin monin tavoin. Erityisen elävä oli seuran nuorten ja edustussuunnistajien muotinäytös, joka esitteli käytössä olleita seura-asuja eri vuosilta. Samalla tulivat esille myös "Paimion kansallispuvut", jollaisiksi PR:n kahden Jukolan järjestäjäasut käytännössä muotoutuivat. Uudempaa historiaa esiteltiin esimerkiksi seuran 40. toimintavuoden tapahtumia kuvaavan videon muodossa. Jukka Oksan kuvaama mainio video antoi hienon läpileikkauksen seuran monipuolisesta toiminnasta. Jos et ollut paikalla videota kokemassa, kannattaa seurata uutisointia siitä, missä video on nähtävillä seuraavan kerran!
Gaalailtaan oman juhla-aiheensa toivat vuoden aikana SM-kultakantaan palanneet edustusurheilijat. Niinpä illassa palkittiin SM-viestin voittaneet Suvi Simonsén, Milja Väätäjä ja Amy Nymalm. Milja kruunasi kautensa vielä SM-yön kultamitalilla. Seuran parhaana suunnistajana palkittiin voittoisan viestijoukkueen ankkuri Amy Nymalm, joka suunnisti myös MM-kisoissa viidenneksi sijoittuneessa Suomen joukkueessa. Amyn saavutuksiin lukeutuivat myös upeat 4. ja 8. sijat Idren maailmancupissa.