Markus taisteli SM-hopeaa erikoispitkältä

Valokuva Mitalimiehet (Kuva (c) SM-erikoispitkä 2006 / tiedotus)
Suunnistuksen erikoispitkien matkojen Suomen mestaruuskilpailussa Sulkavalla nähtiin suurta ylivoimaa naisten sarjassa ja yllätyksellinen lopputaistelu miesten puolella. Naisten kärki oli odotettu, kun tuoreet Euroopan mestarit Minna Kauppi ja Heli Jukkola valtasivat kärkisijat. Miesten mestariksi rutisti Kalevan Rastin Samuli Launiainen.

Yhteislähtönä käyty miesten kilpailu ratkesi vasta loppusuoran taistelussa. Parinkymmenen miehen letka pysyi yhdessä koko 22 kilometrin matkan ajan. Toiseksi viimeisellä rastilla Samuli Launiainen sai repäistyä muutaman sekunnin eron kilpakumppaneihinsa ja se riitti maaliin saakka. Hopealle taisteli Paimion Rastin Markus Lindeqvist ja pronssille Ikaalisten Nousevan Voiman Topi Anjala. Ennakkosuosikkina matkaan lähtenyt Jani Lakanen menetti viimeisten rastien taistelussa ratkaisevat sekunnit ja jäi viidenneksi kahdeksan sekuntia kärjestä jääneenä.

- Ei tunnu missään, heh heh, kommentoi Markus tuoreeltaan kisan jälkeen.

Uran ensimmäinen pääsarjan SM-mitali oli pieni yllätys etenkin erikoispitkältä matkalta. Markuksen kunto on ollut kuitenkin kohdallaan koko alkukauden ja kisamenestyksen myötä myös itseluottamus on vahvistunut.

Naisten pääsarjassa Mirkka Salmelin puristi myös erinomaisesti kuudenneksi. Lähituntumassa jaettiin sijat aina pronssimitaliin asti. Minna Kauppi oli taas aivan omalla tasollaan.

Muita sijoituksia olivat Helena Mannerveden kulta D60 sarjassa, nuorissa D20 Matleena Lindeqvist 16. ja H16 Niko-Petteri Salo 27.

Sulkavan SM-erikoispitkien maasto sai kilpailijoilta runsaasti kehuja. Maasto vaihteli korpikankaasta ja nopeakulkuisesta suppakankaasta pienipiirteiseen kalliomaastoon, mikä oli kilpailijoiden mieleen.