PR uutisia

Nuorten kesä 29.03.2021 13:22

Paimion Rastien nuorten ohjattu toiminta on tauolla juhannuksesta elokuun toiselle viikolle saakka.

Peimarin Rastit pyörivät viikoittain torstaisin ohjelman mukaan, lisäksi joka tiistai järjestetään Rasti juoksee-treenit. Molemmista tapahtumista löytyy tarkempi ohjeistus tapahtumakalenterista ja harjoituskortista.

Kesän aikana järjestetään useita suunnistustapahtumia, joista osa löytyy Paimion Rastin nettisivujen kalenterista, lisäksi tapahtumia löytyy suunnistusliiton IRMA-palvelusta sekä rastilippu-sivustolta.

Nuorten syyskausi starttaa maanantaina 12.8. klo 18.00. Ja ulkokausi jatkuu lokakuun loppuun saakka, marraskuun alusta lähtien siirrytään talvikauden harjoituksiin.
Syksyn harjoituskalenteri julkaistaan elokuun alussa.

Milja ja Topias maajoukkuetehtäviin 29.03.2021 13:22

Paimion Rastin kaksi 18-sarjan lupausta on valittu edustamaan Suomea nuorten arvokisoihin. Topias Arola suuntaa juhannuksen jälkeen Valko-Venäjälle nuorten EM-kisoihin. 18- ja 16-vuotiaiden EM-kisat suunnistetaan Grodnon kaupungin ympäristössä kesäkuun viimeisenä viikonloppuna. Aikaisemmista EM-kisoistaan 16-sarjassa Topias on saavuttanut toistaiseksi parhaat sijoituksensa oltuaan pitkällä matkalla 2. ja 5.

Milja Väätäjä puolestaan on valittu nuorten Eurooppa-cupiin. Nämä kilpailut käydään Ranskan Ardechessa syyskuun lopulla. Milja ja Topias lunastivat paikkansa maajoukkuetehtäviin kevään näyttökilpailuissa.

Paimion Rastin miehet jälleen Jukolan kymppisakkiin 18.06.2019 10:32

Viikonlopun Jukolan viesti Kangasalla päättyi Paimion Rastin kannalta varsin positiivisissa tunnelmissa. Miehet ylsivät suunnistuksen jättiviestissä kahdeksanneksi, naiset joutuivat lopulta tyytymään sijaan 16. Molemmissa viesteissä tarjolla oli jälleen parempaakin, mutta etenkin miesten osalta myös selvästi huonompaa.

Kangasala-Jukolan yö käynnistyi erinomaisesti. Samuel Heinonen ja Vili Niemi hoitivat leiviskänsä suunnitelmien mukaan, ja Toni Saari pääsi viestin pisimmälle kolmososuudelle hyvästä paikasta reilut kaksi minuuttia kärjen takana.

– Jalka oli äärimmäisen hyvä. Vauhti oli jopa hiljaisempaa ja suunnistus helpompaa kuin odotin, myhäili kärkituntumalla avannut Heinonen.

Saaren meno kuitenkin takkusi hyvän alun jälkeen, ja hän teki pari selkeää pummia. Tämän seurauksena meno muuttui yksinäiseksi matkaseuran karattua. Ero venähti vaihdossa yli kuuteen minuuttiin.

– Olisi pitänyt vetää tietyissä kohdissa peesissä eikä alkaa itse suunnistamaan. Ilmeisesti vähän liikaakin oil itseluottamusta, harmitteli Saari.

Loppuosuuksilla nousu kymmenen joukkoon

Pasi Ikonen ja osuuden kakkosajallaan Bartosz Pawlak saivat kuitenkin hyvän takaa-ajomoodin päälle. Ennen kahta viimeistä osuutta sijoitus oli kahdeksas, ja kärki kulki kuuden ja puolen minuutin päässä.

Ensimmäistä kisaansa PR-paidassa juossut ranskalainen Nicolas Rio suoriutui osuudestaan ilman isoja virheitä, ja sija pysyi samana kuin lähtiessä. Frédéric Tranchandilla oli ankkurina hyvät saumat nousta ainakin kaksi sijaa. Tällä kertaa meno ei kuitenkaan ollut aivan parasta Fredoa. Virheitä pukkasi, eikä edellä meneviä enää ehditty haastamaan.

