PR uutisia
Nuorten Jukolassa jälleen palkintovauhdissa 29.03.2021 13:24
Nuorten suunnistajien loppukesän huipputapaus, Nuorten Jukola, juostiin tänä vuonna "ihan tuossa naapurissa" Turussa. Kilpailumaastona oli Jukolan perinteisiin sopivasti Impivaara. Tarjolla oli siis hienoa, vauhdikasta kalliota, polkuja paikoitellen pökerryksiin asti ja tarkkoja rastipisteitä. Paimion Rastin nuoret ottivat haasteen vastaan hienosti. Ykkösjoukkue sijoittui kolmatta vuotta peräkkäin palkinnoille, tällä kertaa sijoitus oli kahdeksas. Samalla saatiin jalkeille pitkästä, pitkästä aikaa ja hyväksytysti maaliin peräti kolme joukkuetta.Nuorten Jukola mittaa seurojen nuorten vauhtia monipuolisesti, sillä seitsemän hengen joukkueessa on oltava vähintään kolme tyttöä ja eri osuudet on määrätty eri ikäisille suunnistajille. Paimion Rastin palkintojoukkueessa suunnistivat Eelis Axelin, Leo Haanpää, Selina Arola, Hugo Hannula, Jaana Haapala, Milja Väätäjä ja Topias Arola.
Edellisvuosien hyvät suoritukset antoivat joukkueelle hyvän lähtökohdan tavoitella kärkisijoituksia tälläkin kertaa. Toisaalta osuuksien ikärajoitukset muokkaavat joukkuetta joka vuosi jonkin verran uusiksi, joten edellisvuoden seitsikosta samalla paikalla juoksi nyt vain kolme suunnistajaa. Samalla pienet terveysmurheet toivat etukäteen kysymysmerkkejä joukkueen suorituskykyyn.
Paimiolaisten viesti lähti kuitenkin liikkeelle aika lailla käsikirjoituksen mukaisesti. Joukkueen alkupään suunnistajat tekivät varmoja suorituksia Impivaaran vauhdikkaissa maastoissa, joten aikaero kärkeen pysyi koko viestin ajan maltillisena.
Näin ollen viimeisillä osuuksilla joukkueen kaksi vanhinta suunnistajaa saivat hyvät asetelmat nostaa myös sijoitusta kohti kärkeä. Ensin Milja Väätäjä kiiruhti kuudennella osuudella 11 suunnistajan ohi vaihtaen sijalla 18. Ankkuriosuuden nopein suunnistaja Topias Arola jatkoi ohitusvaihteella nostaen joukkueen sijalle lopulta kahdeksan.
- Juoksu tuntui alussa tosi kevyeltä, joten lähdin liikkeelle aika kovalla vauhdilla. Yleisörastin jälkeen lopussa jalka alkoi jo vähän painaa, mutta pääsin kuitenkin vielä muutaman joukkueen ohi. Virheitä en oikeastaan tällä kertaa tehnyt, kertasi Arola suoritustaan, jossa ei jäänyt jossiteltavaa. Suurempi sijoitusten parantaminen ei olisi ollut oikeastaan mitenkään mahdollista.
160 joukkueen kilpailussa kakkosjoukkue oli 73. ja kolmosjoukkue sijalla 108. Erityisen hienoa oli, että näin peräti kymmenen PR-suunnistaja pääsi osallistumaan ensimmäiseen Nuorten Jukolaansa: Hugo, Pinja, Juuso, Sofia, Topi, Lina, Luka, Sampo, Mariella ja Aapeli selvittivät hienosti kaikki NuJu-debyyttinsä.
