20 mitalia viikonlopun AM-kisoista

Juniorit vauhdissa lauantain pitkällä matkalla

Viime lauantaina kilpailtiin pitkän matkan aluemestaruuksista Rasti88:n järjestämänä Pöytyällä. Paikoin pienipiirteinen maasto, pitkät rastivälit ja viime päivien rankkasateen pehmentämä maastopohja teki kilpailusta vähintäänkin haastavan. Juniorit vastasivat päivän mojovimmasta mitalisaaliista ja yhteensä PR suunnistajat onnistuivat kahmimaan kilpailusta 12 aluemestaruusmitalia seuraavasti:

3 kultaa: Tuomo Reinivuo (H40), Topias Arola (H16), Essi Hölsö (D14).
5 hopeaa: Heikki Pajunen (H70), Matias Arola (H20), Leo Haanpää (H12), Jaana Hölsö (D50), Jaana Haapala (D12).
4 pronssia: Klaus Haanpää (H16), Eveliina Hirvonen (D21), Signe Dambe (D35), Pirjo Lähteenmäki (D60).

5 mestaruutta sunnuntain viesteistä

Sunnuntain aluemestaruusviestit miteltiin samassa kilpailukeskuksessa kuin edellisenäkin päivänä, maasto tosin vaihtui hieman kuivemmaksi ja vauhdikkaammaksi, pienipiirteisten alueiden tarjotessa edelleen suunnistushaasteita. Yleisö sai jännittää viestin kulkua aitiopaikalta, kun kilpailijat varvasivat kilpailukeskuksen läpi kohti loppulenkkiä. Viestit olivatkin monessa sarjassa suorastaan paimiolaisten hallintaa, sillä kultaa tuli viidestä sarjasta ja kaikki hyväksytysti suoriutuneet joukkueet olivat mitaleilla. Kaiken kaikkiaan am-viestien saldo oli:

5 kultaa: H21 (Mats Dahlén, Henri Kalve, Sami Valkama), H14 (Essi Hölsö, Voima Tuomasjukka, Tuomo Haapala), D21 (Katri Lindeqvist, Emma Silvennoinen, Mirkka Kivimäki), D45 (Meri Fingerroos, Eija Sipponen, Jaana Hölsö), D12TR (Talvi Tuomasjukka, Selina Arola, Jaana Haapala).
3 hopeaa: H20 (Topias Arola, Klaus Haanpää, Matias Arola), H12TR (Eelis Axelin, Aapo Virtanen, Leo Haanpää), H10RR (Topi Virtanen, Aatos Axelin, Juuso Haapala).

Kevään aikana on herännyt paljon keskustelua suomalaisen viestisuunnistuskulttuurin kasvattamisesta, mutta kovin laihaa oli osanotto jälleen monissa sarjoissa. Huhtikuusta lokakuuhun täyteen ammuttu kilpailukalenteri on saanut yhä harvemmat harrastajat mittelemään aluemestaruuksista, aivan huipuista puhumattakaan, vaikka vähintäänkin laadukkaita suunnistus- ja viestiharjoituksia olisi tarjolla. Sunnuntainakin moni sarja muuttui viestitunnelman sijasta lähinnä henkilökohtaiseksi kilpailuksi suurien erojen myötä, mutta se ei tuntunut ainakaan Jukolaan valmistautuvien pääsarjalaisten menoa haittaavan.

– Ainakin hyvä treeni tämä oli ennen SM-keskimatkaa ja Jukolaa. Ja olihan tässä motivaatiotakin. Kuultiin nimittäin, että Jukola-voittaja Dahlénilta puuttuu am-viestin kulta, niin haluttiin hoitaa uusi aarre sinne palkintokaappiin, naureskeli Kalve kisan jälkeen.

– Just näin, itseltänikin kevään paras suoritus… ja juuri oikeeseen paikkaan, väläytti Valkama eteläpohjalaista huumoria.

Kuvissa H10RR ja H21 tuuletukset. Kuvat: Loimaan Jankko