Paimion Rastin värit korkealla PM-kisoissa

Lähes paimiolaisten kotimaastoissa Salossa kisatut suunnistuksen pohjoismaiset mestaruuskilpailut ja kauden ensimmäiset maailmancupin osakilpailut sujuivat paimionrastilaisten osalta menestyksekkäästi. Neljättä vuotta maajoukkueessa suunnistava Katri Lindeqvist saavutti uransa parhaan arvokisasijoituksen henkilökohtaisilta matkoilta, kun hän suunnisti lauantain pitkän matkan kisassa upeasti kuudenneksi. Katri selvisi suunnistuksellisesti erittäin haastavalta radalta lähes puhtaasti ja osoitti samalla, että kestävyys riittää nyt myös pitkillä matkoilla. Myös kaksi PR:n ulkomaalaisvahvistusta sijoittuvat kärjen tuntumaan. Latviaa edustava, mutta kesät Paimiossa viettävä Inga Dambe oli kisan 13. ja viime vuoden pitkän matkan MM-pronssimitalisti Francois Gonon miesten kisan 12. Molemmat totesivat, että lukemattomat harjoituskerrat Paimion lähimaastoissa kantavat nyt hedelmää ja kisat tuntuivat lähes kotikisoilta.

Sunnuntaina vuorossa oli nopeatempoinen viesti. Katri Lindeqvist juoksi Suomen kakkosjoukkueessa, joka täydensi ykkösjoukkueen PM-hopeaa mukavasti neljännellä sijalla. Myös Francois Gononin edustama Ranska jäi juuri mitalien ulkopuolelle neljänneksi.

Maanantain välipäivän jälkeen edessä oli vielä kaksi tiukkaa kisaa. Tiistain keskimatkan radalla koeteltiin niin kilpailijoiden suunnistustaitoa kuin kuntoakin - etenkin kun edellisten päivien kisat painoivat vielä monien jaloissa. Inga Dambe onnistui kisassa lähes täydellisesti ja saavutti Salon kisoissa Katrin tavoin uransa parhaan arvokisasijoituksen ollen kisan kuudes. Myös Katri jatkoi varmoja suorituksiaan ja oli tiukassa kisassa 11. jääden vain 23 sekuntia Ingalle.

Kisat päättyivät keskiviikkona aivan Salon keskustassa suunnistettuihin sprinttimatkoihin, mutta lisää paimiolaismenestystä ei keskiviikon kisoista enää kertynyt. Vaikka neljän päivän tiukka kisaputki on nyt takana, maajoukkue-edustajamme eivät juuri ehdi lepäilemään, sillä suunnistuksen juhlaviikko huipentuu viikonloppuna juostaviin venlojen ja jukolan viesteihin. Alkukauden menestyksen perusteella varsinkin Paimion Rastin naisilta voidaan odottaa kisasta paljon.


Katri varvauksessa
Katri pitkän matkan varvauksessa pronssimitalisti Hauskenin kannassa