Jani Lakanen korjasi kultaa Deltalle
Miesten viesti alkoi tamperelaisten kontrollissa. Tampereen Pyrintö tuli ensimmäiseen vaihtoon kaksoisjohdossa, kun kärjessä kakkosjoukkueen Vladimir Lucan sai seuraa ykkösen Kahelinista. Ero pääletkaan oli puolisen minuuttia. Pääletkassa vaihtoon rullasivat suurin osa ennakkosuosikeista. Pahimpia epäonnistujia olivat kotijoukkue Paimion Rasti (+9 min) ja SK Pohjantähti (+13 min).
Toisella osuudella saatiin letkat repäistyä. Vauhtia kärjessä piti Pyrinnön Puttonen. Puttonen oli väliajoissa jo karannut ahdistelijoiltaan. Vaihtoon asti ei etumatka kuitenkaan kestänyt. KR:n Martomaa jätti matkakumppaninsa Deltan Hernelahden ja imi Puttosen karkumatkan kiinni. Vaihdossa TP ja KR olivat kasvattaneet eron seuraaviin yli kahteen minuuttiin. Kolmas oli Delta, neljäs S-101 ja viides VeVe.

Kolmannella osuudella KR:n Tommi Tölkkö kiisi eroon TP:n Mähösestä. Myös Deltan Novikov työntyi tamperelaisen eteen. Vaihdossa KR:n johto oli ennen viimeistä osuutta 2 minuuttia. TP:llä oli takamatkaa Deltaan puoli minuuttia. MS Parma syöksyi mukaan mitalikamppailuun Juha Peltolan hyvällä juoksulla. Varsinkin kun ankkuriosuutta oli parmalaisilla juoksemassa Petteri Muukkonen. Seitsemän minuuttia kärjen takana kulki ensimmäinen pidempi letka, jossa juoksua johti TP 2:n Elmeri Vähänen.Pyrinnöllä oli siis tässä vaiheessa kaksi joukkuetta viiden sakissa. Kolmaskin joukkue oli sijalla 20.

Ankkuriosuudelle lähdettiin ranskalainen maailmanmestari kärjessä. Deltan Jani Lakanen ei kuitenkaan antanut kahden minuutin etumatkan masentaa. 2,6 km:n kohdalla oli erosta napsittu 20 sekuntia. Viimeisessä pellon ylityksessä puhuttiin enää puolen minuutin erosta. Lakasella riitti voitonhalua pikamatkan pettymyksen jälkeen ja lopussa Jani kertoi strategiansa olleen vain puskea punamustan paidan perään. Toiseksi viimeisellä rastilla Jani ja Thierry leimasivat jo yhtäaikaa, jolloin Jani huomasi Thierryn tossun painavan hieman. Niinpä Jani veti päätti valita tiereitinvalinnan, jossa hän tiputti ranskalaisen maailmanmestarin vauhdistaan saaden näin balsamia haavoille. Deltalle siis kultamitalit ja KR:lle hopeaa. Ilkka Leppävuori toi Pyrinnön varmasti pronssille. Yksin sai taivaltaa myös neljäs, MS Parman Petteri Muukkonen. Sijat 5-8 ratkaistiin vasta viimeisillä väleillä. VeVen Tero Föhr oli LapVin Saarta ja KangSK:n Sipilää nopeampi. Myös Hiisin Turtinen kypsyi loppuvedossa. Kaksi viimeistä plakettia menivät Sipoolle ja Rykmentille.