PR uutisia

Paimion Rasti Napapiiri-Jukolaan haastajina 20.08.2021 09:03

Vihdoinkin, huokaa suuri joukko suunnistuksen ystäviä. Edellisestä Jukolan viestistä on koronapandemian johdosta jo pitkälti kolmatta vuotta, ja nyt viikonloppuna odotus palkitaan Rovaniemellä Napapiiri-Jukolassa. Mäntyvaaran ravirata tulee toimimaan tapahtumakeskuksena 43. Venlojen ja 72. Jukolan viestille.

Koronaan liittyvät seikat lisättynä normaalia hankalammalla ajankohdalla sekä kaukana massoista sijaitsevalla kilpatantereella ovat vähentäneet osanottajamääriä reippaasti. Venlojen viestiin starttaa noin 1000 naisnelikkoa, Jukolaan runsaat 1200 pääosin miehistä koostuvaa seitsikkoa. Täten osanottajien kokonaismäärä on noin 12500, joten edelleen puhutaan massatapahtumasta. Vertailun vuoksi: vuonna 2019 Jukola-suunnistajien yhteismäärä ylitti reilusti 20000:n rajan.

Myös Paimion Rastin osanotto on normaalia pienempi, sillä sekä Venlojen että Jukolan viestiin startataan kumpaankin ”vain” neljällä joukkueella. Myös kärkeä lähellä olevat sijat ovat ykköstiimien tavoitteena, joskin sekä naisten että miesten puolella ollaan selkeästi haastajan asemassa.

Vuonna 2019 Kangasalla PR-miehet suunnistivat kahdeksanneksi, ja vuotta aiemmin Hollolassa irtosi ennätyksellinen kolmossija. Ainakin lähelle näitä sijoituksia on hyvin mahdollista päästä, mutta se vaatii sitä, että osuuksiltaan palaa seurateltalle seitsemän tyytyväistä miestä. Joukkue on paras mahdollinen, pois lukien henkilökohtaisista syistä pois jäänyt ranskalainen Nicolas Rio.

Venlojen viestiin starttaa tämän hetken paras nelikko. Hieman poikkeuksellisesti viestin pisin on jo kolmas osuus, jolle PR voi asettaa erinomaiseen kuntoon tänä vuonna päässeen juniori Milja Väätäjän. MM-kisoissa hienosti esiintynyt puolalainen Aleksandra Hornik on itseoikeutettu ankkuri.

Ennakkotietojen mukaan aivan kaikki maailman huiput eivät eri syistä Jukolassa tänä vuonna juokse. Päävalmentaja Sami Valkama kuitenkin uskoo, ettei kisa lässähdä liikaa ja aikaan saadaan hyvät ”painit”.

– Pystymme tappelemaan sijoituksista 15:n ja jopa kymmenen joukkoon. Fiksuja ja nöyriä kun ollaan, niin kovalla tahdolla se on täysin realistista. Valmentajana odotan, että esiin tulee meidän hyvä, vahva taso, ennakoi Valkama.

– Kuluva viikko on vietetty Rovaniemellä, ja urheilijat ovat nauttineet virallisten harjoitusten upeista maastoista ja radoista.

Oman mausteensa yön yli käytävään Jukolan viestiin tuo se, että ajankohdan myötä keskikesän yötön yö muuttui täysipainoiseksi yösuunnistukseksi. Tämän ei pitäisi olla Paimion Rastille ainakaan huono asia.

– Yömiehiä meiltä löytyy, ja treenit ovat menneet hienosti. Joka tapauksessa tärkeintä on, että osaa suunnistaa. Ja housuissa pitääkin olla vähän ”jännäkakkaa” kun pimeään metsään lähdetään, päättää Valkama.

Napapiiri-Jukola 2021 21.08.2021 08:10

Napapiiri-Jukola juostaan Rovaniemellä 21.-22.8.2021.

Paimion Rastilta on ilmoitettu mukaan 4 joukkuetta sekä venloihin että jukolaan, mutta erinäisten poisjääntien johdosta, 4.joukkueita ei saada täytettyä. Joukkueissa löytynee siis vielä avoimia osuuksia, mikäli haluat lähteä mukaan kilpailuun.

