PR haastaa kovimpia joukkueita viikonloppuna Tiomilassa

Kevään suurtapahtuma Tiomila kisataan tänä viikonloppuna pohjoisen Smålandin Tranåsissa. Luvassa on hienot ja vaativat viestit erittäin lämpimässä kevätsäässä.
 
Naiset ylsivät vuosi sitten Finspångissa hienosti 12:nneksi. Tavoitteet liikkuvat nyt viimevuotista sijaa parantaen kymppijoukossa.
 
– Tiettyjä kysymysmerkkejä on viikon aikana ollut, mutta näillä näkymin viivalla on kuitenkin tämän hetken vahvin kuusikko. Osuudet on saatu naisille niin, että tavoittelemme parasta mahdollista sijoitusta, linjaa manageri Henri Kalve.
 
Miesten kymmenikössä on useita uusia viestinviejiä. Tavoitteena on petrata selvästi viime vuodesta ja ehtiä 20 parhaan joukkoon.
 
– Miesten puolella viimeinen viikko on mennyt hyvin, ei toistaiseksi mitään ylimääräisiä murheita. Taktisia elementtejähän on hieman naisia enemmän, ja välitavoitteena on päästä nelososuuden pitkälle yölle mahdollisimman hyvistä asemista, sanoo Kalve.
 
– Ylipäätään odotuksissa on tehdä omia perussuorituksia läpi viestin, ja sillä tulostaso varmasti paranee viime vuodesta sekä naisilla että miehillä.
 
Paikoin polkurikas kilpailumaasto aivan Tranåsin kaupungin kupeessa tarjoaa monenlaista haastetta isohkoista rinteistä kiviseen supikkoon. Tietynlaisena erikoisuutena tällä kertaa ovat korostetun isot noususummat juuri lyhimmillä osuuksilla, mikä pääosin johtunee erittäin mäkisestä maastosta juuri kilpailukeskuksen lähialueilla.
 
PR:ltä viivalla on lisäksi sekä naisten että miesten viestissä myös kakkosjoukkueet ja lisäksi nuorten viestin joukkue.
 
PR-joukkueet
 
Nuoret PR 1:
1 Minttu Lindeqvist
2 Saana Tranberg & Signe Velema
3 Silva Pihlaja & Eeli Pihlaja
4 Olavi Vilhonen
 
Naiset PR 1:
1 Anni Ahlfors
2 Eveliina Hirvonen
3 Tuulia Viberg
4 Jasmina Gassner
5 Milja Väätäjä
6 Amy Nymalm

Naiset PR 2:
1 Juliette Basset
2 Inga Dambe
3 Sanna Ylikylä
4 Vieda Lusa
5 Suvi Simonsén
6 Henna Yliluikki
 
Miehet PR 1:
1 Loic Capbern
2 Tobias Henriksson
3 Adrien Delenne
4 Ari-Pekka Joensuu
5 Otto Gripenberg
6 Janne Nieminen
7 Filip Hanuš
8 Tomáš Dohnálek
9 Jonas Jern
10 Emil Jansson
 
Miehet PR 2:
1 Lasse Suonpää
2 Jesse Laukkarinen
3 Juuso Lindeqvist
4 Hannes Holmback
5 Aapeli Heikinmaa
6 Sampo Oksa
7 Jere Sipponen
8 Klaus Haanpää
9 Topi Virtanen
10 Markus Lindeqvist

PR LogoPaimion Rasti