|
|
No ekana tulee mieleen O-ringen 1983 2.pvä- A. Keinänen (nyt Lynx, sillon HiKi) starttas 1 perään ja sain ykköseltä peesit. Sillon sinkoili risut ja männykävyt, kun tää Jättölän tuulispää anto oppituntia kunnon runttaamisesta. Opin, että tää laji voi olla *myös* muuta kuin ilosta hypähtelyä sammalikossa joutsenlammen musiikin soidessa taustalla.
Myöhemmin on tapahtunu paljon muutakin tärkeetä, mut kyl toi ratkas sen, et mustakin tuli KILPAsuunnistaja.
Tiedä tsempistä, mut Radio Suomen sunnuntaiaamua ei voita mikään: Maatalousradio, Maamiehen tietolaari ja siihen päälle Iskelmäradio. Jos ei olla kisapaikalla vielä, kun Naisten tunti alkaa, ni sit voi jatkaa Mafian Onnen päivällä.
Kakarana en pärjännyt juoksussa (niin kuin en missään muussakaan lajissa). Vanhemmiten olen käyny hölkissä ja joskus Håkan Spikin aikaan mietin, ettäkö täytyykös Mun nyt lähtee näyttämään. Sanotaan nätisti vaikka näin: "Lajille tunnusomainen kohtuuton tulosvertailu lannisti."
Pakko munkin on harjotella. Valitettavasti.
Toteuttaisin vanhan haaveeni ja juoksisin Pyhärannan Myrskylle pari SM-mitalia. Tai menisin takaisin OK:hon. Fiilisten perässä.
No mitäs. Eihän ne mua kiinni saa, ellen MINÄ tee virheitä. Jake Puttonen sano ennen FINin finaalipäivää 97: "Toisillahan ne paineet on, kun niitten pitää saada mut kiinni."
Aten kanssa Kimblee tai muuten vaan puuhailua. Perhe-elämää.
Se on tosiaan väistämätöntä. Pidetään vaan jalat maassa ja mennään pala kerrallaan. Oma suoritus ilman mitään ihme yrittämistä. Harjoitella tietty pitää kans.
Tylsää, mutta tehokasta.