1. Jämsän Retki-Veikot 1 2:40:43
8. Paimion Rasti 1 2:55:02
Eelis Axelin, Leo Haanpää, Selina Arola, Hugo Hannula, Jaana Haapala, Milja Väätäjä ja Topias Arola
73. Paimion Rasti 2 3:41:09
Pinja Leppäaho, Juuso Haapala, Sofia Fingerroos, Topi Virtanen, Vilma Wahlsten, Lina Buchberger ja Klaus Haanpää
108. Paimion Rasti 3 4:11:54
Luka Hannula, Sampo Oksa, Mariella Saarinen, Aapeli Heikinmaa, Suvi Loukola, Jenna Lehtinen ja Tuomo Haapala
Nuorten suunnistajien viesti Sauvossa 29.03.2021 13:24
Varsinais-Suomen nuoret suunnistajat kokoontuivat PR:n isännöimään Nuori Suunta -viestiin Sauvossa. Kilpailu oli jo perinteinen Rastin nuorisopuolen alkusyksyn kohokohta, sillä seura järjesti kisan jo viidettä kertaa peräkkäin.Tällä kertaa kilpailupaikkana oli Sauvon keskustan tuntumassa Peimari-Areenan ympäristön kalliot ja polut. Näin kilpailun vanhimmat osallistujat saivat samalla hyvän kenraaliharjoituksen matkalla viikonlopun Nuorten Jukolaan. Mukana alueen mestaruuksista mittelemässä Milja Väätäjän laatimilla radoilla oli lähes 40 joukkuetta.
Kovimman saldon Sauvosta keräsi Turun Suunnistajat. Heidän joukkueensa voittivat sekä poikien että tyttöjen 11-16-vuotiaiden sarjan sekä lisäksi poikien rastireittisarjan. Tyttöjen rastireitillä puolestaan Angelniemen Ankkuri vei kaksoisvoiton.
Paimiolaisten omaksi mitalisaaliiksi kertyi yksi hopea- ja kaksi pronssimitalia. Poikien rastireitillä tuli pronssia joukkueelle Niilo Saari, Aaro Lahdenperä ja Niila Wahlsten. Kultamitalikin jäi tiukassa kisassa vain 17 sekunnin päähän. H11-16 -sarjassa pojat olivat kolmansia neliköllä Eelis Axelin, Topi Virtanen, Hugo Hannula ja Leo Haanpää. Tyttöjen pronssimitalistijoukkue oli Minttu Lindeqvist, Signe Velema ja Saana Tranberg.
Kaikkiaan paimiolaisilla oli mukana komeasti 11 joukkuetta, joten hienoa viestikokemusta saatiin laajalla rintamalla.
Rastitupa-ilta 22.08.2019 22:29
Hei!Alkuvuodesta seuran jäsenistö vastasi kiitettävällä aktiivisuudella kyselyyn Rastituvan korjaustalkoista. Tuon kyselyn jälkeen aiheen tiimoilta on ollut enemmän tai vähemmän hiljaiseloa, joten nyt on korkea aika vähän raportoida, missä mennään.
Ensinnäkin tuon kyselyn toteuttamisen jälkeen kiireellisimmäksi korjauskohteeksi Rastituvalla on osoittautunut katto. Katon uusiminen on luonnollisesti myös taloudellisesti iso satsaus, Käynnissä on nyt selvittelyt tukimahdollisuuksien saamiseksi kattoremonttiin.
Näin ollen muut, talkoomäärältään ja kustannukseltaan erityisen isot hankkeet on väistämättä siirrettävä nyt jonkin verran eteenpäin.
Moni on varmaan kuitenkin huomannut, että pientä askaretta Rastituvalla on aloitettu. Kassu ja Lauri ovat käyneet julkisivun pahimpien kohtien kimppuun. Näihin talkoisiin kaksikko on kokoontunut torstaiaamupäivisin - ja tähän porukkaan saa mieluusti liittyä mukaan. Siis torstaisin klo 8 alkaen - ja säävarauksella, luonnollisesti!
