PR uutisia

Toni Saari ja Samuel Heinonen Paimion Rastin väreihin 21.12.2018 13:00

Paimion Rastin edustusryhmä vahvistuu alkavalle kaudelle erityisesti miesten osalta entisestään. Toni Saari ja Samuel Heinonen pukeutuvat viherpunaisiin vähintään seuraavat kaksi kautta.

Saari, 26, on edustanut viime kaudet Vaajakosken Terää. Hän on edustanut useaan otteeseen Suomea maajoukkuetasolla, parhaana yksittäisenä aikuisten sarjan saavutuksenaan 23:s sija Norjan maailmancup-osakilpailusta neljä vuotta sitten. Pitkältä matkalta irtosi SM-kultaa vuonna 2015. Nuorten MM-kisoissa hän on yltänyt parhaimmillaan keskimatkan yhdeksänneksi Puolassa vuonna 2011. Suunnistusoppinsa Jyväskylässä asuva Saari on ammentanut Pohjankyrön Rastista sekä Lapuan Virkiästä.

– Syksyllä aloin pohtia uralle uusia ympyröitä ja samalla uutta henkilökohtaista valmentajaa. Paimion Rastissa toiminta vaikutti hyvältä ja innokkaalta, ja lopulta seurasta löytyi myös valmentajaksi nuorten maajoukkueajoilta tuttu Markus Lindeqvist, sanoo Saari.

Viime kaudet Saari on kärsinyt jalkavaivoista eikä ole päässyt kunnolla näyttämään kykyjään. Nyt hän tähtää alkaneeseen kauteen kovat piipussa: päätavoitteena on mahtua elokuussa MM-joukkueeseen. Motivaatio on huipussaan, ja Norjan MM-maastotkin sopivat miehelle mainiosti.

– Vahvuuksiani ovat hyvä tekninen taito sekä fysiikka maastossa. Puhdas tiejuoksu taas on selvä heikkous.

Heinonen, 29, vaihtaa Paimion Rastiin niin ikään Vaajakosken Terästä. Parhaimmillaan miesten sarjan SM-plaketille yltänyt Rasti E4:n kasvatti on hänkin kärsinyt menneinä vuosina sitkeistä jalkavammoista.

Eniten kehittämistä Heinonen sanoo olevan taitopuolella yleisesti. Sen sijaan hapenottoa ja muuta fysiikkaa löytyy, osin lapsuuden maastohiihtotaustan vuoksi.

– Tavoitteenani tuleville kausille on uran parhaat juoksut. Paimion Rasti oli jo jossain määrin tuttu seura, ja toimintakin vaikutti oikein hyvältä, joten helppo oli vaihtaa, kertoo Heinonen.

Toivotamme tämän "siviilissäkin" metsäalalla toimivan kaksikon seuraan lämpimästi tervetulleiksi!



Kuvat: Touho Häkkinen & Tuomo Puskala

Huippuvuoden palkintosatoa 22.12.2018 13:02

PR:n ennätyksellisen menestyksekästä vuotta juhlittiin seuran pikkujouluissa ja kauden päättäjäisissä sunnuntaina Rastituvalla. Seuran parhaaksi suunnistajaksi valittiin Olav Lundanes, mikä ei yllättänyt ketään. Yksi MM-kulta, kaksi EM-kultaa ja kolme SM-kultaa sekä nopeimmat ajat 10milan, Jukolan ja SM-viestin ankkuriosuuksilla kertovat Olavin vuodesta kaiken mahdollisen.

Parhaiden alle 16-vuotiaiden nimeäminen useiden ehdokkaiden joukosta ei ollut sen sijaan yhtä yksinkertaista. Parhaat SM-näytöt löytyivät kuitenkin Essi Hölsöltä, joka oli SM-keskimatkan hopealla sekä Leo Haanpäältä, joka oli koululaisten SM-suunnistuksissa neljäs.

Kaikkiaan PR:n vuosi piti sisällään ennätykselliset 17 SM-mitalia. Tämän lisäksi seura saavutti historiansa parhaan tuloksen Jukolan viestistä, jossa kolmanneksi suunnisti vuoden joukkueeksi valittu kokoonpano Daniel Stenlund, Jesse Laukkarinen, Fredric Portin, Vili Niemi, Bartosz Pawlak, Frédéric Tranchand ja Olav Lundanes.

Menestyneiden suunnistajien taustajoukoista vuoden valmentajaksi valittiin Jonne Lehto ja vuoden juniorivalmentajaksi Satu Tahvonen. Seuran päävalmentaja Jonne Lehto oli tyytyväinen ensimmäiseen vuoteensa Paimion Rastissa, mutta suuntasi katseensa jo eteenpäin.