Seuran tuulisuojapaikat ovat T012 ja T014. Majoitusteltta-alue 10x10m on TC03.
Kilpailumateriaali löytyy seurateltalta.


Venlat
1.joukkue 1.osuus Ina Westerlund 2.osuus Emma Valkama 3.osuus Milja Väätäjä 4.osuus Aleksandra Hornik
2.joukkue 1.osuus Nina Temyakova 2.osuus Jaana Haapala 3.osuus Vieda Lusa 4.osuus Lina Buchberger
3.joukkue 1.osuus Laura Fröjdö 2.osuus Eija Sipponen 3.osuus Milla Vehkaoja 4.osuus Hanna Lähde
4.joukkue 1.osuus Kaija Hulkkonen

Jukola
1.joukkue 1.osuus Samuel Heinonen 2.osuus Topias Arola 3.osuus Tobias Henriksson 4.osuus Bartosz Pawlak 5.osuus Loic Capbern 6.osuus Pasi Ikonen 7.osuus Frederic Tranchand
2.joukkue 1.osuus Ari-Pekka Joensuu 2.osuus Lari Takanen 3.osuus Toni Saari 4.osuus Tero Heikkilä 5.osuus Aapo Virtanen 6.osuus Jere Sipponen 7.osuus Jonas Jern
3.joukkue 1.osuus Pertti Arola 2.osuus Janne Virtanen 3.osuus Tuomo Haapala 4.osuus Tommi Haapala 5.osuus Juuso Haapala 6.osuus ei juoksijaa 7.osuus ei juoksijaa

4.joukkue -

Lisätiedot kilpailusta löytyvät alla olevien linkkien kautta.

Nuorten Jukola 11.08.2021 10:04

14.-15.8 on luvassa suunnistuksen superviikonloppu Valkeakoskella.

Lauantaina suunnistetaan 12-18-vuotiaiden legendaarinen Nuorten Jukola ja sen jälkeen aikuisten Viestiliiga.
Sunnuntaina on vuorossa valtakunnallinen Kompassi-kilpailu alle 14-vuotiaille sekä 16-20-vuotiaiden INOV-8 -liigan finaali. Lisäksi ohjelmassa on normaali kansallinen kilpailu aikuisille.

Paimion Rastilta kisaa yksi joukkue Nuorten Jukolassa, seuraa kisaa tästä: ISTV:n lähetys

Nuorten Jukolaan on ilmoittautunut 144 joukkuetta. Aikaisempina vuosina mukana on ollut joukkueita myös Ruotsista, Virosta ja Venäjältä, mutta vallitseva tilanne pitää ulkomaalaiset tällä kertaa pois viestistä.
Lähetys näkyy ISTV:ssä vain suorana, mutta jälkilähetys on myöhemmin katsottavissa Youtubesta.

Lumonite Peimarin yö valmisti Jukolaan 13.08.2021 20:18

Runsas viikko ennen poikkeuksellisen pimeää Jukolan viestiä suunnistettiin Lumonite Peimarin yö -lähikilpailu. Antti Veijalaisen tekemä uusi kartta Kaimalan ja Kerrosvuoren laakeilta rinteiltä tarjosi hienon ympäristön viritellä mieltä ja koneistoa kohti Jukolaa. Etenkin miesten pääsarjaan osallistuikin mukavasti suunnistajia. Harvemmin nimittäin löytyy kilpailuja, joissa osallistujista yli kolmannes on 21-sarjalaisia!

Tulokset löytyvät tulospalvelu-sivustolta.
Ensimmäisen Lumonite Peimarin yö -lähikilpailun kokeilu oli kaikkien eri-ikäisten suunnistajien välinen kilpailu, jossa verrattiin kilometriaikoja sarjahyvityksellä muokattuna. 21-sarjalaiset pitivät tässä vertailussa kohtuullisen hyvin asemansa - etenkin naisissa Inga Damben ja Päivi Aution johdolla. Sen sijaan miehissä pääsarjan voittajan Topias Arolan jälkeen seuraavaksi nopein oli H40-sarjan Markus Lindeqvist, kun hyvityssekunnit oli laskettu ajasta pois. Tarkempi taulukko löytyy sivun alalaidasta.