Tulevia korjaustarpeita mietittäessä on väistämättä keskusteluun noussut myös Paimion Rastin taloudelliset- ja talkoovoimavarat Rastituvan ylläpitämisen suhteen. Nuorisotiimi ja huippuryhmä ovat tahoillaan pohtineet Rastituvan merkitystä toiminnalleen ja seuran identiteetille. Tästä on syytä jatkaa koko seuraväen voimin. Niinpä johtokunta kutsuu seuraväkeä keskustelemaan Rastituvan merkityksestä ja siihen liittyvistä strategisista linjauksista! Ajankohta on tiistaina 3.9. klo 19 Rastituvalla. Ja keskustelua voimme luonnollisesti aloittaa esimerkiksi sähköpostitse, AM-kisoissa tai muualla, missä vaan tavataan!
Hyvää suunnistuskesän jatkoa toivottaen Pertti
Seuranmestaruuskisat 2019 06.12.2019 15:27
KUTSUPR:n seuranmestaruuskisat juostaan Peimarin Rastien yhteydessä 15.8.2019.
Sarjat: H/D6RR-HD90
Ratamestari: Katri ja Markus Lindeqvist
Kartta: Koskela/ AM-19
Metsään saa lähteä vapaasti klo 17-19 välillä, kuitenkin siten että samalle radalle lähtijät pitävät vähintään 1min väliä.
Mehutarjoilu.
Palkitaan H/D12 ja nuoremmat, palkinnot jaetaan kauden päättäjäisissä.
Osanotto-oikeus kaikilla seuran jäsenillä (ja samalla ilmainen osallistuminen).
Sarjat ja radat (alustava):
6km: H20-45
4km: D20-45, H16-18 ja H50-60
3km: D16-18 ja D50-65 ja H65-75
4Bkm: H/D 14
2km: H/D 12, D70-, H80-
RR (1.0/1.7km): H/D6-10
Tervetuloa!
--------------------------------
Tulokset ja väliajat allaolevissa linkeissä.
Kevään nuorten aluekilpailut 29.03.2021 13:23
Varsinais-Suomen suunnistus järjestää alueottelun ja Kultainen kompassi cup -osakilpailuja, joista alueottelun ja Kultaisen kompassin pisteisiin lasketaan 3 parasta suoritusta. Pistetilanne päivitetään alueen sivuille jokaisen osakilpailun jälkeen.Nuorten aluekisoissa kerätään pisteitä, joiden perusteella kootaan aluejoukkue kultainen kompassi-finaalikisaan 15.9. alle 14-vuotiaiden sarjoihin sekä nuorten alueotteluun (sarjat H/D10-14), joka kilpaillaan Oravatonnin yhteydessä 6.10.
Keväällä käytiin 4 nuorten aluekilpailua, joissa jokaisessa nähtiin upeita suorituksia Rastin nuorilta. Ja useita nuoria oli mukana myös ensimmäistä kertaa kilpailemassa!
Tämän hetken pistetilastossa sarjojensa kärkipaikoilla ovat Paimion Rastista 10-vuotiaiden poikien sarjassa Aaro Lahdenperä 1. ja 12-vuotiaissa tytöissä Sofia Fingerroos 3.
Alla tarkempaa tietoa Kultainen kompassi-finaaliviikonlopusta sekä nuorten alueottelun finaaliin:
Kultainen kompassi -cup
Kultaisen Kompassin sarja on HD14 (vuonna 2019 nuoret, jotka ovat syntyneet vuosina 2006 ja 2005). Alueen Kultaisen Kompassin joukkueeseen valitaan 4 tyttöä ja 4 poikaa. Alueelta voi finaaliin osallistua useampi joukkue.
Kultainen kompassi -cup on Suomen Suunnistusliiton ja suunnistusalueiden yhteistyössä toteuttama 14-sarjan suunnistuscup, joka käsittää neljä alueellista osakilpailua ja valtakunnallisen finaalin. Finaaliviikonlopun ohjelmassa on myös leiri 13-14-vuotiaille. Vuonna 2019 finaaliviikonlopun järjestää Tampereen Pyrintö.