– Alku meni hyvin. Sitten ehkä hyökkäsin vähän liikaakin, eikä suunnistus pysynyt joka kohdassa mukana. Joukkueena kuitenkin meiltä oikein hyvä Jukola, sanoi Tranchand.

– Suorituksiin nähden sijoitus oli jopa vähän yläkanttiin. Tavoite seitsemästä tyytyväisestä miehestä seurateltalla ei täysin toteutunut. Tonin virhe kolmososuuden alkupuolella saattoi olla jopa ratkaiseva sen suhteen, ettemme enää päässeet kärkeä haastamaan, arvioi miesten päävalmentaja Jonne Lehto.

– Voittaja Stora Tuna teki omien sanojensa mukaan virheitä yhteensä pari–kolme minuuttia, mikä on poikkeuksellisen vähän. Viisi minuuttia olisi vielä joukkueena ookoo, meillä niitä kuitenkin tuli vielä kymmenen siihen lisää.

Viimevuotisen kolmossijan jälkeen kahdeksas ei tunnu supersaavutukselta, mutta pidemmällä aikajänteellä kärkisijat ovat PR-miehillä melko harvassa. Kangasalaa paremmin on maaliin päästy vain kolmesti, niistäkin kaksi kahdelta viime vuodelta.

Myös Paimion Rastin kakkosjoukkue teki hyvää työtä ehtien maaliin hieman viime vuodesta parantaen sijalla 57. Erityisesti ankkuri Jonas Jern sekä Ari-Pekka Joensuu ja Topias Arola osuuksilla 2 ja 4 ansaitsevat suorituksistaan kunniamaininnan.

Voittoon suunnisti siis ruotsalainen Stora Tuna OK Taalainmaan Borlängestä. Voitto oli seuralle ensimmäinen. Sen sijaan seura on voittanut mm. Venlojen viestin viime vuonna.

Naiset ajallisesti lähellä huippusijaa

Jos miehet sijoittuivat kokonaissuoritukseen nähden jopa yllättävän hyvin, kävi naisilla Venlojen viestissä enemmänkin päinvastoin. Neljällä mallikkaalla suorituksella olisi ”ansainnut” paremmankin kuin 16. sijan.

Alku lupasi suorastaan loistavaa. Ina Westerlund avasi kovassa seurassa kolmisen minuuttia kärjen takana. Inga Dambe suunnisti hienosti ja nousi toisella osuudella jo parhaimmillaan peräti kakkossijalle. Vaihtoon hän tuli viidentenä, kaksi minuuttia kärjen takana.

Kolmannella osuudella erot repesivät. Saara Norrgrann koukki paria rastia ja meno muutenkin hieman haparoi, minkä seurauksena ero kärkeen repsahti seitsemään ja puoleen minuuttiin. Sijoitus oli tässä vaiheessa silti vielä kuudes.

– Pieniä pummeja tuli, ja muutamille jäin vähän fyysisesti. Maasto oli jopa parempaa kuin etukäteen odotin, kertasi Norrgrann.

Aleksandra Hornik teki ankkuriosuudella vain pari pientä virhettä, mutta fyysinen vire ei ollut paras mahdollinen. Näiden yhteistuloksena joukkue toisensa perään vilisti ohi, ja sijoitus tipahti maaliin tullessa 16:nneksi. Hornik olikin erityisesti vauhtiinsa melko pettynyt.

– En oikein pysynyt kilpakumppanien vauhdissa. Itse suunnistukseen en voi olla kovin pettynyt, mutta se ei tänään ihan riittänyt parempaan, sanoi Hornik.

Kilpailu oli kärjen takana jopa poikkeuksellisen tasainen. Ennen PR:ää kahden minuutin aikana maaliin saapui kymmenkunta joukkuetta.

– Naiset juoksivat ihan hyvin omalla tasollaan. Ankkuriosuus toki ratkaisi sijoituksellisesti aika paljon, ja pääsy kymmenen parhaan joukkoon ei olisi paljonkaan vaatinut, pohti naisten valmentaja Teemu Väre.

