PR uutisia

Nuoret hakivat oikeaa suuntaa Varasvuorella 29.03.2021 13:19

Varsinais-Suomen Nuori Suunta -aluemestaruuviestit juostiin Paimion Varasvuorella. Varasvuoren rinteet tarjosivat osallistujille hyvän Nuorten Jukola -kenraalin tulevaa lauantaita ajatellen.

Paimion Rasti on isännöinyt kisaa jo useana vuonna peräkkäin. Seuran omat joukkueet olivat jälleen kisassa hyvässä vauhdissa ja saavuttivat voitot kolmessa eri sarjassa. Rastireittiläiset olivat nopeimpia sekä tytöissä että pojissa. Tyttöjen voittajajoukkueessa juoksivat Minttu Lindeqvist, Reetta Mulari ja Sofia Fingerroos. Pojissa voittotahtia pitivät Aaro Lahdenperä, Aapeli Heikinmaa ja Oliver Koponen.

Poikien H11-16 -sarjassa ratamestari Topias Arolan tehtävät ratkaisi nopeimmin Paimion nelikko Eelis Axelin, Sampo Oksa, Leo Haanpää ja Voima Tuomasjukka.

Tyttöjen D11-16 -sarjassa voitto meni Turun Suunnistajille. Paimiolaistytöille joukkueen neljän suunnistajan maksimiyhteisikä 54 vuotta osoittautui tällä kertaa liian hankalaksi haasteeksi. Niinpä sarjaan ei saatu PR:n joukkuetta ollenkaan ja tytöt juoksivat omat viestinsä sekajoukkueissa yhdessä poikien kanssa.

Olav jälleen MM-pitkän kultaan 14.08.2018 09:14

Seuratasolla Paimion Rastin paidassa toista kautta suunnistava norjalainen Olav Lundanes otti jälleen omansa, kun suunnistuksen MM-kisat Latvian Siguldassa päättyivät lauantaina pitkän matkan kilpailuun. Matkan peräti viides maailmanmestaruus tuli lopulta vakuuttavalla tavalla, vaikka kovimmat uhkaajat pysyivätkin pitkään varsin lähellä. Yllätyshopeamitalisti Ukrainan Ruslan Glibov taipui Lundanesille runsaan 1,5 tunnin ja 16 kilometrin kisassa lähes kolme minuuttia.

Norjalaisen kisaviikko oli pitkän matkan kisaan asti kaikkea muuta kuin täydellinen. Tiistain keskimatkalla hän teki johtoasemasta vähintään kahden minuutin virheen ja jäi kuudenneksi. Seuraavan päivän äkillisen mahataudin johdosta puolestaan väliin jäi perjantainen viesti, jonka Norja tosin voitti ilman Lundanesiakin. Kaikki voitonnälkä kohdistui täten pitkään matkaan, joka olikin miehelle tunteiden vuoristorataa. Maaliintulon jälkeisiin kyyneliin purkautui hienolla tavalla kaikki aiempi epäonni ja senjälkeinen nousu jälleen pitkän matkan kuninkaaksi.

Lundanes siirtyi MM-kullan myötä historian lehdille, sillä hänestä tuli ensimmäinen viiteen – ja samalla myös kolmeen peräkkäiseen – pitkän matkan mestaruuteen yltänyt miessuunnistaja. Kaikki matkat huomioiden MM-kulta oli norjalaiselle kahdeksas.

– Kaikilla viidellä mestaruudella on erilainen tarinansa. Tämä kulta on niistä kaikkein tunteikkain. Olo on alkuviikon jäljiltä aika epätodellinen. Tiesin että olen ehkä urani parhaassa kunnossa. Tänään suoritus oli hallussa käytännössä joka metrillä, kertoi Lundanes lauantain kilpailun jälkeen.

Lundanesin ja hänen elämänkumppaninsa Ida Marie Næss Bjørgulin aika Paimion Rastissa ja muutenkin Turun seudulla lähestyy loppuaan, sillä perheenlisäystä odottava pariskunta muuttaa tällä viikolla takaisin Norjan Haldeniin. Lundanes toki edustaa PR:ää kauden loppuun muun muassa syksyn SM-kilpailuissa.

Myös PR:n paidassa viihtyvä Frédéric Tranchand pääsi juhlimaan MM-mitalia ankkuroituaan Ranskan miehet viestipronssille. Kahdeksan maan – mukana myös Suomi – rajussa lopputaistossa Tranchand laittoi viimeisessä kovassa nousussa kaikkensa peliin ja piti maaliin asti takanaan kaikki saman ryhmän miehet Sveitsin ankkuria lukuun ottamatta.

Muuten ranskalaisen kisat eivät menneet suunnitelmien mukaan. Sprintin tiukassa karsintakisassa viimevuotinen hopeamitalisti tipahti finaalin ulkopuolelle. Pitkällä matkalla hän puolestaan oli pitkään hopeamitalisti Glibovin kyydissä, mutta suunnistus hajosi lopussa täysin ja meno muutenkin hieman hyytyi.

Muista PR-suunnistajista Fredric Portin loisti viestissä nostaen Suomen toisella osuudella kolmoseksi. Joukkueen loppusijoitus oli edellä mainitun ankkurien taiston päätteeksi seitsemäs. Henkilökohtaisilla matkoilla Portin ei päässyt samanlaiseen lentoon. Parhaimmillaan hän sijoittui keskimatkalla 20:nneksi.