- Jatkossa tärkeintä on kehittää urheilijan polkua seuran omille nuorille, jotta he pystyvät mahdollisuuksien mukaan ottamaan paikkaansa seuran huippuryhmässä. Haluamme panostaa tähän suunnistajan polkuun, jotta nuorilla on mahdollisuus kasvaa suunnistajina, urheilijoina ja ihmisinä, linjasi Lehto.

Seuran suunnistajan polkua kulkevista nuorista palkittiin ahkerina kilpailijoina ja harjoittelijoina Vilma Wahlsten, Eelis Axelin, Leo Haanpää, Aapo Virtanen, Jaana Haapala, Selina Arola, Jenna Lehtinen, Suvi Loukola, Mariella Saarinen, Helmi Virta, Juuso Haapala, Hugo Hannula, Topi Virtanen, Aatos Axelin ja Mico Saarinen.

Seuran mestaruuskilpailuissa menestyneet alle 12-vuotiaat palkittiin: Daniel Linden, Hugo Hannula, Aapeli Heikinmaa, Alexander Linden, Eeli Pihlaja, Andreas Linden, Sebastian Hannula, Sofia Fingerroos, Minttu Lindeqvist, Roosa Lindeqvist, Silva Pihlaja, Elise Suominen, Fanni Lindeqvist ja Ellen Suominen.

Nuorten kannustuspalkinnot saivat Jenna Lehtinen ja Suvi Loukola, jotka olivat ensimmäisessä Nuorten Jukolassaan saavuttamassa seuran kakkosjoukkueelle tämän vuosituhannen toiseksi parasta sijoitusta.

Menestyksen taustatekijöistä huomioitiin erityisesti Jyrki Laine, joka päätti kautensa seuran pitkäaikaisimpana puheenjohtajana, sekä Liisa Ahonen ja Germo Kenner, jotka siirtyivät johtokuntatyöskentelystä muihin tehtäviin seuran parissa.

Nuori Suunta -ohjaajakoulutus 29.03.2021 13:20

Paimion Rasti järjestää yhdessä Suomen suunnistusliiton kanssa Nuori Suunta-ohjaajakoulutuksen sekä taso 1-valmentajakoulutuksen. Ensimmäinen osa(Nuori Suunta-ohjaajakoulutus) on Rastituvalla 26.-27.1.2019. Seuraava osa, taso 1 järjestetään Rastituvalla 9.-10.3.2019. Ja viimeinen osio syksyllä 2019.
Koulutus on suunnattu kaikille nuorten toiminnassa oleville ohjaajille, valmentajille sekä vanhemmille, jotka ovat kiinnostuneita ohjaamisesta.
Koulutuskokonaisuus on avoin muidenkin seurojen ohjaajille ja valmentajille.

Alla olevasta linkistä lisätietoa koulutuksesta sekä ilmoittautuminen. Ilmoittautuminen ensimmäiseen osioon 13.1 mennessä.

Kauden päättäjäiset 9.12.2018 klo 15 05.12.2018 13:14

Kauden päättäjäisiä juhlitaan Rastituvalla palkitsemisten ja riisipuuron merkeissä.
Aluksi on tarjolla glögiä ja lopuksi kakkukahvit. Muutama joululaulukin lauletaan.

Halutessasi voit ottaa mukaan pikkupaketin, niin tontuilla on jotain jaettavaa juhlan lopuksi.

Pertti Arola Paimion Rastin puheenjohtajaksi 22.11.2018 09:56

Paimion Rastin syyskokous valitsi Pertti Arolan seuran puheenjohtajaksi vuodeksi 2019. Johtokuntaan valittiin vuosiksi 2019 - 20 uudelleen Hannele Lehtinen ja Ossi Vesalainen sekä uusina Henriikka Pensas ja Sami Valkama. Johtokuntaan kuuluvat vuonna 2019 myös Olli Axelin, Jenni Haapala, Matti Tahvonen ja Saska Tuomasjukka.

Toimintasuunnitelma ja talousarvio hyväksyttiin. Toiminnantarkastajiksi valittiin Jaana Hölsö ja Minna Oksa sekä varalle Lasse Suonpää ja Antti Veijalainen.

Paimion Rastin puheenjohtajat:
1985-1989 Simo Mannervesi
1990-1994 Arto Poikkimäki
1995-1997 Arto Aakula
1998 Anssi Saarinen
1999-2001 Kassu Grönlund
2002-2003 Ulla Rahkonen
2004-2007 Juhani Harittu
2008-2010 Tapani Salo
2011-2012 Anssi Saarinen
2013-2018 Jyrki Laine
2019- Pertti Arola

Rio, Capbern ja Takanen uudet PR-nimet 15.11.2018 13:38

Paimion Rastin huippuryhmä vahvistuu miesten osalta kolmella lupaavan kovalla nimellä.

