PR uutisia

FinnSpring rakennustalkooot 13.04.2019 16:20

Rakennetaaan kilpailuksekus valmiiksi, jotta lauantaina ja sunnuntaina on helppo tehdä varsinaiset järjestelyt.

Aloitellaan klo 10:00 Suojalassa. Mukaan perus työkaluja, hanskat ja kova asenne!

Kuljetuksia hoidellaan jo torstaina ja aiemmin perjantaina. Ilmoitelkaa Kassulle (‭+358 44 049 0505‬), jos haluatte auttaa jo näissä hommissa.

Rastiposti, kevät 2019 10.04.2019 14:28

Kevään Rastiposti on saatu valmiiksi.

Lehti kertoo seuramme kolmesta tärkeästä osa-alueesta: nuoriso-, kunto- ja huippusuunnistustoiminnasta.

Lehdestä tehtiin julkinen tiedotuslehti ja se tullaan jakamaan jokaiseen suoramainontaa vastaanottavaan talouteen Paimiossa ja Piikkiössä. Ulkopaikkakunnilla asuville jäsenille lehti on annettu Postin toimitettavaksi.

Lehtiä toimitetaan myös alueen julkisiin tiloihin, kuten Solinaan, kaupungintalolle/kirjastoon jne.

FinnSpring järjestelyt taas kevään suuri talkooponnistus 10.04.2019 09:24

Järjestämme kansainvälinen FinnSpring-suunnistuskilpailum Sauvon Urheilijoiden kanssa Sauvon Suojalassa 20.-21.4.2019.

Lapset ja huiput kisaavat ja kaikki muut lähtökohtaisesti järjestelytalkoissa!

Lauantaina pitkämatka
Sunnuntaina viesti

Perjantaina aloitetaan kisakeskuksen rakentaminen heti aamusta. Materiaalien kuljetuksia ruvetaan kasaamaan Rastituvalla klo 8 alkaen. Talkooaikataluja tarkennetaan vielä lähempänä kisoja.

PR:lla vuoden viestijoukkue ja vuoden liikuntateko 28.03.2019 10:57

Paimion Rasti oli näkyvästi esillä Paimion Parhaat -gaalassa vuoden 2018 saavutuksistaan. Miesten Jukolan ykkösjoukkue valittiin vuoden viestijoukkueeksi. Jukolan kivikovassa kilpailussa kolmanneksi sijoittunut yhdistelmä edusti luonnollisesti paimiolaisessa urheiluvuodessa ehdotonta huippua.

Samalla Paimion Rastin huippusuunnistus nimitettiin Vuoden liikuntateoksi. Hienon menestyksen ja näkyvyyden ohella tittelin perusteena oli erityisesti se, miten pitkäjänteisesti rakennetut harjoitusolosuhteet mahdollistavat erityisesti seuran nuorten kehittymisen suunnistajina. Samalla maailmanluokan esikuvat ovat omalta osaltaan olleet tukemassa sitä positiivista virettä, mitä seuran nuorisotyössä on laajemminkin meneillään.

Vuonna 2018 Paimiosta löytyi seitsemän urheilijaa, jotka olivat saavuttaneet vähintään Suomen mestaruuden. Kolme heistä oli suunnistajia: Inga Dambe (D35 erikoispitkä matka), Topias Arola (H17 pyöräsuunnistus keskimatka) ja seuran nuorten valmennuspäällikkö Milka Reponen (hiihtosuunnistuksen SM-viesti). Paimion 10 parhaan urheilijan listalla Milka valittiin 3., Inga 5. ja Topias 9. sijalle.

View this post on Instagram

Paimion parhaat -gaalassa tunnustusta Paimion Rastille! Jukolan viestin miesten joukkue sai vuoden 2018 viestijoukkue- palkinnon ja PR:n huippusuunnistustoiminta valittiin vuoden liikuntateoksi🏆 Päävalmentaja ja manageri ylpeänä edustamassa. #paimionrasti #printhelead #paimionparhaat #suunnistus

A post shared by Paimion Rasti (@paimionrasti) on


Sverigepremiären + 10MILA Camp 28.2. - 6.3. 28.03.2019 10:57

Paimion Rastin urheilijoiden kevätleiri treenattiin helmi-maaliskuun vaihteessa Ruotsin Skånessa, Kristianstadin ympäristössä.

