Harjoituskausi vauhdissa - 181 päivää Jukolaan

Edustusryhmän harjoituskausi on hyvässä vauhdissa. Joulukuun ensimmäinen viikko oltiin hakemassa hiihtokelejä, tällä kertaa Ruotsin tuntureilta. Matka olikin erittäin onnistunut eikä vähiten sen ansiosta, että lunta oli riittävästi jo tullessa (28cm). Toisenlaisia viestejä kuulimme Suomen Lapista ja Ylläkseltä, jossa on ollut poikkeuksellisen vähäluminen talvi. Autossa istumista kertyi Perniön hiihtoporukan bussissa vain vajaat 600km per suunta eli huomattavasti vähemmän kuin Ylläkselle. Laivamatkat sujuivat sikeässä unessa pikku-SeaWindillä.

Bruksvallarnassa oli meidän lisäksemme myös joukko norjalaisia ja ruotsalaisia hiihdon erikoisharrastajia. Muuten paikka oli varsin hiljainen, idyllinen pikkukylä keskellä ei mitään lähellä Norjan rajaa. Laskettelukausikin avattiin vasta, kun lähdimme pois. Juita oli hoitanut sapuskat jo Suomen puolelta mukaan, joten meille jäi vain treenaaminen. Janne taisi olla hiihtokuninkaamme reilusti yli 300 kilometrillään, mikä on varsin hyvin vajaan viikon aikana.

Täällä Suomessakin olemme päässeet kokeilemaan hiihtoa (jopa Turussa) ja Tampereen miehiltä on kuulunut viestiä, että hiihtoladut ovat edelleen parhaimmillaan. Pitkälle loppusyksyyn jatkuneet yöharjoitukset jatkuvat nyt talven ajan päivätaitotreeneillä, joita on pakko hehkuttaa: Laadukkaita hyviä harjoituksia, hyvissä vähälumisissa maastoissa! Voidaan hyvällä syyllä puhua suunnistajan harjoitteluparatiisista ainakin Suomen mittakaavassa!

Pikkujoulusuunnistus on takana


Viikko sitten juhlittiin pikkujouluja paitsi edustusryhmän omassa mm. pikkujouluyösuunnistusta sisältäneessä tempauksessa Hirvensalossa myös koko seuran puurojuhlassa, jossa palkittiin menneen kauden parhaat. Seuraava normaalista viikko-ohjelmasta poikkeava kohokohta on joulun pyhien jälkeisen lauantain (27.12.) testijuoksu. Seuraava leiri on näköpiirissä tammikuun 16.-18.1.2004 Lahdessa.

-Mika 20.12.2003.