Ranskalainen Nicolas Rio, 23, on sekä MM- että EM-pronssimitalisti viestistä kuluneelta kaudelta. Teknisesti taitava Rio ylsi kansainvälisellä läpimurtokaudellaan myös MM-keskimatkalla 16:nneksi sekä EM-kisoissa niin ikään keskimatkalla 13:nneksi. Hän saapuu Paimion Rastiin ruotsalaisesta OK Pan-Kristianstadista, jonka riveissä hän suunnistaa vielä kevään Tiomila-viestin. Rio asustaa ainakin toistaiseksi kotiseudullaan Ranskan Lyonissa.



Rion maanmies Loïc Capbern, 25, on hänkin esiintynyt useaan otteeseen Ranskan maajoukkuepaidassa. Paras henkilökohtainen arvokisasijoitus on 30:s viime kevään EM-kisoista. Toulousessa syntynyt ja edelleen asuva Capbern on edustanut viime kaudet ruotsalaista OK Hälleniä.



Lari Takanen, 23, liittyy seuraan Vehkalahden Veikoista. Päävalmentaja Lehdon valmentama Takanen asuu ja opiskelee Turussa. Suunnistuksessa hän on viime vuosien loukkaantumisista huolimatta raivannut tietään lähemmäksi kotimaista kärkeä.



Ranskalaiskaksikon sopimukset ovat toistaiseksi yhden vuoden mittaisia, Takasella kaksivuotinen.

Toivotamme herrat lämpimästi tervetulleiksi! We wish these gentlemen warmly welcome!

Muusta miesten ryhmästä jatkavat kovin tavoittein mm. Frédéric Tranchand, Bartosz Pawlak ja Vili Niemi. Naisten puolella menestystä jahdataan edelleen Saara Norrgrannin, Aleksandra Hornikin ja Emma Silvennoisen johdolla. Nuorista huippuryhmään mukaan nousevat alkavaksi kaudeksi Milja Väätäjä, Topias Arola ja Klaus Haanpää.

Jo aiemmin uutisoitujen lähtijöiden lisäksi Eveliina Hirvonen ja Jesse Laukkarinen pukeutuvat ensi kaudella Halden SK:n paitaan, Mikko Huhtinen puolestaan palaa kasvattiseuraansa Turun Suunnistajiin. Paimion Rasti kiittää edellä mainittuja kaikesta tähänastisesta ja toivottaa lämpimästi tervetulleiksi myös takaisin!


Kuvat: WorldofO.com / Nicolas Rio, Loïc Capbern

Peimarin Rastien tilastot 2018 10.11.2018 09:42

Vuoden 2018 Peimarin Rastien 32 tapahtumaan osallistui 1223 eri kävijää yhteensä 6441 suorituksella, keskiarvona 201. Jukola-vuoden kävijäennätyksestä jäätiin 135 suoritusta, mutta kuitenkin saavutettiin kaikkien aikojen toiseksi suurin kävijämäärä.

Suurin kävijämäärä kirjattiin syyskuussa Hiekkahelmen Jukola-maastossa, jossa mukana oli yhteensä 310 päiva-, yö- ja pyöräsuunnistajaa. Kesäkuun juhlarastit 1000. Peimarin Rastien kunniaksi keräsi 289 suoritusta.

Yösuunnistuksissa saavutettiin ennätysmäärä 553 suoritusta, keskiarvona 79.

30. Clubmatch Paimiossa 05.11.2018 12:13

Perinteinen kansainvälinen seuraottelu "30. Anniversary Clubmatch" kisattiin viikonloppuna Hiekkahelmen ja Rastituvan maastoissa. Paimion Rasti vastasi suunnistusosuuksien järjestelyistä.

Halikko-viestistä neljäs voitto! 13.10.2018 21:52

Paimion Rasti hoiti hommansa Halikon Salakalliolla hienosti ja palasi Halikko-viestin voittokantaan parin "himmeämmän" vuoden jälkeen! Ykköstila tuli varsin vakuuttavalla suorituksella, joskaan voittoa edesauttavaa draamaakaan ei viestistä puuttunut: MS Parma hylättiin neljännellä osuudella ylivoimaisesta johtoasemasta, jolloin PR:stä tulikin yllättäen kärkijoukkue.