Naisten kakkosjoukkue ylsi tällä kertaa sijalle 86. Voiton nappasi ensi kertaa norjalainen Fredrikstad SK tasaisen vahvalla joukkuesuorituksella sekä kivenkovalla ankkuroinnilla.

Osanottoennätyksiä rikkoneen viikonlopun Venlojen viestiin starttasi yli 1700 naisnelikkoa. Valtaosin miehistä koostuneita seitsikoita taas mukana oli Jukolan viestin yössä miltei 2000.


PR Kangasala-Jukolaan haastajina 13.06.2019 18:16

Viikonloppuna on jälleen aika joulun ja juhannuksen – ainakin suunnistajalle ja suunnistuksen ystävälle. Juhlien juhla eli Jukolan viesti käydään jo 71. kertaa, nyt Tampereen kupeessa Kangasalla.

Paimion Rasti on suunnistuksen suurtapahtumassa mukana tänäkin vuonna runsaslukuisesti, tänä vuonna kuuden Jukola- ja kahdeksan Venla-joukkueen voimin. Odotukset myös kärkisijojen suhteen ovat ainakin miesten osalta nytkin korkealla, kun taas naiset starttaavat Venlojen viestiinsä selkeämmin haastajan asemasta.

Miehet tunkeutuivat viime vuonna Hollolassa viimein kärkikolmikkoon hurjalla loppukirillä vaikean alun jälkeen. Tuosta seitsikosta on nyt ykkösjoukkueessa vain kolme miestä, ja poissa ovat mm. seurasta vaihtaneet Olav Lundanes sekä Fredric Portin. Tästä huolimatta joukkueella on nytkin loistosaumat aivan kärkeen asti, mikä toki vaatii seitsemää hyvää suoritusta.

– On tavallaan hyvä asia, että joukkueen valinta on vaikeaa, sehän tarkoittaa että paikoista on kilpailua. Tällä kertaa valinnat valitettavista syistä hieman ”helpottuivat”, kun muutamilla tyrkyllä olleilla on ollut viime aikoina terveydellisiä ongelmia, sanoo päävalmentaja Jonne Lehto.

– Tavoitteena on, että osuuksiltaan palaa seurateltalle seitsemän tyytyväistä miestä. Ehjällä joukkuesuorituksella kaikki on lopputuloksen osalta mahdollista.

Tällä kertaa niukasti viestin pisin osuus on kolmas ja samalla hämärin osuus. Siitä vastaa tämän kauden uusi PR-nimi, hyvään kesäkuntoon päässyt Toni Saari. Viesti päätetään ranskalaistahdeissa: vasta kesken kevään seuraan vaihtanut maajoukkuesuunnistaja Nicolas Rio hoitelee kuudennen osuuden, ja viime viikonlopun maailmancup-kisoissa loistanut ”Fredo” Tranchand on itseoikeutettu ankkuri.

Venlojen viestissä PR lähtee haastamaan kärkipään joukkueita. Viime vuonna viesti lähti väärille raiteille jo heti alussa, eikä sieltä enää kärkitaistoon ollut nouseminen. Neljän osuuden lyhyehkössä viestissä menestys vaatiikin mukana pysymistä heti avauksen ensi metreiltä asti. Nyt joukkueeseen nousivat kahdelle alkuosuudelle Ina Westerlund ja Inga Dambe.

– Kullakin osuudella on sille sopiva nainen. Varsinaista tavoitetta ei ole asetettu. Toki top 10 -sijoitus vaatii suorituksia hieman yläkanttiin, linjaa naisten valmentaja Teemu Väre.

Molemmat valmentajat toteavat tämänkertaisen kilpailumaaston kaikkiaan sopivan Paimion Rastille viimevuotista ja etenkin kevään Tiomila-viestiä paremmin. Maasto tulleekin tarjoamaan ”hämäläisyydessään” monenlaista haastetta, niin hyvässä kuin pahassa.

Kangasala-Jukola murskaa jälleen aiemmat osanottoennätykset. Viivalle asettuu Venlojen viestiin yli 1700 naisnelikkoa ja yön yli käytävään Jukolan viestiin lähes 2000 pääasiassa miehistä koostuvaa seitsikkoa. 20000 suunnistajan kokonaismäärä ylitetään ensi kertaa.