Latvian Inga Dambe suunnisti kotikisoissaan tasaisen hyvät suoritukset. Keskimatkalla hän oli hienosti 12:s ja pitkällä matkalla 18:s. Naisten viestin hän avasi vaihtosijalla seitsemän, joka oli myös joukkueen lopullinen sijoitus.

Puolan Aleksandra Hornik sprinttasi varsin hyvin päätyen Riian vanhan kaupungin kaduilla käydyssä kisassa sijalle 16. Hänen maanmiehensä Bartosz Pawlak ei yltänyt aivan samoille sijoille ja joutui lopulta jättämään jalkavamman vuoksi pitkän matkan väliin. Molemmat suunnistivat maansa joukkueessa yhdeksänneksi sprinttiviestissä.

(Kuva: Janis Ligats / WOC 2018 Latvia)

Kuusi PR-suunnistajaa jahtaa menestystä MM-rasteilla 03.08.2018 13:16

Huomenna lauantaina alkavissa suunnistuksen MM-kilpailuissa nähdään kaikkiaan peräti kuusi pohjoismaisella seuratasolla Paimion Rastia edustavaa urheilijaa. Mitaleista taistellaan keskisessä Latviassa Siguldan toimiessa keskuspaikkana.

Ennakkoon kovimmat odotukset kuusikosta kohdistuvat Olav Lundanesiin, joka on kahminut maailmanmestaruuksia jo melkoisen nipun. Erityisesti pitkällä matkalla hän on hallitsevana maailmanmestarina yksi ehdottomia ennakkosuosikkeja. Alkukauden näytöt ovat norjalaiselta sitä luokkaa, että viides MM-kulta pitkältä matkalta ei yllättäisi ketään. Lisäksi viestissä Norjan miehet ovat vahva ehdokas kolmanteen perättäiseen mestaruuteen.

Myös Frédéric Tranchandilla on täydet saumat mitalisijoille ja etenkin uusia viimevuotinen sprinttihopea. Sprintissä aikanaan myös pronssille yltänyt ranskalainen on parhaimmillaan sijoittunut pitkällä matkalla MM-neloseksi, ja kevään EM-kisoissa oli juuri tuolla matkalla lähellä yllättää kaikki ja ottaa kultaa. ”Fredo” urakoi kisoissa sprinttiviestiä lukuun ottamatta kaikki matkat.

PR-suunnistajista ainoa suomalainen, Fredric Portin, on ollut alkukauden jälleen vahvassa iskussa. Suomen MM-katsastuksien keskimatkan voittanut Portin suunnistaa kisoissa kaikki maastomatkat. Henkilökohtaisesti Portinin paras MM-sijoitus on kymmenes kahden vuoden takaa keskimatkalta.

Puolan värejä kantava Bartosz Pawlak on kehittynyt suunnistajana tasaisesti, ja hän ylsi jo pari vuotta sitten EM-pitkällä matkalla 12:nneksi. Pawlak osallistuu Latviassa maastomatkojen ohella sprinttiviestiin.

Pawlakin maannainen Aleksandra Hornik on todellinen urakoija, sillä hän starttaa kisaviikon kaikille viidelle matkalle. Ensimmäisen kauden paimionrastilainen on väläytellyt muutamia huippujuoksuja, ja onkin mielenkiintoista nähdeä, mihin nuori puolalainen tällä kertaa MM-tasolla pystyy.

Latvian värejä Inga Dambe on puolestaan todellinen MM-konkari, sillä hänellä on edessä jo huikeat 14:nnet MM-kilpailut. Etuna hänellä on ainakin täydelliset kotimaastot. Parhaimmillaan Dambe on ollut MM-kisoissa henkilökohtaisella tasolla yhdeksäs.

Kaikki kuusi on nimetty myös maidensa viestijoukkueisiin ja Pawlak, Hornik ja Dambe lisäksi sprinttiviestijoukkueisiin.

MM-kilpailut alkavat viikonloppuna Riiassa käytävillä sprintillä ja sprinttiviestillä. Loppuviikko menee Siguldassa maastomatkojen parissa, ja kisat päättyvät ensi lauantaina hieman totutusta poiketen pitkän matkan kilpailuun.

Maastomatkoilla korkeuserot tulevat olemaan muuten tasaisen Baltian mittakaavassa huomattavia, sillä Gauja-joen rantatörmät nousevat parhaimmillaan lähes 100 metriä joen pinnasta. Sprintissä puolestaan oman hienon haasteensa tuo monille suomalaisillekin tutun Riian vanhankaupungin sokkeloiset kujat.

Alkavat kisat tulevat jäämään historiaan ainakin toistaiseksi viimeisinä, joissa kilpaillaan sekä sprintti- että maastomatkoilla. Ensi vuodesta lähtien nämä eriytetään vuorovuosin käytäviksi, alkaen Norjasta "maasto-MM-kisoilla".

