PR:lla vuoden viestijoukkue ja vuoden liikuntateko

Paimion Rasti oli näkyvästi esillä Paimion Parhaat -gaalassa vuoden 2018 saavutuksistaan. Miesten Jukolan ykkösjoukkue valittiin vuoden viestijoukkueeksi. Jukolan kivikovassa kilpailussa kolmanneksi sijoittunut yhdistelmä edusti luonnollisesti paimiolaisessa urheiluvuodessa ehdotonta huippua.

Samalla Paimion Rastin huippusuunnistus nimitettiin Vuoden liikuntateoksi. Hienon menestyksen ja näkyvyyden ohella tittelin perusteena oli erityisesti se, miten pitkäjänteisesti rakennetut harjoitusolosuhteet mahdollistavat erityisesti seuran nuorten kehittymisen suunnistajina. Samalla maailmanluokan esikuvat ovat omalta osaltaan olleet tukemassa sitä positiivista virettä, mitä seuran nuorisotyössä on laajemminkin meneillään.

Vuonna 2018 Paimiosta löytyi seitsemän urheilijaa, jotka olivat saavuttaneet vähintään Suomen mestaruuden. Kolme heistä oli suunnistajia: Inga Dambe (D35 erikoispitkä matka), Topias Arola (H17 pyöräsuunnistus keskimatka) ja seuran nuorten valmennuspäällikkö Milka Reponen (hiihtosuunnistuksen SM-viesti). Paimion 10 parhaan urheilijan listalla Milka valittiin 3., Inga 5. ja Topias 9. sijalle.

View this post on Instagram

Paimion parhaat -gaalassa tunnustusta Paimion Rastille! Jukolan viestin miesten joukkue sai vuoden 2018 viestijoukkue- palkinnon ja PR:n huippusuunnistustoiminta valittiin vuoden liikuntateoksi🏆 Päävalmentaja ja manageri ylpeänä edustamassa. #paimionrasti #printhelead #paimionparhaat #suunnistus

A post shared by Paimion Rasti (@paimionrasti) on