Naiset Kevätyön voittoon

PR-naiset korkkasivat viestikauden parhaalla mahdollisella tavalla eli voitolla perjantai-illan Kevätyön viestissä Raisiossa. Voitto toki "vaati" puuttuvan leiman ja sitä kautta hylkäyksen SK Pohjantähden ankkurilta Marika Teiniltä, joka otti Emma Silvennoisen kiinni viimeisillä rastiväleillä ja runttasi maaliin ykkösenä.

Ensimmäisillä osuuksilla loistivat tulikasteen PR:n paidassa saanut puolalainen Aleksandra Hornik ja Saara Norrgrann: Hornik vaihtoi avauksesta kärjessä minuutin kaulalla, ja Norrgrann piti kärkipaikan toisessa vaihdossa, vaikka Tampereen Pyrintö jo välillä edelle ehtikin. Silvennoinen sai keikkua keulapaikalla miltei loppuun asti, kunnes etumatkaa kiinni imuttanut maajoukkuetähti Teini pääsi lopun tiepätkillä edelle.

– Olen tyytyväinen että sain homman pidettyä suht hyvin hanskassa. Yhdeksännellä rastilla en nähnyt lippua ja siinä ihmetellessä meni aika tovi, jolloin Teini pääsi jo näköetäisyydelle. Ja lopussa hän vain juoksi pikkuisen kovempaa, pohti Silvennoinen lopulta voittoisaa ankkuriosuuttaan.

PR:n kakkonen oli viestin kymmenes ja kolmonen 13:s.

Myös miehet olivat pitkään voiton syrjässä kiinni. Kärkiletkassa avanneen Frédéric Tranchandin ja hienosti PR-paidassa ensi kertaa viestittäneen Vili Niemen jäljiltä Fredric Portin pääsi maastoon yhdessä Tampereen Pyrinnön Aleksi Niemen kanssa. Miehet kulkivat osuuden käytännössä yhtä matkaa, kunnes molemmat tekivät koukun ja takaa ahnaasti tullut Tampereen Pyrinnön kakkosjoukkueen Johan Runesson liittyi kolmanneksi voittotaistoon. Portin ei loppurasteilla ollut aivan terävimmillään.

– Siinä tuli rastinottovirhe, jonka jälkeen hieman hätäilin ja tein huonoja ratkaisuja, vaikka kaikki olisi vielä ollut mahdollista. TP:n pojat menivät kyllä kovaa, tunnusti kolmanneksi taipunut Portin.

Hienoja vetoja tekivät myös muiden muassa kakkosjoukkueen kärkiletkassa avannut Ari-Pekka Joensuu ja ankkuri Jesse Laukkarinen, joka nosti kakkosen lopulta kymmenenneksi.