Nämä neljä veivät nimiinsä siis palkintoina olleet Nvii:n tossut ja Lumoniten Compass R -lamput. Lisäksi kaikkien osallistujien kesken arvotun Str8 -kompassin voitti Piffenin Patrik Ahlbäck. Onnea voittajille!

Kerrosvuoren uudelle kartalle pääsee suunnistamaan omatoimi-Peimarien myötä vielä lauantaihin 21.8. asti. Pysäköinti ja kartat on maankaatopaikan kentällä osoitteessa Inkeriäistentie 62.

Suuret kiitokset kaikille osallistujille, järjestäjille ja maanomistajille!

Hornik loisti MM-rasteilla 12.07.2021 12:16

Paimion Rastia edustavilla suunnistajilla eivät hienoiset mitalisaumat toteutuneet perjantaina päättyneissä MM-kisoissa Tšekissä. Hienoja suorituksia kuitenkin nähtiin, erityisesti Aleksandra Hornikin toimesta.

Huippukuntoon päässyt puolalainen osasi odottaa MM-rasteilta hyviä sijoituksia. Etenkin sprintissä hän onnistui erinomaisesti sijoittuen seitsemänneksi, joten top 15 -sijoitustavoite täyttyi heittämällä. Pitkällä matkalla sijoitus oli mukavasti 20:s, ja viestissä hän nosti ankkurina maansa kuudenneksi.

–Parhaat MM-kisat minulta. Pystyin lähes kaikissa starteissa hyviin suorituksiin. Viimein tuntui siltä, että pystyn tosissani taistelemaan mitaleista lähitulevaisuudessa. Sprinttiin olen kaikkein tyytyväisin, iloitsi Hornik.

Frédéric Tranchandille kisat olivat pieni pettymys. Mies loukkasi sprintissä polvensa sen verran pahoin, että joutui jättämään sprinttiviestin väliin. Polvi vaivasi kuitenkin koko loppuviikon eivätkä suoritukset olleet lähelläkään parasta mahdollista. Pitkällä matkalla Fredo kuitenkin jaksoi punnertaa 13:nneksi.

Toinen ranskalainen Nicolas Rio oli viivalla ainoastaan keskimatkalla. Alkumatkan isohkon virheen jälkeen mies kokosi itsensä ja nousi lopulta mukavasti sijalle 18.

–Kaikkien vaivojen jälkeen oli jo hienoa päästä mukaan MM-kisoihin. Alussa tuli vähän turha virhe, se olisi ollut vältettävissä. Karsinta oli jo hyvin tasapainoista tekemistä. Motivaatio tästä vain kasvoi seuraaviin kisoihin! sanoi Rio.

Puolan Bartosz Pawlak jaksoi pitkällä matkalla varsin hyvin 20:nneksi. Viestissä hänellä oli Suomen Miika Kirmulan tapaan ongelmia vettyneen kartan kanssa, kuten TV-katsojatkin saattoivat lähetyksen palautteesta huomata.

Myös Inga Dambe oli mukana Latvian kisajoukkueessa. Hän oli keskimatkalla 41:s ja viestijoukkueessa 16:s.

Koko seuran leiri 24.-25.7.2021 24.07.2021 10:23

Paimion Rastin syyskausi alkaa koko seuran leirillä Paimion ja Varsinais-Suomen alueella. Leirin ohjelma ja harjoitteet on suunniteltu kaikilla Paimion Rastin jäsenille. Leirin harjoitusten suunnittelusta ja leirivalmennuksesta vastaavat PR:n valmennusryhmien valmentajat.

Leirin tavoitteena on tarjota laadukas harjoitusviikonloppu Paimion seudulla ja viettää mukavaa sosiaalista yhdessäoloa eri ikäisten rastilaisten kesken.

LEIRIOHJELMA

Lauantaina 24.7.