Ja kärjessä pysyttiin tästä eteenpäin. PR:n oli viestissä toisesta vaihdosta eteenpäin vähintään kakkossijalla. Tiukimmat hetket voitto-odotusten suhteen koettiin neljännellä osuudella, jolla Juha Suominen kulutti pummien parissa useita minuutteja ylimääräistä. Juuri tuolla osuudella PR siis kuitenkin nousi "onnekkaasti" ja lopullisesti kärkitilalle.

Emma Silvennoinen päästi Fredric Portinin ankkuriosuudelle vajaat neljä minuuttia ennen Helsingin Suunnistajien Olli Ojanahoa. Etumatka piti turvallisesti loppuun asti vaikka puolittuikin lopulta alle kahteen minuuttiin.

– Hieno päätös kauteen. Rastit eivät mitenkään hyökänneet päälle vaan todella tarkasti piti ne ottaa. Tiesin että neljän minuutin etumatkan pitäisi riittää jos en tee mitään tyhmää, sanoi Portin kuulutuksen haastattelussa heti maaliin tultuaan.

PR:n kakkosjoukkue suunnisti myös hienon viestin ja kampesi lopulta mahtavasti sijalle 14. Kolmosjoukkue oli 51:s.

Voitto oli Paimion Rastille Halikko-historian neljäs. Aiemmat ykkössijat ovat vuosilta 2012, 2014 ja 2015.

Voittajajoukkueessa viestiä veivät Ari-Pekka Joensuu, Tero Heikkilä, Mats Dahlén, Topias Arola, Jaana Haapala, Leo Haanpää, Milja Väätäjä, Inga Dambe, Klaus Haanpää, Juha Suominen, Mikko Huhtinen, Pasi Ikonen, Vili Niemi, Emma Silvennoinen ja Fredric Portin. Näistä Heikkilä, Dambe ja Suominen ovat olleet joukkueessa kaikkina neljänä voittovuonna.

Sunnuntaina kotimainen suunnistuskausi vetelee muutamaa maratonkisaa lukuun ottamatta viimeisiään, kun samasta Halikon kilpailukeskuksesta käsin ratkotaan erikoispitkän matkan Suomen-mestaruudet. Eräs seuran menestystoivoista on miesten pääsarjassa viimeisen kisansa PR-paidassa suunnistava Portin.

Tranchand jatkaa PR:n väreissä seuraavat kaudet 04.10.2018 21:05

Frédéric Tranchand vahvistaa Paimion Rastia myös tulevina kausina. Ranskalainen on tehnyt seuran kanssa kolmen vuoden jatkosopimuksen. "Fredolla" on tähän asti takanaan jo viisi vuotta Paimion Rastissa.

– Motivaatio jatkaa huipputasolla on edelleen korkealla, ja Paimion Rastissa olen viihtynyt loistavasti. Mitä noiden vuosien jälkeen sitten on vuorossa, sen elämä näyttää, sanoo Tranchand.

Fredon tuleva talvi tulee olemaan poikkeuksellinen, sillä hän viettää sen elämänkumppaninsa Saara Norrgrannin kanssa Australiassa Canberran seudulla. Ohjelmassa on vapaaehtoistyötä suunnistusvalmennuksen ja kouluopetuksen parissa. Tarkoituksena on luonnollisesti myös hyödyntää alueen hienoja maastoja harjoittelumielessä.

– Keväällä Suomeen palattuamme keskityn täysillä suunnistukseen ja harjoittelen paljon Norjassa MM-kisoja silmällä pitäen. Aikomus on myös tehdä taitovalmennuksellista yhteistyötä tekniikkaguru Pasi Ikosen kanssa.

Ensi kaudesta alkava MM-kisojen jako vuorovuosin maasto- ja sprinttimatkoihin ei ole koskaan saanut Fredolta kannatusta. Toisaalta se yksinkertaistaa harjoittelua kisojen lähestyessä.

– Harjoittelu tulee olemaan enemmän sellaista kuin ensimmäisinä aikuisvuosina, kun juoksin MM-kisoissa vain yhtä matkaa [sprinttiä]. Mitään totaalista muutosta ei harjoitteluun toki tule, sillä olen tähänkin asti tähdännyt sekä maasto- että sprinttimatkoille.

– Yleisesti ottaen kehitettävää riittää vieläkin pohjoismaisissa maastoissa. Viiden Suomen-vuoden jälkeenkin suunnistustunne on turvallisempi ns. mannermaisissa maastoissa. Pohjoismaissa suoritustasoni edelleen vaihtelee ja saatan välillä pummata isosti, päättää Tranchand.

Tällä viikolla Fredo päättelee kauttaan maailmancupin päätöskiertueella Tšekissä – mukana PR:stä myös Olav, Bartosz, Inga ja Aleksandra!