***

Kisaviikon ohjelma

4.8. Sprintti (Hornik, Tranchand)
5.8. Sprinttiviesti (Dambe, Hornik, Pawlak)
7.8. Keskimatka (Dambe, Hornik, Lundanes, Pawlak, Portin, Tranchand)
9.8. Viesti (Dambe, Hornik, Lundanes, Pawlak, Portin, Tranchand)
11.8. Pitkä matka (Dambe, Hornik, Lundanes, Pawlak, Portin, Tranchand)


V-S:n AM Nuori Suunta-viesti 14.8.2018 29.03.2021 13:18

Kilpailukutsu



V-S:n AM Nuori Suunta-viesti tiistaina 14.8.2018

Järjestäjä:
Paimion Rasti Ry

Sarjat ja maksut:
D11-16 ja H11-16 Osallistumismaksu 30 € / joukkue 4 hlöä
D10RR ja H10RR Osallistumismaksu 20 € / joukkue 3 hlöä

Matkat, osuudet:
H/D 11-16 sarjoissa neljä osuutta. Osuudet 1 ja 4 noin 3 km (taitotaso 13-16v). Osuudet 2 ja 3 noin 2km (taitotaso 11 -
12v). Kaikilla osuuksilla on hajonta. Joukkueen yhteisikä max. 54 v.
H/D10RR sarjoissa kolme osuutta n. 2 km. Osuuksilla EI OLE hajontaa.
H-sarjoihin voi osallistua myös sekajoukkueella. HUOM! Ratapituudet tarkentuvat lopulliseen kilpailuohjeeseen.

Ilmoittautuminen:
Ilmoittautumiset IRMA:n ilmoittautumispalveluun su 12.8.2018 mennessä.
Sitova juoksujärjestys on oltava kirjattuna su 12.8.2018 mennessä.

Maasto:
Maasto toimii Nuorten Jukola harjoituksena. Alueella on jyrkkä rinne, jossa on myös hyppyrimäki. Mäen päällä on selkeä
pururata ja muuta polkuverkostoa.

Kartta:
Tulostekartta 1:7500, käyräväli 5 m.

Lähdöt:
klo 18.00 H 11-16 ja H10RR
klo 18.05 D 11-16 ja D10RR

Kilpailukeskus:
Pysäköinti tapahtuu Varasvuoren mäkikeskuksessa. Kilpailukeskus sijaitsee mäen päällä isoimman hyppyrimäen
tuntumassa.
Kilpailukeskuksen osoite on Loppistentie 135.

Opastus:
Opastus Kaaritien ja Alvar Aallon tien risteyksestä.

Kilpailuohjeet ja tulokset:
www.paimionrasti.fi/kilpailut/

Tiedustelut:
Kilpailunjohtaja Olli Axelin olli.axelin@hotmail.com
Tervetuloa Paimioon vauhdikkaaseen nuorten viestiin!

Paimion Rastin mestaruuskilpailut 29.03.2021 13:18

Seuranmestaruuskilpailut Peimarin Rastien yhteydessä to 2.8 Kemiön Ekniemessä (Ekniemen lomakylä).
Normaalien peimariratojen lisäksi 1,2km rata (ei tarjolla rastireittiä vaan tämä rata, joka pääosin polkuja ja teitä).

Sarjat: H/D6-HD85
Metsään saa lähteä vapaasti klo 17-19 välillä, kuitenkin siten että samalle radalle lähtijät pitävät vähintään 1min väliä. Ilmoittautuminen paikan päällä.
Vesi-/mehutarjoilu.
Palkitaan H/D12 ja nuoremmat, palkinnot jaetaan kauden päättäjäisissä.
Osanotto-oikeus kaikilla seuran jäsenillä (ja samalla ilmainen osallistuminen).

Sarjat ja radat (alustava):
6km: H20-45
4km: D20-45, H16-18 ja H50-60
3km: D16-18 ja D50-65 ja H65-75
4Bkm: H/D 14
2km: H/D 12, D70-, H80-
1,2km: H/D 6-10 (saa ottaa saattajan)

Yhteyshenkilöt PR:n puolesta Markku Sipponen ja KSF puolesta Rolf ja Anders Nordell.

Hieno maasto, uintimahdollisuus, kylätoimikunnan kahvila!

----------------------------------------------------
Tällä kertaa osallistujia oli 49kpl, nuorin 3v ja vanhin lähes yhdeksänkymmentä.
Allaolevissa linkeissä tulokset ja väliajat.

Ville Viking - suunnistuskoulu 29.03.2021 13:18

Paimion Rasti järjestää

Ville Viikingin
SUUNNISTUSKOULUN



yli 7-vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen.


Suunnistuskoulussa opitaan Paimion Rastin ohjaajien
kanssa kartan ja kompassin salaisuudet sekä se, miten
niitä käytetään maailman parhaassa luontoharrastuksessa.

Suunnistuskoulu aloitetaan 20.8. Paimion Rastin
tukikohdassa Kevolassa (Ilttulantie 101).Koulu alkaa
neljällä alkeiskerralla:

ma 20.8. klo 18 – 20 Rastituvalla (Ilttulantie 101)
to 23.8. klo 18 – 20 Peimarin Rasteilla
ma 27.8. klo 18 – 20 Rastituvalla
to 30.8. klo 18 – 20 Paimarin Rasteilla


Suunnistuskoulun hinta on 60 euroa / lapsi. Hintaan
sisältyvät koulun opetus ja harjoitukset. HUOM! Myös lasten
vanhemmille! Lisäksi maksu kattaa osallistumiset
Peimarin Rasteille (joka torstai) koko loppukauden ajan.
Hintaan ei sisälly vakuutuksia.