Finaaliviikonloppu (14. 15.9.2019) sisältää finaalikilpailun lisäksi leirin 1314-vuotiaille ja heidän taustajoukoilleen. Leiri innostaa lajissa ja leiriltä saa tietoa harjoitteluun. Leirille voi osallistua, vaikka ei olisi mukana alueen finaalijoukkueessa. Leirille ovat tervetulleita myös alueen nuorisovalmentajat, seurojen nuorten valmentajat ja nuorten vanhemmat.
Nuorten alueottelu Varsinais-Suomi-Satakunta-Häme
Alueottelun sarjat ovat HD10RR, HD10, HD12, HD13 ja HD14. Alueottelun joukkueeseen valitaan jokaisesta sarjasta osakilpailuissa 5 eniten pisteitä keränneet.
Varsinais-Suomen suunnistus järjestää vuonna 2019 yhteensä neljä Alueottelun ja Kultainen kompassi cup -osakilpailua, joista alueottelun ja Kultaisen kompassin pisteisiin lasketaan 3 parasta suoritusta. Pistetilanne päivitetään alueen sivuille jokaisen osakilpailun jälkeen.
Finaalit alueottelussa suunnistetaan Oravatonnikilpailun yhteydessä, Valpperin Urheilutalolla Nousiaisissa 6.10.2019.
Ville Viking- suunnistuskoulu 29.03.2021 13:23
Ville Viking- suunnistuskoulu 7-15 vuotiaille nuorillePaimion Rasti järjestää suositun Ville Viking -suunnistuskoulun 2019 heti koulun alettua. Syksy on hyvä hetki aloittaa uusi harrastus!
Suunnistuskoulussa ohjaus ja opetus tapahtuvat ikäryhmittäin (alle ja yli 10-vuotiaat).
Tänä syksynä mukana on myös pyöräsuunnistusmahdollisuus kolmella ensimmäisellä kerralla.
Suunnistuskoulun aloitus tapahtuu neljällä yhteisellä kokoontumisella maanantaisin ja torstaisin:
MA 19.8. klo 18.00 Jokipuisto
TO 22.8. klo 18.00 Hiekkahelmi
MA 26.8. klo 18.00 Hanhijoen koulu
TO 29.8. klo 18.00 Nummensuon louhos
Aloituskertojen jälkeen suunnistuskoulu jatkuu Paimion Rastin nuorten ryhmien mukana.
Suunnistuskoulun hinta on 60 /lapsi. Suunnistuskoulun maksu sisältää opetuksen ja osallistumisen Peimarin Rasteille loppukauden ajan. HUOM! Tämä kattaa myös mukana kulkevat lasten vanhemmat.
Mikäli harrastus jatkuu maksu kattaa myös loppuvuoden 2019 kausimaksun nuorten ryhmissä ja Paimion Rastin lainapaidan. Huomioikaa, että maksu ei sisällä vakuutusta.
Ilmoittautuminen perjantaihin 16.8. mennessä: milka@paimionrasti.fi tai 044 2782864
Nuorten kesä 29.03.2021 13:22
Paimion Rastien nuorten ohjattu toiminta on tauolla juhannuksesta elokuun toiselle viikolle saakka.Peimarin Rastit pyörivät viikoittain torstaisin ohjelman mukaan, lisäksi joka tiistai järjestetään Rasti juoksee-treenit. Molemmista tapahtumista löytyy tarkempi ohjeistus tapahtumakalenterista ja harjoituskortista.
Kesän aikana järjestetään useita suunnistustapahtumia, joista osa löytyy Paimion Rastin nettisivujen kalenterista, lisäksi tapahtumia löytyy suunnistusliiton IRMA-palvelusta sekä rastilippu-sivustolta.
Nuorten syyskausi starttaa maanantaina 12.8. klo 18.00. Ja ulkokausi jatkuu lokakuun loppuun saakka, marraskuun alusta lähtien siirrytään talvikauden harjoituksiin.