Kangasala-Jukola 13.06.2019 13:22

KANGASALA JUKOLA 2019

Paimion Rastin seurateltalla, tuulisuojapaikka nro S205 ja S206, pidetään lauantai-iltana, heti Venlojen viestin palkintojenjaon jälkeen (n klo 20:30- ), kaikille mukana oleville seuran juoksijoille ja kannustajille kahvitilaisuus.
Pyritään mahdollisimman vapaamuotoiseen tilaisuuteen.
Teltalla kuullaan Venlojen mietteitä juoksuistaan ja mm. valmentajilta viime hetken vinkkejä yms tulevaan Jukolan kisaan.

Olet lämpimästi tervetullut paikalle!

Huom! Muina aikoina tarjoilut ovat pääosin tarkoitettu vain kilpailijoille.

Seurateltta:
Teltan purkutalkoot ovat sunnuntaina sopivana ajankohtana (n klo 11-12 ?) ja kaikkien paikalla olevien odotetaan osallistuvan purkutalkoisiin, kiitos.

Nähdään Jukolassa!

T: Kaija ja Kristiina


JOUKKUEET JA BUSSIKULJETUS:

Kangasala-Jukolan joukkueet on nyt valittu. Venlojen viestiin Paimion Rasti osallistuu kahdeksalla tiimillä ja Jukolaan ainakin viidellä täydellä joukkueella.
Jukolan kutos-joukkueesta uupuu tällä hetkellä kaksi viestinviejää, mutta toivottavasti jostain vielä ilmaantuisi pari suunnistajaa lisää.

Sekä Venlojen, että Jukolan osalta joukkueiden muodostamisessa on huomioitu toiveita, vamma- ja terveystilanne ja myös ikä tarvittaessa.
Kunto on jokaisella huono, joten sitä ei ole huomioitu mitenkään ;)
Kummassakin viestissä joukkueet 1-2 ovat normaaliin tapaan kilpajoukkueita ja muut joukkueet eivät ole missään paremmuusjärjestyksessä.
Luonnollisesti joukkueiden muodostamisessa on käytetty taktista silmää ja "kuntojoukkueiden" osalta myös pilkettä silmäkulmassa.
Jos ilmenee poisjääntejä, niin joukkueiden juoksujärjestykset saattavat muuttua enemmänkin. Kannattaa siis seurata joukkuiden tilannetta.
Poisjäänneistä pyydämme ilmoittamaan mahdollisimman pian.

Joukkueet kokosi:
Venla-joukkueet 3-8: Satu Tahvonen
Jukola-joukkueet 3-6: Jukka Oksa & Olli Axelin

Kangasala-Jukola juostaan Kangasalan keskustasta 12km kaakkoon (Heponiemi).
Luultavasti luvassa on omakustanteinen linja-autokuljetus paikan päälle ja pois. Hinta lienee muutaman kympin ja lähtö Salosta tai Paimiosta. Tästä lisätietoa myöhemmin.
Seura on varannut telttapaikat TÄ08 ja TÄ09, joten voit yöpyä alueella ilmaiseksi omassa teltassasi.
Tuulisuojapaikkojen numerot on S205 ja S206.

Kangasala-Jukolaan on bussikuljetus.
Lähtö klo 7:30 Veritas-stadionilta Turusta, klo 8:00 Paimion Neste ja klo 8:30 Salon Piihovi. Lähtöä aikaistettu tunnilla.

Siitä Someron kautta Hämeenlinnan sivuitse kisapaikalle. Autokeitaalla n puolen tunnin tauko.
Bussi on yhteisbussi AngAn kanssa ja kyydissä on lisäksi suunnistajia muista Salon seudun seuroista. Bussiin mahtuu vielä ja bussia saa mainostaa kenelle vaan. Ilmoittautua voi Irmaan / Hannelelle. Bussi ottaa kyytiin Nesteen pihalta henkilöautoparkin ja rahtaritankkipisteen välistä.
Matkan hinta 28,50€ edestakaisin, maksetaan Paimion Rastin tilille FI87 5319 0420 0059 31, viitteeksi jukolabussi ja oma nimi. Mahdollisuuksien mukaan ennen matkaa.
Bussi on perillä kisapaikalla n 11:30-12:00 ja takaisin se lähtee sunnuntaina kun kaikki kyytiläiset ovat valmiina.
Omalla autolla tullessasi pysäköinti maksaa 20/25€.