Alkeiskertojen jälkeen suunnistuskoulua voi jatkaa Paimion
Rastin nuorten ryhmissä (7-10 -vuotiaat / 11-13 -vuotiaat /
14-16 -vuotiaat).


Lisätietoa Jaana Hölsö 050 357 8050 tai jaana.holso@gmail.com

TERVETULOA LIIKKUMAAN LUONTOON!

Paimion Rastilla pronssijuhlat Jukolassa 18.06.2018 18:53

Paimion Rastin miehet tekivät sunnuntaiaamuna Hollolassa sen mitä moni odotti ja toivoi ja suunnistivat vihdoin suurviestin kärkikolmikkoon. Jukolan viestin kolmossija irtosi monenlaisia tunteita herättäneen yön päätteeksi.

Pronssijoukkueessa viestiä veivät Daniel Stenlund, Jesse Laukkarinen, Fredric Portin, Vili Niemi, Bartosz Pawlak, Frédéric Tranchand ja Olav Lundanes. Kolmas sija on myös seuran historian paras sijoitus Jukolan viestissä. Edellinen ennätys oli viides sija kahdeksan vuoden takaa.

Taistelu huippusijoituksista vaikutti jo vähintään epätoivoiselta kakkososuuden aikana, kun Laukkarisen lamppu päätti sammua heti alkumetreillä. Heikkotehoisemmalla varavalolla suunnistus yön hämärissä vaikeutui, ja stressaavan tilanteen myötävaikutuksella virheitä pukkasi minuuttitolkulla. Takamatka kärkeen kasvoi ensimmäisen vaihdon 2,5 minuutista yli 11 minuuttiin ja sijoitus painui 70:n huonommalle puolelle.

– Taistelin aikani lamppua päälle mutta turhaan. Varavalolla oli vaikea nähdä samanaikaisesti karttaa ja jalkoihin. Tosin kaikkia virheitä ei voine välineiden piikkiinkään laittaa, sanaili Laukkarinen.

Viiden osuuden mittainen kiri

Huima kiri alkoi kuitenkin kolmannella osuudella. Portin koukki reippaasti ykkösrastia, mutta eteni muuten kärjen kyytiä ja nosti sijoituksen jo 20:nneksi. Myös Niemi ja Pawlak pitivät hyvillä vedoillaan eron ajallisesti samoissa noin 13 minuutissa, mutta sijoitus oli noussut jo seitsemänneksi.

Tranchand äityi sitten jo hurjaan menoon ja polki maastossa kuin viitapiru. Ranskalainen pystyi vielä lopussa tiputtamaan lähimmät kilpakumppanit ja saatteli näin Lundanesin ankkuriosuudelle yksin kolmannella sijalla.

– Homma sujui loistavasti ja pystyin pitämään hyvää vauhtia. Yksi virhe tuli ja piti ottaa vauhtia rastin takaa. Vaihtosijoitus oli kyllä yllätys, kuulin sen vasta juuri vaihtoon tullessa, kertoi Tranchand.

Lundanes aloitti ankkuriosuuden huimaa kyytiä ja oli lopulta myös osuuden nopein, mutta edellä kulkeneen kaksikon lähes kymmenen minuutin etumatka ei ollut missään vaiheessa uhattuna. Näin joukkue sai juhlia kolmostilaa rauhassa.

– Aloitin tosi kovaa, jotta perään lähteneet eivät pääsisi missään kohdassa näköetäisyydelle. Jokunen reitinvalinta taisi olla minulta hieman hidas. Edellä olevia en odottanutkaan saavuttavani missään vaiheessa, sanoi Lundanes.

Voiton vei tamperelainen Koovee. Viime vuoden Jukolan viestin ja kahden edellisen Tiomila-viestin voittaja IFK Göteborg jätettiin tällä kertaa kakkoseksi.

Tunkeutuminen viimein Jukolan kärkikolmikkoon ilahdutti suuresti joukkuetta ja koko seuraväkeä. Samalla valmentaja Jonne Lehto totesi, että itse suoritukseen kokonaisuutena ei voi missään nimessä olla tyytyväinen.

– Jos kolmatta sijaa olisi ennen kisaa tarjottu, olisimme sen ottaneet vastaan hymyssä suin. Nyt matkaan sattui kuitenkin huonoa tuuria ja aivan liikaa virheitä. Toki loukkaantumisia ja muuta huonoa onnea oli monilla muillakin kärkitiimeillä, sanoi Lehto.

– Taktisessa mielessä viimeisistä suurviesteistä jää tulevaisuutta varten parannettavaa. Otamme opit talteen ja palaamme entistä valmiimpina ja vahvempina.

Kakkosjoukkue veti tasaisia suorituksia läpi yön päätyen loppusijalle 61. Ikämiespainotteinen kolmosjoukkue suunnisti sekin hyvin sijoittuen lopulta 88:nneksi lähes 1900 joukkueen joukossa.