• Aamupäivä:
o AM-keskimatka, Vakka-Rasti, Lokalahti
o Sarjat H/D12-
o Ilmoittautumiset IRMA:an

• Lounas omatoimisesti kilpailun jälkeen

• Klo 16-22 Rastitupa
- Pihapelejä
- Pihasprinttiviesti (lapset) ja rastinottoharjoitus 3-5km (aikuiset)
- Pesu / Sauna
- Illallinen n. klo 19 pitopalvelu Anskulta (Kebabkiusaus / kasviskiusaus)
- AM-keskimatkan analysointi pienryhmissä
- Lettujen paisto
- Purku ja kotiin

Sunnuntai 25.7.

• Klo 10.00 yhteislähtö taitoharjoitukseen, kaupingintalon etuparkkipaikka
• Klo 10.40 taitoharjoitus "Jukolan haasteet", Marttila (kts. sijaintilinkki)
o Aikuisten ja lasten ratavaihtoehdot: 2km-10km väliltä
o UINTIMAHDOLLISUUS treenipaikalla! (Palaisten uimapaikka, kts. linkki)

Hinta: Leiri on ilmainen. Lauantain illallisesta kerätään 7-8€:n ateriamaksu kulujen mukaisesti.

Ilmoittautumiset sunnuntaihin 18.7.mennessä linkin Googlesheettiin.

Yhteyshenkilö: Markus Lindeqvist, p.0443635082

TERVETULOA!

MM-taistoihin viisi PR-suunnistajaa 02.07.2021 19:11

Tšekin MM-kilpailut starttaavat huomenna lauantaina. Mukana mitalijahdissa on neljä ”siviilissä” Paimion Rastin paidassa juoksevaa – yksi Latvian, kaksi Puolan ja kaksi Ranskan väreissä.

MM-kilpailut oli tarkoitus järjestää nykyisen vuorovuosityylin mukaan vain maastomatkoilla, mutta viime kaudelta perutut Tanskan sprinttikilpailut käydään nyt samassa yhteydessä. Näin tavallaan palataan täksi kerraksi takavuosien malliin sillä poikkeuksella, että knockout- eli pudotussprintti on jätetty ohjelmasta pois.

Inga Dambe, Aleksandra Hornik, Bastosz Pawlak, Nicolas Rio ja Frédéric Tranchand lähtevät pohjois-Tšekin haasteisiin hyvillä mielin ja kunnolla valmistautuneina.

– Olen suunnistanut paljon sekä MM-treenimaastoissa että Puolassa vastaavan kaltaisilla alueilla. Niistä olen saanut hyvin rakennettua suunnistustaktiikkaa, joka on juuri näissä kisoissa haastavaa. Kisarupeamaani kuuluvat kaikki matkat. Tavoitteet ovat top 15 -sijoituksissa ja unelmat vielä korkeammalla, ennakoi Hornik.

– Osallistun vain keskimatkalle, ja viestissä olen varamiehenä. Jo MM-viivalle pääseminen tuntuu voitolta alkuvuoden ongelmien näkökulmasta. Kunto on kuitenkin hyvässä nousussa, joten tulosodotuksia ei ole helppo sanoa. Päämääränä on teknisesti hyvä suorittaminen, joka lienee ratkaisevassa asemassa keskimatkalla, pohtii Rio.

– Kisoihini sisältyvät kaikki startit keskimatkaa lukuun ottamatta. Sen kanssa kisaviikko olisi liian rankka, ja haluan startata pitkälle matkalle hyvissä voimin. Pääpanos on juuri maastomatkoilla, ja niihin onkin harjoiteltu paljon. Taidollisesti ja fyysisesti olen valmis, joskin parhaista reitinvalinnoista ei oikein koskaan voi olla varma. Myös sprinttejä ajatellen tuntuma jaloissa on parantunut. Sprinttiviestissä tähtäämme kuuden joukkoon, muuten on hieman vaikea asettaa sijatavoitteita, sanoo Tranchand.

Kisaviikko alkaa sprinteillä: henkilökohtainen kilpailu käydään lauantaina ja sprinttiviesti sunnuntaina. Ensi viikolla siirrytään maaston puolelle, jossa luvassa on keskimatka tiistaina, viesti torstaina ja kisat päättävä pitkä matka perjantaina.

