Nuoret viidenneksi 10milassa – aikuisten puolella pahoja takaiskuja

Nuorten joukkue: Milja Väätäjä (oik.), Essi Hölsö, Selina Arola, Klaus Haanpää ja Topias Arola.PR:n nuoret esiintyivät upeasti lauantaina 10milan nuorisoviestissä Ruotsin Falunissa sijoittuen viidenneksi. Joukkueessa suunnistivat Milja Väätäjä, Essi Hölsö, Selina Arola, Klaus Haanpää ja Topias Arola.

Aloittaja-Miljalla ei ollut aivan paras päivänsä ja eroa tuli viitisen minuuttia. Siitä kuitenkin alkoi huima nousu. Essi oli yhtäaikaisesti juoksevaa Selinaa kakkososuudella nopeampi ja lähetti 50 sijaa nostettuaan Klausin osuudelleen sijalla 79. Tällä osuudella taakse jäi vielä enemmän eli peräti 52 edellä lähtenyttä, ja vaihtoon Klaus kaartoi 27:ntenä. Topias ei tähän tyytynyt vaan takoi joukkueita kiinni jatkuvalla syötöllä. Vielä aivan lopussa useita kilpakumppaneita jäi taakse, ja näin lopullinen sijoitus oli viides.

Sekä naisten että miesten joukkueet kokivat useita muutoksia aivan loppuun asti: pelkästään kisapäivä lauantain aikana joutuivat eri syistä sivuun jättäytymään Saara Norrgrann, Katri Lindeqvist, Jesse Laukkarinen ja Kim Fagerudd – jo aiemmin pois jääneiden lisäksi. Tällaisia menetyksiä ei kovempikaan ryhmä kestä ilman seurannaisvaikutuksia, mutta käytettävissä olevin voimin viesti kuitenkin kisattiin kohtuullisin tuloksin.

Eveliina Hirvonen aloitti aivan kärkivauhtia, ja lopun väärän reitinvalinnan seurauksena eroa ykköseen oli vaihdossa 1,5 minuuttia. Salla Fagerudd teki kakkososuudella loistotyötä, ja vaikka eroa tuli puoli minuuttia lisää, nousi sijoitus jo viidenneksi. Kovien naisten pidemmällä kolmososuudella Emma Silvennoinen joutui antamaan vauhdissa periksi kolmisen minuuttia ja vaihtoi sijalla 13. Viime hetkillä joukkueeseen nousseen konkari Satu Tahvosen lyhyen nelososuuden jälkeen sijoitus oli 18 ja Inga Damben ankkuroinnin päätteeksi 21. Voittokamppailun vahvin oli tanskalainen OK Pan Århus.

Miesten osin uusiksi muokattu joukkue aloitti kohtuullisen hyvin, ja ykköstykki Fredric Portin pääsi pitkälle nelososuudelle sijalla 25. runsaat kahdeksan minuuttia kärjen takana. Portin nappasi nopeasti kiinni mm. Tampereen Kooveehen vaihtaneen yökuningas Oleksandr Kratovin, ja miehet vetivät letkaansa vuorotyönä napsien samalla kiinni muita edellä lähteneitä. Vaihtoon Portin polki kahdeksantena 3.50 kärkeä perässä.

Seuraavilla kolmella lyhyellä osuudella ero kärkeen kasvoi joitakin minuutteja, mutta asemat olivat loppuosuuksia ajatellen varsin hyvät. Sen sijaan Janne Niemisellä oli kahdeksannella osuudella musta päivä: kaksi valtavaa virhettä ja miltei 20 minuuttia lisää eroa kärkeen sijalla 30. Tiomilan tapaan viestin lopussa sijoitukset harvoin paljon muuttuvat, ja lopulta Frédéric Tranchand sai tulla rauhassa maaliin 28:ntena. Vuosikausiin kovimman loppukiritaiston viestin voitosta vei Södertälje-Nykvarn OF.

Naisten ja miesten kakkosjoukkueet eivät osin juoksijoiden poisjääntien seurauksena päässeet maaliin asti.

Alla vielä naisten ja miesten joukkueiden lopulliset kokoonpanot. Tulokset löytyvät tästä linkistä.

1. Eveliina Hirvonen
2. Salla Fagerudd
3. Emma Silvennoinen
4. Satu Tahvonen
5. Inga Dambe

1. Daniel Stenlund
2. Mikko Huhtinen
3. Sami Valkama
4. Fredric Portin
5. Mats Dahlén
6. Henri Kalve
7. Toni Hartvik
8. Janne Nieminen
9. Juuso Lindeqvist
10. Frédéric Tranchand