Venloissa kärki karkasi PR:ltä

Venlojen viesti oli Paimion Rastin osalta malliesimerkki siitä, että huippusijoista taistellakseen pitää olla lähellä kärkeä heti alusta asti. Nyt Eveliina Hirvosen meno takkusi sen verran pahasti, että ensimmäisessä vaihdossa ero kärkeen oli jo miltei 10 minuuttia.

Saara Norrgrann, Emma Silvennoinen ja ankkurina Aleksandra Hornik tekivät tasaisen hyvät suoritukset, mutta tavoite kymmenen parhaan joukkoon sijoittumisesta saati vuoden takaisen viitossijan uusimista jäi varsin kauas. 24. sija oli odotuksiin nähden hieman alakanttiin, mutta avausta lukuun ottamatta joukkue oli suorituksiinsa tyytyväinen.

PR:n kakkosjoukkue avasi erinomaisesti ja pysyi ykkösen edellä vielä kolmannen osuuden alkurasteille asti. Inga Dambe suunnisti ankkurina mainiosti ja nosti joukkueen loppusijalle 35. Kolmosjoukkue oli 95:s.

Kilpailumaasto oli odotetun haastavaa, ja jättipummeja ja sitä kautta sijoitusheilahteluja nähtiin melkoinen määrä. Olosuhteet olivat kaikin puolin täydelliset, joskin kuivan kevään aikaansaama hienojakoinen pöly tunkeutui kaikkialle ja jopa vaikeutti yöllä suunnistusta sumentamalla lamppujen valoa huomattavasti.

Paimion Rasti lähtee Jukola-viikonloppuun vahvoin odotuksin 15.06.2018 07:49

Lahti-Hollola Jukola on aivan ovella! Paimion Rasti säntää viikonloppuna Hälvälänkankaalle seuraavin joukkuein.

Venlojen viesti


Paimion Rasti 1


1. osuus / 6,2 km
Eveliina Hirvonen
SM-keskimatkan yhdeksäs sija näytti, että jalkavaivat on jätetty taakse ja vauhti alkaa olla taas timangia. Joukkueen ylivoimaisesti paras uimari kroolaa itselleen takuuvarmasti myös tilaa avauksessa tasoittaen näin kärkiletkassa etenemistä. Tärkeä osuus ja tärkeä mimmi!


2. osuus / 6,2 km
Saara Norrgrann
Hetkittäin kateissa ollut vauhti on taas tänä keväänä löytynyt. On juossut niin ankkurina kuin muitakin osuuksia. Parhaimmillaan pienissä porukoissa eli juuri kakkososuuden naisia. Tarvittaessa etuna myös koodinumerohuutelun hallitseminen suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, ranskaksi sekä närpiöksi.


3. osuus / 5,4 km
Emma Silvennoinen
On nostanut tasoaan jatkuvasti myös henkilökohtaisella puolella. Kertakaikkisen loistava viestijuoksija, jolla on jo puoli tusinaa suurviestijuoksua kärkisijoilla. Osuuspohjat viime vuoden kakkospätkältä. Pieni nilkkavamma SM-keskimatkalta on jo takana. Lupa odottaa loistopetausta Olalle.


4. osuus / 7,9 km
Aleksandra Hornik
Puolan ykkösnainen on osoittanut hyviä otteita ja selkeää kehitystä alkukauden aikana. Kovimpien kyytiin on vielä pieni askel matkaa, mutta merkit eron supistumiseen ovat erittäin lupaavat. Ensimmäisen kauden paimionrastilainen on selkeästi ankkurityyppiä, ja saattaa olla myös Hälvälän supissa yllättävän kova.


Jukolan viesti


Paimion Rasti 1


1. osuus / 11,0 km / hämärä–pimeä
Daniel Stenlund
Suurviestiä ei voi voittaa avausosuudella, sanotaan. Todennäköisesti totta, mutta hävitä voi. Siinä syy sille, että tämä perheenisä seisoo lauantain myöhäisillassa Hälvälän entisen lentokentän auki raivatulla kiitoradalla 1892 kilpatoverin kera konekiväärisarjaa odottaen. Tulee osuusvoitto tai ei, niin kärkiletkan lähtöasemat Jesselle joka tapauksessa. Iso D – luottomiehemme viesteissä jo vuodesta 2011.


2. osuus / 11,9 km / pimeä
Jesse Laukkarinen
Jesse, joka kolme vuotta sitten tuli seuraan, oli ihan ookoo viestimies. Jesse, joka lauantain juuri vaihduttua sunnuntaiksi tuuppaa päijäthämäläiseen yöhön, on VIESTIMIES. Tiomilan tuloillaan ollut huippuyöveto jäi yhtä koukkua vaille vajaaksi. Nyt on lupa odottaa nakkipojalta vielä enemmän. Grilli kuumaksi!


3. osuus / 12,7 km / pimeä–hämärä
Fredric Portin
Ahdistellut maailman huippua arvokisoissa jo useana vuonna. Joensuu-Jukola jäi viime hetken flunssan vuoksi katkerankitkerästi väliin, mistä ei jäänyt muuta kuin jättinälkä näyttää juuri Jukolassa. Pitkällä kolmososuudella voi tapahtua tänä(kin) vuonna todella kummia. Näemmekö jopa uusinnan Louna-Jukolan Porren-show’sta? Sitä odotellessa.


