Nuorten suunnistajien viesti Sauvossa

Varsinais-Suomen nuoret suunnistajat kokoontuivat PR:n isännöimään Nuori Suunta -viestiin Sauvossa. Kilpailu oli jo perinteinen Rastin nuorisopuolen alkusyksyn kohokohta, sillä seura järjesti kisan jo viidettä kertaa peräkkäin.

Tällä kertaa kilpailupaikkana oli Sauvon keskustan tuntumassa Peimari-Areenan ympäristön kalliot ja polut. Näin kilpailun vanhimmat osallistujat saivat samalla hyvän kenraaliharjoituksen matkalla viikonlopun Nuorten Jukolaan. Mukana alueen mestaruuksista mittelemässä Milja Väätäjän laatimilla radoilla oli lähes 40 joukkuetta.

Kovimman saldon Sauvosta keräsi Turun Suunnistajat. Heidän joukkueensa voittivat sekä poikien että tyttöjen 11-16-vuotiaiden sarjan sekä lisäksi poikien rastireittisarjan. Tyttöjen rastireitillä puolestaan Angelniemen Ankkuri vei kaksoisvoiton.

Paimiolaisten omaksi mitalisaaliiksi kertyi yksi hopea- ja kaksi pronssimitalia. Poikien rastireitillä tuli pronssia joukkueelle Niilo Saari, Aaro Lahdenperä ja Niila Wahlsten. Kultamitalikin jäi tiukassa kisassa vain 17 sekunnin päähän. H11-16 -sarjassa pojat olivat kolmansia neliköllä Eelis Axelin, Topi Virtanen, Hugo Hannula ja Leo Haanpää. Tyttöjen pronssimitalistijoukkue oli Minttu Lindeqvist, Signe Velema ja Saana Tranberg.

Kaikkiaan paimiolaisilla oli mukana komeasti 11 joukkuetta, joten hienoa viestikokemusta saatiin laajalla rintamalla.