Juhlavuosi käyntiin
Paimion kaupunki täyttää tänä vuonna 700 vuotta ja Paimion Rasti 40 vuotta. Kaupungin osalta juhlavuosi alkoi uudenvuoden aaton tilaisuudella Jokipuistossa. Uuden vuoden vastaanotto alkoi kulkueella, jossa mukana oli myös Paimion Rastin nuorten suunnistajien otsalampuilla varustettu ryhmä.
Silva Pihlaja luki tilaisuudessa Paimion Rastin Jukola-henkisen tervehdyksen juhlivalle kaupungille.
"Kun suunnistaja laittaa pimeään iltaan otsalampun päähänsä, nousee hänen mieleensä väistämättä Jukolan yö. Paimiolaisessakin kesäyössä on useampaan kertaan kuljetettu Jukolan viestiä ja samalla Jukolan sanomaa Aleksis Kiven hengessä.
Mekin tervehdimme nyt juhlivaa kaupunkiamme Aleksis Kiven sanoin: 'Sinisenä kaarteli taivas, ilmassa liehtoi hiljainen länsituuli, uudessa lehtivaipassansa välkkyi mäellä koivu, ja valkeavaahtoinen pihlaja levitti tuoksua ympärillensä kauas.'
Kesään on vielä aikaa. Mutta yhtä lailla iloitsemme suomalaisesta luonnosta kaikkina neljänä vuodenaikana. Täällä Paimiossa, sen eri kylissä ja kulmakunnilla, on kaunista luontoa ja hienoja maastoja, joista voimme nauttia eri vuodenaikoina. Samalla vuodenaikojen hienous kutsuu meitä kaikkia huolehtimaan luonnosta ja metsistä.
Onnittelemme kaunista kaupunkiamme sen juhlavuotena. Tarjotkoon vuosi kaupunkilaisille ja täällä vieraileville paljon iloa ja virkistäviä luontoelämyksiä."
Suunnistus on näkyvästi esillä myös Paimion matka juhlavuoteen -lyhytelokuvassa. Elokuva löytyy Paimion kaupungin youtube-kanavalta täältä.