4. osuus / 8,8 km / hämärä–valoisa
Vili Niemi
Tiomila tarjosi PR-keltanokalta hyvää vauhtia yksinäisessä aamuyössä, joka ei ole kovin kaukana tulevan viikonlopun tunnelmasta. Kovista paikoista löytyy kokemusta jo ennestään, ja suppataitoa ja rivakoita jalkoja tarvitaan vähintään yhtä paljon kuin kolmella ensimmäisellä osuudella. Niitä löytyy tästä osoitteesta. Nelososuuden taatusti kovin oululainen!


5. osuus / 8,7 km / valoisa
Bartosz Pawlak
Viitospätkällä tarvitaan jo todella ripeitä jalkoja sekä kovan tason kokemusta. Bartosz voisi yhtä hyvin juosta jo alun hämäräosuuksilla, mutta koska ei sinne enää mahtunut niin loppupään osuuskin sopii ihan kivasti. Puolan maajoukkuemiehen kuntokäyrä on taipuvainen ylöspäin. No worries!


6. osuus / 10,8 km / valoisa
Frédéric Tranchand
Viimeistään kuutososuudelta on nössöt syytä pitää poissa eikä mammanpoikia viivalle edes päästetä. Fredo ei kuulu kumpaakaan kategoriaan ja siitä syystä juokseekin juuri tässä. Johti viimekuista EM-pitkää vielä loppumatkasta ja päätyi lopulta neloseksi. Fysiikaltaan ehdotonta Jukola-eliittiä. Kaiken muun ohella erinomainen viesteissä ja parhaimmillaan juuri kovissa paikoissa.


7. osuus / 15,1 km / valoisa
Olav Lundanes
Voiko maailman parasta pitkän matkan suunnistajaa juoksuttaa muulla kuin pisimmällä osuudella? Tuoreet Euroopan-mestaruudet sekä Tiomilan kolmen minuutin ankkuriosuuspohjat kertovat aika tarkkaan kaiken tarvittavan lähtökohdista. Hälvälän paikoin kivinen maastopohja yhdistettynä tekniseen vaativuuteen tarkoittaa sitä, että harva matkaan ehtivä kilpakumppani pysyy kyydissä loppusuoralle asti. Pannut tulille!


Venlojen viesti
PR 2
1. Nina Temjakova
2. Milka Reponen
3. Milja Väätäjä
4. Inga Dambe

PR 3
1. Salla Laitinen
2. Ida Marie Næss Bjørgul
3. Essi Hölsö
4. Salla Fagerudd

Jukolan viesti
PR 2
1. Lasse Suonpää
2. Mikko Huhtinen
3. Mats Dahlén
4. Pasi Ikonen
5. Markus Lindeqvist
6. Jere Sipponen
7. Ari-Pekka Joensuu

PR 3
1. Juuso Lindeqvist
2. Toni Hartvik
3. Tero Heikkilä
4. Kim Fagerudd
5. Jonas Jern
6. Elmeri Juura
7. Teemu Väre

Kaikki PR-joukkueet

Kilpailun näyttämö rakentuu Hälvälän kylään jo käytöstä poistetulle Hollolan lentokentälle ja sitä ympäröivään kangasmaastoon. Paimion Rasti on jälleen runsaslukuisesti mukana, nyt kuuden Jukola- ja kahdeksan Venla-joukkueen voimin. Odotukset myös kärkisijojen suhteen ovat erittäin korkealla, ja kaiken onnistuessa voittokaan ei ole mahdottomuus. Erityisesti miesten seitsikko lienee seuran kovatasoisin Jukola-historiassa, ja lisäksi Jukola vähempine osuuksineen sopii joukkueille Ruotsin keväistä Tiomila-viestiä paremmin.

Naisten ykkösnelikko näyttää melko odotetulta, joskin valmentaja Teemu Väre toteaa, että juoksujärjestyksen voisi tehdä melkein miten päin tahansa. Ainoa pieni puute on joukkueeseen tyrkyllä olleen loukkaantuneen Ina Westerlundin poisjäänti. Viime vuodelta on ”puolustettavana” viides sija.

– Tyytyväinen voi olla top 10 sijaan, ja viiden joukkoon on jo erinomainen suoritus. Ratkaisevaa on oman suunnistuksen pysyminen hallussa ja sitä kautta oma nöyrä työ. Kärjen mukana tulee pysyä alusta asti, ennakoi Väre.

Miehet ylsivät viime vuonna Joensuu-Jukolan yössä seitsemänneksi, vaikka joukkueesta puuttui muiden muassa viime hetkellä sairastunut Fredric Portin. Nyt joukkueella on loistosaumat aivan kärkisijoille asti, mikä toki vaatii seitsemää hyvää suoritusta peräkkäin. Myös miesten valmentaja Jonne Lehto painottaa hyvän alun merkitystä, sillä kauempaa takaa on aina vaikeampi nousta takaisin kärkitaistoon.

– Valmistautuminen on ollut hyvää ja perusteellista. Uskon ja toivon, että tämän vuoden Jukolassa jännitys säilyy aina viimeisille osuuksille asti. Kahdella viimeisellä osuudella meidän tasoista duoa on vaikea löytää. Tavoitteenamme on rohkea ja huolellinen tekeminen ja sitä kautta eteneminen viestissä niin, että ratkaisun avaimet päätyvät lopulta maailman ykkössuunnistajan, Olav Lundanesin, käsiin, linjaa Lehto.