Medilaser-viesti 25.5. 20.05.2019 09:05

Anttolan Urheilijat järjestää toukokuun viimeisenä viikonloppuna Suunnistuksen Viestiliigan kolmannen osakilpailun ja samassa yhteydessä 2-päiväisen kansallisen kilpailun Mikkelin Asilassa. Seitsemän osakilpailua käsittävä Viestiliiga käynnistyy huhtikuussa Varsinais-Suomessa järjestettävällä Kevätyön viestillä ja päättyy lokakuussa kisattavaan Viestiliigan finaaliin. Asilassa järjestettävä viesti on kutkuttavasti kolme viikkoa ennen Jukolan ja Venlojen viestejä, jolloin seurat hiovat vielä juoksujärjestyksiään suunnistuskesän suurtapahtumaan.

Paimion Rasti lähtee mukaan kumpaankin pääsarjaan kahden joukkueen voimin.

Nuoret SM-sprinttiviestin kuutosia 29.03.2021 13:21

Paimion Rastin nuoret sijoittuivat kuudenneksi SM-sprinttiviestin HD18-sarjassa Rauman vanhan kaupungin kujilla. Joukkueessa suunnistivat Jaana Haapala, Topias Arola, Klaus Haanpää ja Milja Väätäjä.

Avausosuudella vasta 15-vuotias Jaana Haapala loi pohjat hyvälle sijoitukselle tulemalla vaihtoon maltillisella 1,5 minuutin erolla kärkeen. Seuraavilla osuuksilla ero kärkeen pysyi suunnilleen samanlaisena ja näin joukkue ylsi komeasti plakettisijoille. Eroa pronssimitaleihin jäi lopulta 26 sekuntia. Kvartetin suoritus oli kuitenkin kokonaisuudessaan sen verran hallittu, että mitalisijojen suhteen PR-nuorilla ei jäänyt juuri jossiteltavaa.

Kilpailun erikoisuuksia oli se, että seurajoukkueista Paimion Rasti oli viidenneksi paras. Alueilla oli mahdollista osallistua kilpailuun myös eri seuroista muodostetuilla yhdistelmäjoukkueilla. Kärkijoukkueista tätä mahdollisuutta käytti hyväkseen Satakunta, joka oli koonnut alueen seuroista lopulta neljänneksi yltäneen yhdistelmän.

HD55-sarjassa Paimion Rastin joukkue Eija Sipponen, Kari Haanpää ja Ilkka Aakula oli 14.

Kilpailussa käytetty emitag-leimaustekniikka vaikutti osaltaan siihen, että hylkäyksiä puuttuvien rastileimojen vuoksi kertyi poikkeuksellisen paljon. Hylkäys koitui myös PR:n pääsarja-joukkueen kohtaloksi.

Jukola-yökatsastus 23.05.2019 08:27

Huipputiimi järjestää miesten Jukola-joukkueen katsastuskisan Luontopolun lähimaastoissa keskiviikko-iltana 22. toukokuuta.
Ensimmäiset lähdöt n. klo 22.20. Nopeimmat suunnistajat tulevat selvittämään radan alle tunnissa.

Tervetuloa seuraamaan kisaa Luontopolun laavulle - kilpailun VIP-rastille!
Pääset seuraamaan lähietäisyydeltä huippusuunnistajiemme toimintaa laavunuotion loimussa ja näkötornista käsin.

Tarjolla makkaraa!


Tulokset, 9,1 km:
1. Fredric Portin (PIF) 59.43
2. Pasi Ikonen 1.00.06
3. Daniel Stenlund 1.00.41
4. Ari-Pekka Joensuu 1.00.58
5. Nicolas Rio 1.02.54
6. Mats Dahlen (PIF) 1.03.51
7. Jonas Jern 1.04.16
8. Erik Haajanen (PIF) 1.04.19
9. Loic Capbern 1.04.35
10. Lari Takanen 1.07.09
11. Tero Heikkilä 1.12.12
12. Klaus Haanpää 1.19.05



Kuva: Silja Viitala

Aikuisten suunnistuskoulu 13.05.2019 19:18

Paimion Rasti järjestää aikuisten suunnistuskoulun kesäkuussa. Suunnistuskoulu tarjoaa perusoppia kartanluvun ja suunnassakulun perustaitoidoista sekä valmennusvinkkejä jo edistyneemmille. Suunnistamme yhdessä ja opimme tekemisen kautta käytännössä suunnistukseen liittyviä taitoja.