Syynä poikkeuksellisen aikaiseen ajankohtaan tänä vuonna oli Pan-Kristiastadin järjestämä Sverigepremiären-kisaviikonloppu. PR-urheilijat osallistuivat isolla joukolla perjantai-illan yökilpailuun, lauantain viestiin ja viestiharjoituskilpailuun sekä sunnuntain viestiin. 10MILAn mallimaastot olivat houkutelleet paikalle runsaasti huippuseuroja Ruotsista ja Norjasta, mikä teki kilpailuista jäätävän kovatasoiset. Näin laadukkaisiin kilpailuihin harvoin pääsee edes osallistumaan!

Kilpailuissa nähtiin timanttisia PR-suorituksia, mutta päätavoite kaikilla oli toki rakentaa kuntoaan eteenpäin ja tutustua tämän vuoden 10MILAn maastotyyppiin.

Leirillä ensiesiintymisensä teki Fredo Tranchandin maanmies Loic Capbern. Iloinen huuliveikko vakuutti leirillä ammattimaisella otteellaan. Näet hänen leirikommentinsa alla olevalta videolta.

PR-tiimin osalta kaikki näyttää muutenkin erittäin hyvältä tässä vaiheessa kevättä: Kaikki ovat pysyneet hyvin terveenä ja kehitystä viime vuodesta on selvästi havaittavissa. Saapa nähdä, minkälaiseen vireeseen vajaan parin kuukauden päästä siintävään tavoitteeseen mennessä urheilijat pääsevät!

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

@loiccapbern made his first representation as a @paimionrasti athlete in #10mila Camp in Östra Göinge. Please spend a moment to listen to this joyful fellow and his comments from the camp. #suunnistus #orienteering #PRfamily

Henkilön Paimion Rasti (@paimionrasti) jakama julkaisu


Peimarin Rastit 2019 -alustava ohjelma 17.02.2019 20:30

Peimarin Rastien alustava ohjelma on julkaistu.

Mikäli huomaat että kyseiset kerrat ei ryhmällesi sovi tai sinulla on kommentoivaa esim. maastosta, niin ole yhteydessä Hanneleen (yhteystiedot löydät täältä).

Ohjelma kannattaa vilkaista vielä toisenkin kerran muutaman viikon päästä:
-ohjelmaan on tullut mahdollisesti muutoksia palautteiden tai muiden syiden takia
-ryhmiä tullaan täydentämään uudehkoilla jäsenillä, joten jos et vielä nimeäsi listalla näe, se voi siellä viikon päästä olla.

Peimarin Rastien alustava ohjelma 2019

Saapunut posti: Olav Lundanes kiittää Paimion Rastia tuesta kausilla 2017 ja 2018 04.02.2019 15:42

Paimion Rastin postilaatikkoon kilahti tammikuussa mieluisa kortti itseltään Olav Lundanesilta.
Olav edusti Paimion Rastia kausilla 2017 ja 2018 saavuttaen tuona aikana mm. maailman-, euroopan-, suomen- ja norjanmestaruudet sekä Jukolan viestin kolmossijan!

Kortissa Olav kiittää paimionrastilaisia "kaikesta" kahden Suomessa vietetyn vuoden aikana saamastaan tuesta.
"Ne olivat kaksi merkittävää vuotta urallani", sanoo Olav.

Paimion Rasti toivoo samankaltaisen tahdin jatkuvan myös kaudella 2019 Halden SK:n riveissä!

View this post on Instagram

Such a great feeling to receive this postcard! Thanks, @olavlundanes! Those were definitely two fantastic years for the whole @paimionrasti family. #suunnistus #orienteering #respect #PRFamily #PRinthelead

A post shared by Paimion Rasti (@paimionrasti) on


Nauvo Camp 26. - 27.1.2019 29.01.2019 12:26

Perinteinen Nauvon leiri oli jälleen kerran menestys!

Mukana oli kaikkiaan parikymmentä urheilijaa - kaikilla valtava polte harjoittaa suunnistustaitoa. Tämän leirin kantava teema olikin selittelyn sijaan keskittyä itse tekemiseen ja itsensä kehittämiseen.