PR-miehet ovat parhaimmillaan yltäneet viidenneksi vuonna 2010. Venloissa paras saavutus on kakkossija kaksi vuotta myöhemmin.

Jo 70. kertaa järjestettävä suurtapahtuma murskaa kolme vuotta sitten Paimion Louna-Jukolassa tehdyt osanottoennätykset. Viivalle asettuu Venlojen viestiin yli 1600 naisnelikkoa ja yön yli käytävään Jukolan viestiin 1900 pääasiassa miehistä koostuvaa seitsikkoa. Yhteismäärä lähentelee 20000 suunnistajaa, joka
ylittää Louna-Jukolan ennätyksen noin 1500 hengellä.

Maaston osalta odotetaan vaativinta Jukolaa vuosikausiin. Hälvälänkankaan satojen suppien ”viidakko” tulee taatusti tarjoamaan lukuisia isoja virheitä ja samalla viihdettä kilpailun seuraajille. Lisähaastetta tuo monin paikoin kivikkoinen ja yllättävänkin hidas maastopohja. Tosin jotkut huiput ovat jo todenneet, ettei Jukolan tyyppimaasto ole sittenkään aivan niin vaativaa kuin ennakkoon monet ovat puhuneet.

Ensimmäistä kertaa Jukolan viestin historiassa suunnistetaan kolmatta kertaa samassa maastossa ja vieläpä samasta kilpailukeskuksesta. Ensimmäinen kerta oli järjestyksessään kolmas viesti vuonna 1951 ja toinen vuonna 1987.

Kuvat: Mats Dahlén

Lahti-Hollola Jukola 15.06.2018 19:53

LAHTI-HOLLOLA JUKOLA 2018

Paimion Rastin seurateltalla, tuulisuojapaikka nro 46 ja 50, pidetään lauantai-iltana, heti Venlojen viestin palkintojenjaon jälkeen, kaikille mukana oleville seuran juoksijoille ja kannustajille kahvitilaisuus.
Venla-joukkueiden juoksijoiden toivotaan tulevan paikalle juttelemaan omista suorituksistaan. Pyritään mahdollisimman vapaamuotoiseen tilaisuuteen.
Olet lämpimästi tervetullut paikalle!
Huom! Muina aikoina tarjoilut ovat tarkoitettu kilpailijoille.

Seurateltta:
Teltan purkutalkoot ovat sunnuntaina sopivana ajankohtana (n klo 11-12 ?) ja kaikkien paikalla olevien odotetaan osallistuvan purkutalkoisiin, kiitos.

Nähdään Jukolassa!

T: Kaija ja Kristiina

Joukkueet ym infot:
Venloihin on ilmoitettu 8 joukkuetta ja Jukolaan 6 joukkuetta. Miehiä on viimeksi ollut näin monta joukkuetta vuonna 2000 Liperissä, naisia on ollut useasti 8-9 joukkuetta, ennätyksenä 10 joukkuetta Salossa 2006.

Juoksujärjestykset on nyt julkaistu Venlojen ja Jukolan "kuntojoukkueiden" osalta. Edustusjoukkueet julkaistaan, kun valmennustiimit ovat tehneet valinnat ja hetki on oikea.

VENLOJEN JOUKKUEET 4-8 on pyritty kokoamaan kunkin juoksijan toivomuksen mukaan. Varahenkilöiksi jäi 3 kuntovenlaa. Joukkueiden valinnoista vastaa Satu, puh. 040-5817787. Muutokset hänelle.

JUKOLAN JOUKKUEET 4-6 on tänä vuonna rakennettu ennakkoon ajatellen mahdollisimman tasavahvoiksi, jotta syntyisi mukavaa seuran sisäistä kamppailua. Eli joukkuenumerot ovat todellakin vain numeroita. Näiden joukkueiden sisällä saa vaihtaa osuuksia, mutta muutoksista on ilmoitettava Jukka Oksalle, tai Olli Axelinille mahdollisimman pian, viimeistään 13.6. mennessä. Joukkueille on myös nimetty KAPTEENIT, joiden tehtävänä on kohottaa joukkueensa taistelutahto äärimmilleen. Jos tarvitaan varamiehiä, useampaa joukkuetta voidaan joutua muuttamaan.

Jukka: 050-3561661
Olli: 040-8310730

Bussikuljetus järjestetään yhdessä AngAn ja muiden salolaisten seurojen kanssa. Lähtöaika lauantaiaamulla klo 8.00, kokoontuminen klo 7.45. Lähtöpaikka muuttunut pariin otteeseen, lähtö Halikon Prisman vieressä olevan ABC-tankkauspaikan vierestä. Tämän hetkisen osallistujamäärän perusteella hinta 25e/hlö (tai 15€/suunta), ilmoittautumiset irmaan tai Hannelelle. Bussissa on vielä tilaa. PR:n yhteyshenkilö on Saska Tuomasjukka.

Paimion Rastille on varattu omille teltoille majoitustelttapaikat KE01 ja KE02.
Tuulisuojapaikat 46 ja 50.

