Kevät keikkuen tulevi, Silja-Rastit vähän vakaammin

Silja-Rastit ovat perinteisesti olleet kevään suunnistuskauden avaava suurtapahtuma ja näissä merkeissä kilpailuja on järjestelty tänäkin vuonna. YLE suunnistuksen ystävien harmiksi veti käsijarrua monen ei-suunnistavankin urheilun ystävän harmiksi Huippuliigan televisioinnissa, eikä koko huippuliigaa tänä vuonna järjestetä.

Järjestelypuolella Huippuliigan puute on tietyllä tapaa siunauskin. Vaikka TV-kisan olisimme tänäkin vuonna mielellämme suunnistuksen edun nimissä järjestänyt, olemme TV-ajasta kiinnostuneiden sponsorien metsästämisen ja TV-rekkaa kantavan kilpailukeskuksen rakentamisen sijaan voineet keskittää tarmomme olennaiseen, eli hienoihin ratoihin, tarkasti päivitettyyn ISOM 2017 -standardien mukaiseen karttaan (“Jukola-class” ei ole riittänyt ratamestarille, valvojalle, eikä päivitysten tekijälle ;-) ) ja kotoisaan kurattomaan kilpailukeskukseen, jota tänään siistimme risutalkoiden merkeissä.

Suunnistuspuolen kohokohtina on huippumaastossa juostavat pääsarjat ja erinomaisesti lasten radoille sopiva polkuja ja muita selkeitä kohteita sisältävä kangasmaasto. Huippuliigan puuttumisen hyödynnämme tasaväkisinä pääsarjoina, ilman erillisiä eliittisarjoja. Pääsarjojen sarjajako tehdään tasaväkiseksi, mutta siten, että saman seuran juoksijat starttaavat samoissa rinnakkaissarjoissa. Näin Silja-Rastit ovatkin ehkä kevään paras katsastuskilpailu esimerkiksi Tiomilaa ajatellen. Vahvoja polkuja, sähkölinjoja ja isoja lampia sisältävä mäntykangas kilpailukeskuksen lähistöllä tarjoaa mahtavat puitteet myös lasten ja nuorten ratoihin. Kaikkinensa Louna-Jukolan maastosta löytyy sopivia haasteita kaikentasoisille suunnistajille.

Tarvotaanko hangessa vai päästäänkö sulalle?



Tuo ainainen kysymys, etenkin Lounais-Suomen ulkopuolelta tulevien mielessä on, onko maastossa vielä lunta? Kevät on tänä vuonna ollut varovaisempi kuin aikoihin. Muutamat kevätkisat on peruttukin, mutta Silja-Rastit mitä suurimmalla todennäköisemmin juostaan tasapuolisesti sulassa metsässä. Lunta maastossa vielä tätä kirjoittaessa on, mutta Turun seutu on säästynyt tänä vuonna isommilta lumisateilta. Ilmatieteenlaitoksen mittareiden ja tiedustelutietojen perusteella lunta on jo Kiikalassa, Kemiössä ja jopa Ahvenanamaalla selvästi enemmän kuin Paimiossa ja muualla Turun seudulla.

Olemassa olevien sulattamiseen vaaditaan kyllä muutama lämmin päivä, mutta eiköhän ne vielä tähän seuraavaan pariin viikkoon satu. Viime viikonlopun kahtena lämpimän päivänä jämälumista lähti puolet. Tilannekuvat sekä etelä-, että pohjoisrinteiltä ohessa. Enemmän kuin lumien sulaminen, pelottaa viime vuoden kaltainen aamupakkanen. Venlavaunun (kaasutoiminen vedenlämmitin) pakkasvauriot on korjattu ja tänä vuonna vaunu tuodaan tarpeen tullen vasta viime hetkellä hallista ulos.

Triviana mainittakoon, että Silja-Rastit on siirretty lumitilanteen takia 2000-luvulla vain kerran, vuonna 2011. Ja silloinkin meiltä, ja ennen kaikkea TV-tuotannolta, taisi vain pokka pettää. Viimeinen viikko silloinkin sulatti lumet niin että tasapuoliset kevätkisat auringonpaisteessa olisi voitu juosta myös alkuperäisenä päivänä, vaikka sinä kevättalvena lunta oli oikeasti paljon. Tänä talvena ratamestarit eivät ole lumikenkiä tarvinneet.

Tervetuloa jälleen Silja-Rasteille avaamaan kevään kisakausi!

Matti Tahvonen,
Kilpailunjohtaja