Syksyn harjoituskalenteri julkaistaan elokuun alussa.
Milja ja Topias maajoukkuetehtäviin 29.03.2021 13:22
Paimion Rastin kaksi 18-sarjan lupausta on valittu edustamaan Suomea nuorten arvokisoihin. Topias Arola suuntaa juhannuksen jälkeen Valko-Venäjälle nuorten EM-kisoihin. 18- ja 16-vuotiaiden EM-kisat suunnistetaan Grodnon kaupungin ympäristössä kesäkuun viimeisenä viikonloppuna. Aikaisemmista EM-kisoistaan 16-sarjassa Topias on saavuttanut toistaiseksi parhaat sijoituksensa oltuaan pitkällä matkalla 2. ja 5.Milja Väätäjä puolestaan on valittu nuorten Eurooppa-cupiin. Nämä kilpailut käydään Ranskan Ardechessa syyskuun lopulla. Milja ja Topias lunastivat paikkansa maajoukkuetehtäviin kevään näyttökilpailuissa.
Paimion Rastin miehet jälleen Jukolan kymppisakkiin 18.06.2019 10:32
Viikonlopun Jukolan viesti Kangasalla päättyi Paimion Rastin kannalta varsin positiivisissa tunnelmissa. Miehet ylsivät suunnistuksen jättiviestissä kahdeksanneksi, naiset joutuivat lopulta tyytymään sijaan 16. Molemmissa viesteissä tarjolla oli jälleen parempaakin, mutta etenkin miesten osalta myös selvästi huonompaa.Kangasala-Jukolan yö käynnistyi erinomaisesti. Samuel Heinonen ja Vili Niemi hoitivat leiviskänsä suunnitelmien mukaan, ja Toni Saari pääsi viestin pisimmälle kolmososuudelle hyvästä paikasta reilut kaksi minuuttia kärjen takana.
Jalka oli äärimmäisen hyvä. Vauhti oli jopa hiljaisempaa ja suunnistus helpompaa kuin odotin, myhäili kärkituntumalla avannut Heinonen.
Saaren meno kuitenkin takkusi hyvän alun jälkeen, ja hän teki pari selkeää pummia. Tämän seurauksena meno muuttui yksinäiseksi matkaseuran karattua. Ero venähti vaihdossa yli kuuteen minuuttiin.
Olisi pitänyt vetää tietyissä kohdissa peesissä eikä alkaa itse suunnistamaan. Ilmeisesti vähän liikaakin oil itseluottamusta, harmitteli Saari.
Loppuosuuksilla nousu kymmenen joukkoon
Pasi Ikonen ja osuuden kakkosajallaan Bartosz Pawlak saivat kuitenkin hyvän takaa-ajomoodin päälle. Ennen kahta viimeistä osuutta sijoitus oli kahdeksas, ja kärki kulki kuuden ja puolen minuutin päässä.
Ensimmäistä kisaansa PR-paidassa juossut ranskalainen Nicolas Rio suoriutui osuudestaan ilman isoja virheitä, ja sija pysyi samana kuin lähtiessä. Frédéric Tranchandilla oli ankkurina hyvät saumat nousta ainakin kaksi sijaa. Tällä kertaa meno ei kuitenkaan ollut aivan parasta Fredoa. Virheitä pukkasi, eikä edellä meneviä enää ehditty haastamaan.
Alku meni hyvin. Sitten ehkä hyökkäsin vähän liikaakin, eikä suunnistus pysynyt joka kohdassa mukana. Joukkueena kuitenkin meiltä oikein hyvä Jukola, sanoi Tranchand.
Suorituksiin nähden sijoitus oli jopa vähän yläkanttiin. Tavoite seitsemästä tyytyväisestä miehestä seurateltalla ei täysin toteutunut. Tonin virhe kolmososuuden alkupuolella saattoi olla jopa ratkaiseva sen suhteen, ettemme enää päässeet kärkeä haastamaan, arvioi miesten päävalmentaja Jonne Lehto.
