Jonas Jern vahvistaa edustusryhmää

Edustusryhmä sai kevään korvilla uuden vahvistuksen, kun Jonas Jern allekirjoitti sopimuksen seuran kanssa. Vaasalainen Jern muutti syksyllä Turkuun Åbo Akademin fysiikan opintojen perässä ja vaihtoi siis samalla värit IF Femmanista Paimion Rastiin. Toista kauttaan pääsarjassa suunnistava on nuorten puolella yltänyt parhaimmillaan pitkän matkan SM-kultaan vuonna 2014 ja yöpronssiin vuonna 2013.

Jernillä on monipuolinen tausta eri urheilulajeista. Suunnistusuran hän aloitti jo kuusivuotiaana isoveljen innoittamana.

– Nuorena harrastin suunnistuksen lisäksi jalkapalloa sekä maastohiihtoa, mutta ne jäivät pois kun suunnistus vei niin paljon aikaa, kertoo Jern.

Vahvuutenaan hän pitää suunnistustaitoa ja tasaisuutta, mutta kehitettävää riittää muun muassa juoksuvauhdissa sekä keskittymiskyvyssä.

– Alkavan kauden ensisijainen tavoite on suunnistustaidon kehittäminen, jotta suurimmat virheet jäisi pois. Toissijaiseksi jää juoksun kehittäminen, sanoo Jern.

– Toivon saavani Paimion Rastissa uutta intoa harjoitteluun sekä hyviä ja hauskoja hetkiä uusien ihmisten seurassa!

Toivotamme Jonaksen lämpimästi tervetulleeksi seuraan!
Tweet