Pasi Ikonen, Mikko Huhtinen ja Mats Dahlén Paimion Rastiin
Suunnistuksen maailmanmestari Pasi Ikonen edustaa seuraavat kaudet Paimion Rastia. Ikonen on allekirjoittanut seuran kanssa sopimuksen kolmeksi vuodeksi, joista viimeinen vuosi on optiovuosi.
Ikonen, 35, on asunut Turussa puolisen vuotta. Hän toimii suunnistusvalmentajana Turun Seudun Urheiluakatemiassa.
Ikonen kertoo fiilisten olevan todella hyvät, sillä uusi seura mahdollistaa laadukkaan panostuksen sekä henkilökohtaisella tasolla että viesteissä ja tarjoaa lisäksi sosiaalisesti hyvän ympäristön.
Sanoisin että olo on nyt lämmin. Minulle on tärkeää olla porukassa, jossa on kotoisa olo. Ja seurassa on paljon tuttuja jo juniorivuosilta asti, pohtii Ikonen.
Vaikeiden vuosien jälkeen oma vauhti on alkanut taas löytyä, ja harjoittelukin maistuu suorastaan ammattimaisella tasolla, mihin valmennustyö antaa hyvän lisänsä. Mies myöntääkin ensi vuoden Ruotsin MM-kisojen kiinnostavan mutta korostaa, että urheilee ilman henkilökohtaisia tulostavoitteita.
Nautin huippu-urheilijan hommasta ilman pakkomiellettä. Tämä vain on minulle luonnollista. Välillä tunnen taas itseni täynnä intohimoa olevaksi nuoreksi pojaksi. Ensi kauden MM-maastojen karttojakin olen paljon katsellut, ja luvassa tuntuisi olevan kieltämättä aika siistit kisat, Ikonen maalailee.
Ikonen on eräs 2000-luvun menestyneimmistä ja tunnetuimmista suomalaisista miessuunnistajista. Uransa kirkkaimman kruunun Ikonen saavutti heti ensimmäisenä pääsarjakautenaan 2001, jolloin hän voitti sensaatiomaisesti pikamatkan maailmanmestaruuden Tampereella. Samoista kisoista irtosi myös hopeaa MM-historian ensimmäiseltä sprinttimatkalta. Henkilökohtaiseen MM-mitalikantaan Ikonen palasi useiden vaikeiden kausien jälkeen Ranskassa vuonna 2011 ottamalla pitkällä matkalla hopeaa. MM-viestistä löytyy yksi pronssimitali vuodelta 2007.
Ikonen on myös saavuttanut EM-kilpailuissa mm. kahdesti viestikultaa ja keskimatkalla pronssia sekä avointen PM-kilpailujen pikamatkan voiton. Maailmancupista hänellä on neljä osakilpailuvoittoa ja lisäksi nuorten MM-kilpailuista useita mestaruuksia ja muita mitaleja.
Ikonen on edustanut Vaajakosken Terää seuran koko uuden tulemisen ajan vuodesta 2005. Hän on pohjoispohjanmaalaisen Vihannin Sinkki-Seppojen kasvatti, minkä jälkeen hän suunnisti oululaisen SK Pohjantähden väreissä vuosina 19982004.
Ikosen ohella Paimion Rastia vahvistaa tulevat kaksi kautta Turun Suunnistajista vaihtava Mikko Huhtinen, joka on esiintynyt Suomen maajoukkuepaidassakin viime vuoden Euromeetingissä sekä nuorten arvokilpailuissa. 23-vuotiaan Huhtisen siirto on osa laajempaa yhteistyökuviota Paimion Rastin ja Turun Suunnistajien välillä.
Uusi ja samalla vanha kasvo seurassa on myös Louna-Jukolan voittaja Mats Dahlén, joka palaa viiden Kristiansandin-vuoden jälkeen Paimion Rastiin. "Magnar" ehti edustaa PR:ää jo vuodet 20082010. Mats tulee vaikuttamaan pääasiassa edustusryhmän valmennuspuolella, mutta tiettävästi treeni-intoa löytyy edelleen kiitettävästi ainakin viestien joukkuepaikoista taistelemiseen.
Edellä mainittujen lisäksi viime vuonna jo Suomen maajoukkueessa käväissyt Saara Norrgrann on allekirjoittanut jatkosopimuksen Paimion Rastin kanssa ja jatkaa näin yhtenä ryhmän syömähampaista. Naisjoukkueen runko pysyy muutenkin entisen kaltaisena, joskin uutta vahvistusta edelleen haetaan.