Edareiden tammileiri Rastituvalla 12.-14.1.

Edareiden harjoituskauden kolmas ja samalla vuoden 2024 ensimmäinen leiri järjestettiin kotileirinä Rastituvalla 12.- 14.1. Leiri aloitettiin perjantaina ratavedoilla (6-8x1000m) Kupittaan hallissa yhdessä Angelniemen Ankkurin suunnistajien kanssa. Lauantaiaamuna ohjelmassa oli palauttavaa juoksua tai hiihtoa ja päälle syötiin Paimion Nesteen maittava lounas. Nesteellä olivat samanaikaisesti myös PR junnut, joiden kanssa otettiin yhteiskuva ennen, kun siirryttiin keskustelemaan ensi kauden tavoitteista. Ainakin tavoitteiden valossa tuleva vuosi näyttää positiiviselta.

Illalla ohjelmassa oli lyhyet yövedot teemalla 10Mila 2024, joten karttaa oli muokattu vastaamaan ruotsalaistyyliä ja saattoi hajonnoissakin olla jotain hieman ruotsalaiseen viittaavaa. Koko seuralle oli tarjolla oma harjoitus samoilla rasteilla ja muutamia hurjia maastossa nähtiinkin viikonlopun lumentulosta huolimatta. Sunnuntaina leiri paketoitiin pitkällä polkulenkillä Littoisissa ja leirin hapot huuhdottiin lenkin jälkeen saunassa, avannossa ja paljussa Villa Järvelässä. Seuraava edarin leiri onkin luvassa jo heti helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna Paimiossa.

Leiriohjelma:
Pe klo 18: Ratavedot Kupittaan halli, 6-8x1000m/pal. 2' + vr. sis. 3x60m
La klo 10: Palauttava lenkki juosten tai kevyt hiihto
La klo 18: Yösuunnistusvedot Rastituvalta 3x1,2-1,5km Rerun
Su klo 10: Pitkä lenkki, juoksu/hiihto