Erityisesti maastomatkojen osalta edessä on omalla tavallaan poikkeuksellisen haastavat kilpailut. Hiekkakivisokkelot yhdistettynä monimuotoisiin jyrkkiin rinteisiin saattavat aiheuttaa isojakin yllätyksiä, mutta toisaalta näissä maastoissa – jos jossain – hyvä valmistautuminen palkitaan korkojen kera.

Kaikki kilpailut näkyvät suorina lähetyksinä Yleltä – viestiin asti TV-kakkoselta ja pitkä matka vain Yle Areenan kautta nettilähetyksenä.


PR-miehille Viestiliigan kakkossija 23.06.2021 23:19

Paimion Rastin miesviisikko suunnisti laadukkaasti ja nappasi Lakeuden viestistä komean kakkossijan lauantaina Etelä-Pohjanmaan Vimpelissä. Viestiä tässä Viestiliigan toisessa osakilpailussa veivät Samuel Heinonen, Toni Saari, Topias Arola, Pasi Ikonen ja Tobias Henriksson.

Miesten viesti käytiin osittain hämärissä niin, että maaliin tultiin vasta sunnuntain puolella. Lakeaharjun syheröiset rinteet tarjosivat jo päivänvalossa paikoin maksimaalista haastetta, ja erot muodostuivat jo varhaisessa vaiheessa poikkeuksellisen suuriksi.

Heinonen kokikin avausosuuden vaativuuden tylyllä tavalla, sillä kärkeen kertyi eroa lähes yhdeksän minuuttia. Monessa muussa viestissä kärkisijat olisivat vastaavassa tapauksessa mennyttä, mutta isohkoja virhesaldoja kertyi lähes kaikille, ja kolmanteen vaihtoon juniori Arola toikin viestin jo peräti kakkosena.

Kolmantena ankkuriosuudelle päässyt Henriksson otti varmoja reitinvalintoja ja kykeni välttämään pahimmat virheet. Hän ohitti Tampereen Pyrinnön Mikko Eerolan tämän mittavan pummin johdosta ja piti kakkossijan tiukasti näpeissä maaliin asti.

– Tiesin, että edessä on tekninen ja melko hidas rata, mikä sopii minulle. Paria lippua piti vähän etsiä, mutta olin koko ajan varma suunnistuksesta, sanoi suoritukseensa tyytyväinen Henriksson.

– Loppupuolella tuli seilattua pahasti tiheikössä, ja piti lisätä vauhtia kun lamppu alkoi vilkkua takana. Siinä vaiheessa en vielä tiennyt, että se oli juuri Pyrinnön Eerola.

Paimion Rastin kakkosjoukkue vei viestiä nousujohteisesti ja sijoittui lopulta mukavasti kymmenenneksi. Mikkeliläinen Navi karkasi jo varhaisessa vaiheessa viestiä ja vei voiton yllättävänkin suvereenisti.

Myös naisten jo iltapäivällä käydyssä neljän osuuden viestissä avausosuus oli muodostua PR:lle kohtalokkaaksi, kun Vieda Lusa taipui kärkeen kymmenisen minuuttia. Ina Westerlund ja Emma Silvennoinen tekivät riittävän hyvää työtä, jotta juniori Milja Väätäjä pääsi ankkuriosuudelle varsin hyvistä asemista.

Väätäjä suunnisti kutakuinkin virheittä nostaen osuuden kakkosajalla joukkueen maalissa neljänneksi. Matkan aikana taakse jäi muiden muassa tuore naisten keskimatkan Suomen-mestari, Suunta Jyväskylän Veera Klemettinen.

Milja ja Topias nuorten MM-kisoihin 31.05.2021 18:32

Seuran nuoret huippusuunnistajat Milja Väätäjä ja Topias Arola on valittu Suomen joukkueeseen nuorten MM-kilpailuihin. Miljan ja Topiaksen kisapaikat ratkesivat viikonlopun viimeisissä näyttökilpailuissa Joensuun seudulla. MM-kisat suunnistetaan Turkissa syyskuun alussa.

Sekä tyttöjen että poikien joukkueessa oli tavoiteltavana viisi paikkaa, kun Ida Haapala ja Touko Seppä oli valittu kisoihin jo aikaisempien näyttöjen perusteella. Paimion Rastin suunnistajat varmistivat lopulta kisapaikkansa selvästi, sillä Topias oli katsastuskisojen pistetaulukossa toinen ja Milja kolmas.