Mukana leirillä oli muista alueen seuroista TuS ja PIF, jotka tarjosivat kaivattua sparrausta etenkin lauantai-iltapäivän yhteislähtötreenissä. Kiitos!
Leirin treenijärjestelyistä vastasi PIF - etenkin Nauvon oma poika Mats Dahlen, joka oli jälleen kerran taikonut huippuradat treeneihin. Viimeistään sunnuntaiaamun keskimatka Vinappan kartanon omilla tiluksilla imi viimeisestäkin PR-huipusta mehut - niin henkisesti kuin fyysisestikin. Kiitos, Mats!

Olosuhteet olivat varsin talviset, mutta ketään se ei tuntunut häiritsevän. Pakkaslunta saatiin vielä leiriviikolla joka päivä parin sentin kerros lisää, joten treeneissä otettiin kaikki hyöty irti viuhka- ja perhoslenkeistä. Se teki kuitenkin harjoituksista entistäkin monipuolisempia, eikä n. 30 cm:n puuterilumikerros juuri aiheuttanut lisäkuormitusta.

PR-huipputiimin uudet nimet olivat selvästi juuri tällä leirillä päättäneet laittaa jauhot suuhun seurakavereille Heinosen Sampan ottaessa valtavaa reisivoimaa uhkuvalla loppukirillä koko yhteislähtötreenin voiton sekä Takasen Larin viedessä leirin päättänyt keskimatka nimiinsä suvereenisti 11 sekunnin erolla.
Tsekkaa miesten leiritunnelmat alta löytyvältä videolta!

Lumikenkiä ei lopulta tarvittu, mutta kenelle kyyti oli silti kylmää? Tsekkaa videolta seuran uusimpien urheilijoiden kommentit leiristä! @ThouniS @SamuelHeinonen @TakanenL #NaguCamp #PRFamily #suunnistus pic.twitter.com/Zcwb66gpKa

— Paimion Rasti (@PaimionRasti) 27. tammikuuta 2019




Leiriohjelma:

pe 25.1.
PR Circuit
la 26.1.
Harjoitus 1: Viuhkasuunnistus multitekniikka-teemalla n. 60 min, Våno
Harjoitus 2: Päivä- / yöyhteislähtö 5,0 km / 7,0 km, Samslax
su 27.1.
Harjoitus 3: Keskimatka 4,3 km / 5,7 km, Vinappa

Jäsenkysely: Rastituvan kunnostustoimenpiteet 11.01.2019 08:23

Rastituvan säilyminen seuran yhteisenä tukikohtana ja toimivana seuramajana vaatii huoltotoimenpiteitä. Rastituvan kunnosta tehtyjen havaintojen mukaan rakennuksen ulkopinnat vaativat remonttia seuraavien vuosien aikana. Edessä on Rastivan ulkoseinien lahovaurioiden korjaus ja seinien maalaus sekä ikkunoiden ja ovien kunnostaminen.

Kyse on seuralle merkittävästä investoinnista. Kustannusten ja toimenpiteiden arvioimiseksi haluamme nyt kysellä jäsenistön halua ja valmiuksia talkoisiin. Tällöin säästö on luonnollisesti merkittävä, mutta esim. rakennustelineiden tai -nostimien vuokraus aiheuttaa sen, että aktiivisin työvaihe on tehtävä varsin tiiviissä tahdissa. Pienet talkoot silloin, toiset tällöin -periaate ei siis voi tulla kyseeseen.

Tässä kohtaa kyselemme ajatuksiasi ensi kesän suhteen. Kysely ei tietenkään ole sitova, mutta toivomme realistista arviointia mahdollisuuksistasi osallistua talkoisiin.

Johtokunta käsittelee asiaa kokouksessaan 10.2. Vastaa siis kyselyyn 27.1. mennessä!

Kiitos paljon vastauksestasi!

Paimion Rastin johtokunta

Varustetilaus 10.01.2019 18:14

Paimion Rastin varusteita voi nyt tilata nettikaupan kautta ja kauppa on auki 24.1.2019 asti. Lisätietoja Jenniltä.