Osuus 1: Jaakko Röytiö, 31 Jaakko Röytiö on pitkän linja paimiolainen, jolla on kokemusta varsinkin suurviestien aloituksista. Muutaman hiljaisemman kauden jälkeen hän palasi täydellä höyryllä Jukola -joukkueeseen. Takana tasaisia esityksiä alkukauden kisoissa. | |
Osuus 2: Juuso Lindeqvist, 27 Juuso Lindeqvist on vuoden 2001 jälkeen käynyt kolme kertaa leikkauspöydällä peroneus -jännevamman johdosta. Vaikka harjoittelu ja kisailu on melkoista tasapainoilua, on hän pystynyt tekemään varsinkin suurviesteissä kovia suorituksia, kun siihen on ollut tarvetta. | |
Osuus 3: Benno Schuler, 23 Sveitsin B-maajoukkuemies vaihtoi edustamaan Rastia viime kauden päätteeksi. Kevään aikana hän on juossut Rastin väreissä SpringCupissa ja Tiomilassa, sekä henkilökohtaisella puolella SM-pitkillä ja Suunto Gamesissa. Tiomilassa kohtaloksi koitui ottaa väärä leima avausosuudella. SM-pitkillä Benno osoitti kovaa juoksukuntoaan nappaamalla mitalistien takana neljännen sijan. | |
Osuus 4: Teemu Väre, 25 Teemu Väre on juniorivuosilta asti tottunut menestymään. Aikuisten sarjassa menestys on ollut yksittäisiä huippusuorituksia. Hän on mm. edustanut Suomea Euromeetingissä. Alkukevään tavallista heikempi vire on kesän tullen parantunut . Jukolaa ennen vauhti näyttää olevan taas kohdillaan. | |
Osuus 5: Markus Lindeqvist, 25 Markus Lindeqvist edusti junioreissa Suomea MM-kisoissa ja on aikuisissa päässyt muutamaan otteeseen kokeilemaan B-maajoukkueen paitaa. Vielä viimeinen läpimurto aivan terävimpään kärkeen on jäänyt puuttumaan. Sitä vastoin viesteissä Markus on jo kauan ollut menestyksen takuumiehiä. | |
Osuus 6: Janne Virtanen, 33 Janne Virtanen on yöviestisuunnistuksen legendoja ja Rastin viestimenestyksen perusarkkitehtejä. Luotettava huippusuunnistaja hoiti mm. tänä vuonna voiton Paimiolle Kevätyön viestistä. | |
Osuus 7: Francois Gonon, 26 Ranskan maajoukkuemies on tällä kaudella väläytellyt maailman cupissa. Britannian kiertueelta taskuun jäi 8:s sija keskimatkalta ja 11:s sija pitkältä matkalta. Monta vuotta Paimion Rastissa ja viime syksyn hyvät juokut SM-kisoissa kertovat myös siitä, että pohjoismaiden maastot ovat tulleet tutuiksi. Hyvät otteet Suunto Gamesissa viikkoa ennen Jukolaa tietävät hyvää Jukola -aamuun. |