Suunnistuskoulu sisältää kolme 2h harjoituskertaa, joista kaksi pidetään Peimarin Rastien yhteydessä. Voit osallistua joko koko kurssille tai yksittäisille harjoituskerroille. Maksu sisältää kartan, laina-emitin, harjoituksen, valmennuksen ja karttamuovin.

Ilmoittautuminen 1.6. mennessä oheisella ilmoittautumislomakkeella.

Suunnistuskoulu toteutetaan yhteistyössä Paimion Rastin ja T:mi Liike&Suunta kanssa. Voit kysellä suunnistusvalmennusta myös tilauksesta yksityishenkilöille tai ryhmille: Katri ja Markus Lindeqvist, liikejasuunta@gmail.com, puh. 0443236657. Löydät meidät myös Facebookista @liikejasuunta

55€ / 3krt
20€ / krt
sisältää kartta- ja valmennusmaksun sekä lainaemitin.


Sade huuhtoi mukanaan PR:n menestyshaaveet Tiomilassa 29.04.2019 23:00

Suunnistuksen 10mila-viestit eteläisessä Ruotsissa menivät Paimion Rastin osalta pääosin niin sanotusti vihkoon. Vain muutama hieno yksilösuoritus valaisi harmaan sateista viikonloppua, muuten tavoitteista jouduttiin taipumaan.

PR-naiset päätyivät lauantai-iltapäivän viestissään Skånen Glimåkrassa sijalle 26. Sijoitus saattaa olla monelle pieni pettymys, mutta osittain jälkiviisaana voidaan todeta, että kärkisijojen hätyyttely olisi joukkueen nykytilanteessa vaatinut ihmeitä. Kärki kulki nytkin kovaa, eivätkä takamatkalta nousemiseen riitä niin sanotut rutiinisuoritukset.

Joukkue toki välttyi suurilta virheiltä, mutta vauhdissa takkiin tuli aivan liikaa. Erityisesti Saara Norrgrannin viime aikojen sairastelu ja jalkavaivat näkyivät tylysti puuttuvassa vauhdissa pitkällä kolmososuudella.

Ykkösjoukkueessa suunnistivat Inga Dambe, Emma Silvennoinen, Norrgrann, Ina Westerlund ja Aleksandra Hornik. Voittoon suunnisti vakuuttavalla esityksellä Tampereen Pyrintö.

Erityisesti miesten puolella ratkaisevaksi muodostui valtava määrä virheminuutteja useilla osuuksilla läpi yön. Positiivisella puolella ehdottomasti noston arvoisia ovat juniori Topias Arolan debytointi ja hieno juoksu kolmannella osuudella sekä niin ikään keltanokka Samuel Heinosen nousu hyviin letkoihin heti perään pitkällä ”långa nattenilla”. Lisäksi tuore PR-kasvo Loïc Capbern, Lasse Suonpää ja Frédéric Tranchand kolmella viimeisellä osuudella välttivät isommat virheet ja kirivät joukkueen lopulta sijalle 17.

PR-ykkösen viestiä veivät Daniel Stenlund, Toni Saari, Arola, Heinonen, Bartosz Pawlak, Vili Niemi, Ari-Pekka Joensuu, Capbern, Suonpää ja Tranchand. Ylivoimainen voitto meni jo kolmannen kerran peräkkäin ruotsalaiselle IFK Göteborgille.

Naisten kakkosjoukkue päätyi parilla ulkopuolisella vahvistettuna runsaan 300 maaliin päässeen joukossa sijalle 147. Miehissä kakkosen kohtaloksi koitui keskeytys neljännellä osuudella jalkavamman vuoksi.

Nuorten viestissä Paimion Rasti sijoittui joukkueella Eelis Axelin, Aapo Virtanen, Leo Haanpää, Vilma Wahlsten, Selina Arola ja Jaana Haapala 73:nneksi noin 260 tuloksen saaneesta.