Peimarin Rastien karttailta

TÄMÄ ON JUURI SINUA VARTEN!!!!!



PEIMARIN RASTIEN KARTTAILTA 2006

TO 23.11. KLO 19 RASTITUVALLA.

Mikä se on?

Tule ottamaan selvää,


jos olet kuluneen kauden aikana osallistunut Peimarin Rasteille tai ollut mukana järjestelyissä. Ota mukaasi karttoja, jotka jäivät erityisesti mieleesi, ennen kuin joulusiivous arkistoi ne lopullisesti. Rata, jolla etenit kuin telkkä pönttöön. Kartta, jonka kanssa et päässyt sinuiksi. Jälkipeli on suunnistuksen paras puoli ainakin harrastajalle, kun suoritus on ohi ja aika kultaa muistot.

jos sinulla on toivomuksia tulevan kauden suhteen. Uusia suunnitelmia on jo vireillä ja olemme kiinnostuneita juuri Sinun mielipiteestäsi. Yleensä hyvät ideat ovat valmiina edessämme, mutta emme huomaa niitä, ennen kuin joku ne meille osoittaa.

Eikä Sinun tarvitse tulla yksin, vaan kutsu mukaan kaverisi.

Juuri hänet / heidät,

joiden kanssa taittuivat rastivälit kuin vuorovedolla, vaikka reitinvalinnat olivat aivan erilaisia tai heidät,

joiden kanssa haluaisit harrastaa ympärivuotisesti.

Seuratoimintavaliokunta kahvittaa ja kaikkien osallistujien kesken arvotaan Paipin kertalippuja.

Tervetuloa!

Harrastussuunnistusvaliokunnan plsta Helena (040-7198171).

Muuten - tätäkin te olette toivoneet!

PR LogoPaimion Rasti