Säkylästä vauhtia Jukolaan

Ajankohta:14.5.-16.5.2004.

Paimion Rastin valmistautuminen Jukolaan jatkui viikonloppuna Säkylän harjumaisemissa. Onnistuneen leirin parasta antia oli lauantaiaamun 7,9 km:n yhteislähtöviestiharjoitus. Vastusta treenissä tarjosivat seuran sisäisen kilpailun lisäksi mm. Tumen Toni Louhisola ja Troy de Haas sekä Hiisin Timo Mikkola.

Ykköseksi tasaisessa ja avoimessa maastossa suunnisti odotetusti koko kevään varmoja esityksiä tehnyt Janne Virtanen. 7,9 kilometriä taittui hieman yli puolessa tunnissa eli kilometrivauhdiksi kirjattiin komeasti alle 4 min/km. Naisten ykkönen harjoituksessa oli suvereenisti Katri Kerkola, joka antoi vastusta myös miehille. Tiukasta joukkuepaikkataistelusta kertoo se, että kahdeksan PR-miestä paukutti radan kolmen minuutin sisään keulasta.

Harjoitusannista vastasivat yhteistyössä Masa Sipponen ja Hiisin Teemu Nukki. Leiri kokosi ilahduttavasti paikalle lähes koko ryhmän ulkomaan vahvistuksia, Francoisia ja Ingaa lukuun ottamatta.