Jannelle pronssia SM-yöstä

Virtaselle uran ensimmäinen SM-mitali

ValopääPaimion Rastin Janne Virtanen tunnetaan yösuunnistajan taidoistaan, jotka varsinkin suurviesteissä ovat nousseet arvoonsa. Uran paras SM-sijoituskin ennen lauantain kisaa oli viides sija vuodelta 1994 ja juuri yöltä. Keuruulla Janne pääsi parantamaan ennätystään kahdella sijalla ottamalla miesten 12,84 km:n kisassa pronssia. Voittajaksi tasaisessa kisassa juoksi Deltan Miika Hernelahti, joka myös vuonna 2000 juhli yömestaruutta, silloin Lappeenrannassa.

Eroa kakkoseen Navin Mikko Väisäseen tuli 34 sekuntia ja kolmanteen eli Virtaseen 48 sekuntia. Tasaistaa kisaa kuvastaa se, että kymmenes Pyrinnön Jouni Mähönen hävisi voittajalle 2.39 minuuttia, joka on vähän yökisassa.
Janne oli tyytyväinen suoritukseensa: - Kisa sujui oikeastaan ilman virheitä aina viimeisille rasteille asti. Lopussa hakua tuli minuutin verran, ynnäili Janne virheitään. Rastiväliajat paljastavat, että ilman noita lopun virheitä olisi eväät olleet aina mestaruuteen asti, koska ennen viimeisiä rasteja voittaja Hernelahti oli 14 sekuntia Jannea jäljessä. Suunnistus on kuitenkin pienestä kiinni ja varsinkin pimeässä puhtaan suorituksen tekeminen on äärimmäisen vaikeaa.

Uusi systeemi sai aikaan letkoja

Yösuunnistuksen SM-kisat ovat jo muutaman vuoden olleet avoimet eli niihin ei karista kilpailijoita etukäteen. Tämä paisuttaa kisoja ja vaatii erikoisjärjestelyjä radan ja lähdön suhteen. Keuruulla miesten sarjassa lähti kolme miestä matkaan yhtä aikaa ja hajontaa yritettiin saada ns. perhoslenkeillä.
- Itse en kisan aikana juossut hetkeäkään yksinäni. Perhoslenkeillä seuraa tarjosivat hetken aikaa TuSsin Tero Heikkilä ja HlS:n Tuukka Ryynänen, joka sijoittui lopulta viidenneksi. Loppumatkasta Navin Mika Ahola pysyi vauhdissa mukana. Vaikkei minulla ole mitään nykymuotoista formaattia vastaan, niin yksittäisen suunnistajan osaamista ja kuntoa tämä ei mittaa siinä määrin kuin vanha väliaikalähdökisa, kommentoi Virtanen kisasysteemiä. Syksyn SM-kisat ovat Virtasen sanoin olleet vaisuja. Kunnossa ei pitäisi olla vikaa, mutta tarvittavaa iskua ei ennen Keuruun kisaa ole löytynyt. Viime vuosi Jannelta meni polvivammaa hoidellessa. Tänä syksynä ovat nilkan seudun jänteet hieman vihoitelleet. Misten pääsarjassa PR:n Teemu Väre oli 35:s.

Markku Sipponen neljäs

Naisten pääsarjan voitto kirjattiin Tampereen Pyrinnön Heidi Haapasalolle, joka tämän kauden aikana teki menestyksekkään paluun Suomen huippusuunnistuskartalle. Toinen oli JRV:n nuori Merja Rantanen ja kolmas RasKan Tiina Jukkola. PR:n naisista Jaana Röytiö oli parhaana 18:s. H50-sarjasta oli myös tulla toinen pronssi Paimioon, kun Markku Sipponen sijoittui neljänneksi. Eroa pronssipalliin tuli minuutti. Plaketin toi myös Eija Sipponen.