Olav Lundanesille keskimatkan SM-kulta 28.05.2018 11:55

Olav Lundanes näytti lauantaina maailmanluokan vauhtia ja suunnisti Paimion Rastille miesten keskimatkan Suomen-mestaruuden. Norjalainen oli Kouvolan Valkealan suppamaastossa melkeinpä ylivoimainen, sillä hopeamitalisti Helsingin Suunnistajien Olli Ojanaho jäi 5,8 kilometrin kilpailussa taakse 44 sekunnin marginaalilla.

Avoimessa kilpailussa miesten väliin tosin ehti virolainen Timo Sild, joka ei Virossa asuvana voi kisata SM-mitaleista. Turussa asuvalla Lundanesilla tuo oikeus norjalaisuudestaan huolimatta on.

– Rata oli melko fyysinen, ja alussa ehkä hävisin joitakin sekunteja vauhdissa ennen kuin jalat alkoivat toimia. Selvisin puhtaasti teknisesti vaativimmat alueet, joilla monille tuli virheitä. Suomen-mestaruus on kyllä hieno juttu, sanoi Lundanes.

Frédéric Tranchand piti myös kovaa vauhtia ja hetken jopa johti kilpailua. Lopun pienet virheet kuitenkin jättivät miehen viidenneksi 1.32 Lundanesia hitaampana. Kolmas A-finaaliin selviytynyt PR-mies Vili Niemi pummaili raskaasti ja jäi toiseksi viimeiseksi. Tiukkaan karsintaan jäi virheineen muiden muassa Fredric Portin.

Naisten puolella ilahdutti erityisesti pitkään vaivoista kärsineen Eveliina Hirvosen vauhti, joka riitti Anna Närhen voittamassa kisassa yhdeksänteen sijaan. Saara Norrgrann ylsi sijalle 16, kun taas Inga Dambe teki heti alkuun jättivirheen ja jäi kauas kärkisijoista.

Essi Hölsölle D15-hopeaa

Nuorimpien, 15-vuotiaiden tyttöjen sarjassa saatiin myös komeasti mitali Paimioon. Essi Hölsö teki ensimmäisessä SM-kisassaan erittäin hallitun ja tasaisen suorituksen, josta palkintona oli hopeinen mitali. Voittaja Salla Isoherraseen kertyi 2,9 kilometrillä eroa 31 sekuntia.

Muista junioreista parhaiten taituroi Milja Väätäjä, joka oli D18-sarjan yhdeksäs. Klaus Haanpää H18-sarjassa ja Voima Tuomasjukka H16-sarjassa sijoittuivat kumpikin 17:nneksi.
Ikäsarjojen puolella H40-sarjaan tänä vuonna siirtyneellä Mats Dahlénilla vauhti olisi riittänyt kultaan mutta päivän taidollinen suoritus ei – palkintona kuitenkin SM-hopeaa. Naisten vastaavassa sarjassa Satu Tahvonen jäi niukasti mitalilta sijoittuen neljänneksi, ja samalle sijalle tykitti H35-sarjassa Markus Lindeqvist. Lisäksi kymppijoukkoon ylsi D35-sarjan seitsemännellä sijallaan Salla Fagerudd.

Ensimmäisestä SM-sprinttiviestistä hopeaa

Sunnuntaina tehtiin Keravalla suunnistushistoriaa uudessa kilpailumuodossa, kun SM-tasolla kisattiin ensi kertaa sprinttiviestissä. Jo useita vuosia mm. MM-kilpailujen ohjelmaan kuulunut sprinttiviesti käydään niin sanotuin sekajoukkuein, eli vauhdikasta viestiä vievät kaksi naista ja kaksi miestä. Erikoisuutena kisa käytiin aluejoukkuein, jotka tosin voivat koostua yhden seuran suunnistajista. Täten PR:n joukkueetkin edustivat virallisesti aluetta eli Varsinais-Suomea mutta käytännössä kuitenkin omaa seuraansa.

Paimion Rastin HD21-sarjan joukkue Saara Norrgrann, Jesse Laukkarinen, Frédéric Tranchand ja Aleksandra Hornik taisteli SM-kullasta loppuun asti. Tranchand tykitti kahdella ensimmäisellä osuudella tulleen pienen eron kiinni ja vaihtoi kärjessä. Puolalaisella Hornikilla oli ankkuriosuudella vastassaan MS Parman kovakuntoinen Maija Sianoja sekä jo ”eläköitynyt” supertähti Minna Kauppi. Kaupin jalka ei Keravan kaduilla riittänyt, joten voittotaistosta muotoutui kahden kauppa. Siinä maajoukkuenainen Sianoja oli piirun vahvempi ja jätti Hornikin lopussa taakseen. PR:lle sai siis kuitenkin mukavana palkintona SM-hopeat.

– Hajontaa radalla riitti, joten piti tehdä tarkasti omaa työtä. Toiseksi viimeiselle rastille otin ehkä hieman hitaamman reitin enkä enää pystynyt MS Parmaa lopussa kunnolla haastamaan, kertoi Hornik.

Nuorten HD18-sarjassa PR ylsi joukkueella Jaana Haapala, Jarkko Rantoja, Klaus Haanpää ja Essi Hölsö sijalle 12.