Voittaja Stora Tuna teki omien sanojensa mukaan virheitä yhteensä parikolme minuuttia, mikä on poikkeuksellisen vähän. Viisi minuuttia olisi vielä joukkueena ookoo, meillä niitä kuitenkin tuli vielä kymmenen siihen lisää.
Viimevuotisen kolmossijan jälkeen kahdeksas ei tunnu supersaavutukselta, mutta pidemmällä aikajänteellä kärkisijat ovat PR-miehillä melko harvassa. Kangasalaa paremmin on maaliin päästy vain kolmesti, niistäkin kaksi kahdelta viime vuodelta.
Myös Paimion Rastin kakkosjoukkue teki hyvää työtä ehtien maaliin hieman viime vuodesta parantaen sijalla 57. Erityisesti ankkuri Jonas Jern sekä Ari-Pekka Joensuu ja Topias Arola osuuksilla 2 ja 4 ansaitsevat suorituksistaan kunniamaininnan.
Voittoon suunnisti siis ruotsalainen Stora Tuna OK Taalainmaan Borlängestä. Voitto oli seuralle ensimmäinen. Sen sijaan seura on voittanut mm. Venlojen viestin viime vuonna.
Naiset ajallisesti lähellä huippusijaa
Jos miehet sijoittuivat kokonaissuoritukseen nähden jopa yllättävän hyvin, kävi naisilla Venlojen viestissä enemmänkin päinvastoin. Neljällä mallikkaalla suorituksella olisi ansainnut paremmankin kuin 16. sijan.
Alku lupasi suorastaan loistavaa. Ina Westerlund avasi kovassa seurassa kolmisen minuuttia kärjen takana. Inga Dambe suunnisti hienosti ja nousi toisella osuudella jo parhaimmillaan peräti kakkossijalle. Vaihtoon hän tuli viidentenä, kaksi minuuttia kärjen takana.
Kolmannella osuudella erot repesivät. Saara Norrgrann koukki paria rastia ja meno muutenkin hieman haparoi, minkä seurauksena ero kärkeen repsahti seitsemään ja puoleen minuuttiin. Sijoitus oli tässä vaiheessa silti vielä kuudes.
Pieniä pummeja tuli, ja muutamille jäin vähän fyysisesti. Maasto oli jopa parempaa kuin etukäteen odotin, kertasi Norrgrann.
Aleksandra Hornik teki ankkuriosuudella vain pari pientä virhettä, mutta fyysinen vire ei ollut paras mahdollinen. Näiden yhteistuloksena joukkue toisensa perään vilisti ohi, ja sijoitus tipahti maaliin tullessa 16:nneksi. Hornik olikin erityisesti vauhtiinsa melko pettynyt.
En oikein pysynyt kilpakumppanien vauhdissa. Itse suunnistukseen en voi olla kovin pettynyt, mutta se ei tänään ihan riittänyt parempaan, sanoi Hornik.
Kilpailu oli kärjen takana jopa poikkeuksellisen tasainen. Ennen PR:ää kahden minuutin aikana maaliin saapui kymmenkunta joukkuetta.
Naiset juoksivat ihan hyvin omalla tasollaan. Ankkuriosuus toki ratkaisi sijoituksellisesti aika paljon, ja pääsy kymmenen parhaan joukkoon ei olisi paljonkaan vaatinut, pohti naisten valmentaja Teemu Väre.
Naisten kakkosjoukkue ylsi tällä kertaa sijalle 86. Voiton nappasi ensi kertaa norjalainen Fredrikstad SK tasaisen vahvalla joukkuesuorituksella sekä kivenkovalla ankkuroinnilla.
