Teemu Väre komeasti kuudes SM-yössä

Myöhään lauantai-iltana kamppailtiin Suomen mestaruuksista yösuunnistuksessa. Kisa käytiin Vaasan lähellä Vöyrillä. Suunnistajille Vöyri kuulostaa korvaan tutulta, koska kunnassa sijaitsee yksi Suomen suunnistuslukioista.

Jo etukäteen oli tiedossa, että maastopohja ei ollut nopea. Ratamestarit arvioivat suunnistajien vauhdin rankasti pieleen. Varsinkin yleisessä ja nuorten sarjoissa kisa venyi pitkäksi. H/D 16-21 –sarjoista vain yhdessä voittajan aika oli Suunnistusliiton ohjeajan sisällä.

Miesten kisassa voittoon juoksi Valkeakosken Hakan 24-vuotias Timo Saarinen. Hän käytti aikaa 1.27.03. Edellisviikonvaihteessa normaalimatkan yllätyspronssia ottanut DELTAn Miika Hernelahti jäi Saariselle ainoastaan 10 sekuntia. Yökisan yllätyksestä vastasi Kangasala SK:n Jani Virta, joka otti pronssia.

Paimion yökettu oli Teemu Väre. Teemu Väre, 24, saalisti ensimmäisen aikuisten sarjan SM-plakettinsa eli sijoituksen kymmenen parhaan joukossa. Kuudes sija tuli pieniä virheitä sisältäneen suorituksen jälkeen.

- Alkumatkasta tein muutaman virheen ja näin jo takaa lähteneen ja neljänneksi sijoittuneen Janne Weckmanin. Hajontalenkit sujuivat hyvin ja ennen kaikille yhteistä loppuosuutta Saarinen kuittasi takaa kiinni. Loppu tultiinkin vauhdikkaasti porukassa Saarisen ja Weckmanin kanssa, Väre kertasi juoksuaan.

Nykyään SM-yöhön otetaan mukaan kaikki halukkaat ilman karsintaa. Nytkin Vöyrillä oli miesten sarjassa yli 200 lähtijää. Sen takia lähtöväli on vain yksi minuutti ja kerrallaan maastoon lähtee kaksi suunnistajaa. Hajontalenkeillä yritetään estää letkojen muodostuminen.

- Vaikka hyödyin tällä kertaa muista suunnistajista, niin mielestäni systeemi ei ole hyvä. Jos on tuuria, kymppisakin sijoituksiin voi juosta parempiaan peesaamalla, Väre kritisoi.
Paimion miehet napsivat myös pari muuta hyvää sijoitusta. Parinvuoden takainen SM-yön pronssimitalisti Janne Virtanen oli 18:s ja Matti Tahvonen 20:s.

Sanna Heinosta jäi yhdeksäs sija kaivelemaan

Naisten yömestariksi juoksi entinen maajoukkueratsu Pargas IF:n Sanna Nymalm. Kokemus oli näemmä valttia, kun hän sai seuraa palkintopallille seurakaveristaan Ingela Mattssonista ja MS Parman Katja Peltolasta. Mattsson jäi kullasta 46 sekuntia. Ero Nymalmista kolmanteen oli jo 3.14.

Paimion Rastin Jaana Röytiö oli myös lähellä plakettia. Jaanan sijoitus oli 12:s.

D55:ssä Paimion Helena Mannervesi otti ties monennenko SM-mitalinsa. Tällä kertaa mitalin väri oli pronssinen.

Niin naisten kuin miestenkin pääsarjoissa maajoukkuesuunnistajat loistivat poissaolollaan. Kirkkaimmilla huipuilla oli hyvä syy poisjääntiin. Käynnissä on valmistautuminen tulevana viikonloppuna alkaviin Västeråsin MM-kisoihin.

Paimiolaisten tuloksia
H21           6.Väre Teemu               31092 PR         01:29:09
H21          18.Virtanen Janne           32907 PR         01:32:34
H21          20.Tahvonen Matti           31932 PR         01:32:42
H21          65.Lyytikäinen Mika          1357 PR         01:44:56
H21           0.Lindeqvist Markus        15586 PR       K
H21           0.Ryynänen Antti           17410 PR       K

H35           7.Mannervesi Mika          24124 PR         01:20:01

H50          15.Sipponen Markku          14416 PR         01:01:45
H50           0.Röytiö Lauri             14414 PR       K

H60          22.Hiiri Urpo               14405 PR         01:07:11

H20          26.Kivelä Ville             32481 PR         01:31:51
H20          42.Heiskanen Oskari         12908 PR         01:42:06

D21          12.Röytiö Jaana             15813 PR         01:12:34
D21          25.Kerkola Katri             2465 PR         01:19:13
D21          38.Lyytikäinen Heli         12776 PR         01:31:10

D40           5.Sipponen Eija              123 PR         01:05:13

D55           3.Mannervesi Helena        24242 PR         00:47:32

D16          39.Sipponen Jaana           33704 PR         01:24:19