Katsastuskilpailut olivat nuorille varsin tiukka rutistus. Kolmena viikonloppuna suunnistettiin seitsemän kisaa ja näistä neljä parasta laskettiin mukaan kokonaistulokseen. Milja Väätäjä hankki itselleen hyvät asetelmat voittamalla toissa viikonloppuna Jyväskylässä Haukkavuoren keskimatkan.

- Keskittyminen pysyi tuolloin tosi hyvin suorituksessa. Vaikka maaston tyhjät rinteet aiheuttivat välillä suuriakin epävarmuuden tunteita, tekeminen tuntui kuitenkin koko ajan hallitulta. Voitto vahvisti oloa, että kyllä se oma perustekeminen riittää hyville sijoille, kertasi Milja suoritustaan.

- Ennen viimeistä viikonloppua olin ehtinyt käydä mielessä läpi kaikki mahdolliset skenaariot, että mitä kisoissa voi tapahtua. Paineita en kyllä tuntenut, vaan enemmän ajattelin, että taas on kolme mahdollisuutta onnistua. Aika rennolla mielellä pystyin lähtemään nauttimaan kisaamisesta, myhäili Milja.

- Aika rutiinilla lopulta kaikki kolme kisaa sujuivatkin. Ei mitään superonnistumisia, mutta sunnuntain kilpailun pientä eksymistä lukuun ottamatta aika perus rutiinisuoritukset, kertasi Milja suunnistuksiaan, jotka riittivät sijoille 2, 5 ja 6.

Topias Arolan lähtökohdat viimeiseen karsintaviikonloppuun Itä-Suomen vaaramaisemissa olivat hieman haastavammat. Vaihtelevasti menneet aikaisemmat karsintakisat olivat tuoneet kaksi kolmossijaa, jotka eivät vielä riittäneet varmistamaan MM-kisavalintaa. Kun perjantain sprintissä yksi reitinvalintavirhe tiputti 9. sijalle, oli viimeisissä maastokisoissa syytä onnistua.

Topias onnistuikin tärkeällä hetkellä mainiosti ja otti lauantain keskimatkalta selkeän voiton lähes minuutin erolla kakkoseksi tulleeseen Lauri Syrjäläiseen. – Kerrankin oli ihan hyvää menoa. Ei täydellistä, pari pientä koukkua tuli, mutta selkeät virheet vältin, kertasi Topias vakuuttavaa voittosuoritustaan.

Sunnuntain raju pitkä matka Tohmajärven rinteillä toi Topiakselle vielä kakkossijan, joten lopulta pisteet riittivät kirkkaasti MM-kisalippuun.

Sekä Milja Väätäjä että Topias Arola lähtevät nyt ensimmäistä kertaa nuorten MM-suunnistuksiin. Topias on edustanut Suomea aikaisemmin kolme kertaa nuorten EM-kilpailuissa.

Varsinais-Suomen Kompassi-viesti Paimiossa ti 1.6. 01.06.2021 14:03

Paimion Rasti järjestää Varsinais-Suomen lasten ja nuorten suunnistuksen Kompassi-viestin 1. osakilpailun Paimion Oinilassa Muurahaispolulla tiistaina 1.6.2021.

Tämä Kompassi-kisa toteutetaan lähikilpailuna. Lähikilpailussa noudatetaan SSL:n lähikilpailun sääntöjä sekä Suunnistuksen lajisääntöjä niiltä osin kuin näissä säännöissä määrätään sekä järjestäjän ohjeita.

Juoksujärjestys:
Kilpasarjat (lisenssi pakollinen)
H Kulta: 13-14 -v. suora rata
D Hopea: 11-12 -v. TR-rata
H Pronssi: 10 -v. ja alle, RR-rata
D Pronssi: 10 -v. ja alle, RR-rata
H Hopea: 11-12 -v. TR-rata
D Kulta: 13-14 -v. suora rata

Lisätiedot kisasivuilta.

PR LogoPaimion Rasti