Osanottoennätyksiä rikkoneen viikonlopun Venlojen viestiin starttasi yli 1700 naisnelikkoa. Valtaosin miehistä koostuneita seitsikoita taas mukana oli Jukolan viestin yössä miltei 2000.

PR Kangasala-Jukolaan haastajina 13.06.2019 18:16
Viikonloppuna on jälleen aika joulun ja juhannuksen – ainakin suunnistajalle ja suunnistuksen ystävälle. Juhlien juhla eli Jukolan viesti käydään jo 71. kertaa, nyt Tampereen kupeessa Kangasalla.Paimion Rasti on suunnistuksen suurtapahtumassa mukana tänäkin vuonna runsaslukuisesti, tänä vuonna kuuden Jukola- ja kahdeksan Venla-joukkueen voimin. Odotukset myös kärkisijojen suhteen ovat ainakin miesten osalta nytkin korkealla, kun taas naiset starttaavat Venlojen viestiinsä selkeämmin haastajan asemasta.
Miehet tunkeutuivat viime vuonna Hollolassa viimein kärkikolmikkoon hurjalla loppukirillä vaikean alun jälkeen. Tuosta seitsikosta on nyt ykkösjoukkueessa vain kolme miestä, ja poissa ovat mm. seurasta vaihtaneet Olav Lundanes sekä Fredric Portin. Tästä huolimatta joukkueella on nytkin loistosaumat aivan kärkeen asti, mikä toki vaatii seitsemää hyvää suoritusta.
– On tavallaan hyvä asia, että joukkueen valinta on vaikeaa, sehän tarkoittaa että paikoista on kilpailua. Tällä kertaa valinnat valitettavista syistä hieman helpottuivat, kun muutamilla tyrkyllä olleilla on ollut viime aikoina terveydellisiä ongelmia, sanoo päävalmentaja Jonne Lehto.
– Tavoitteena on, että osuuksiltaan palaa seurateltalle seitsemän tyytyväistä miestä. Ehjällä joukkuesuorituksella kaikki on lopputuloksen osalta mahdollista.
Tällä kertaa niukasti viestin pisin osuus on kolmas ja samalla hämärin osuus. Siitä vastaa tämän kauden uusi PR-nimi, hyvään kesäkuntoon päässyt Toni Saari. Viesti päätetään ranskalaistahdeissa: vasta kesken kevään seuraan vaihtanut maajoukkuesuunnistaja Nicolas Rio hoitelee kuudennen osuuden, ja viime viikonlopun maailmancup-kisoissa loistanut Fredo Tranchand on itseoikeutettu ankkuri.
Venlojen viestissä PR lähtee haastamaan kärkipään joukkueita. Viime vuonna viesti lähti väärille raiteille jo heti alussa, eikä sieltä enää kärkitaistoon ollut nouseminen. Neljän osuuden lyhyehkössä viestissä menestys vaatiikin mukana pysymistä heti avauksen ensi metreiltä asti. Nyt joukkueeseen nousivat kahdelle alkuosuudelle Ina Westerlund ja Inga Dambe.
– Kullakin osuudella on sille sopiva nainen. Varsinaista tavoitetta ei ole asetettu. Toki top 10 -sijoitus vaatii suorituksia hieman yläkanttiin, linjaa naisten valmentaja Teemu Väre.
Molemmat valmentajat toteavat tämänkertaisen kilpailumaaston kaikkiaan sopivan Paimion Rastille viimevuotista ja etenkin kevään Tiomila-viestiä paremmin. Maasto tulleekin tarjoamaan hämäläisyydessään monenlaista haastetta, niin hyvässä kuin pahassa.
Kangasala-Jukola murskaa jälleen aiemmat osanottoennätykset. Viivalle asettuu Venlojen viestiin yli 1700 naisnelikkoa ja yön yli käytävään Jukolan viestiin lähes 2000 pääasiassa miehistä koostuvaa seitsikkoa. 20000 suunnistajan kokonaismäärä ylitetään ensi kertaa.