Isotonic-viesti 2001

Gunell kiri Piffenin ykköseksi


Huippuankkuri toimittajien syynissä

Naisten viesti kulki täysin Kalevan rastin hallussa aina viimeiselle osuudelle asti. Monica Boström juoksi vahvan aloitusosuuden ja kiisi ensimmäiseen vaihtoon selkeässä, peräti kolmen minuutin johtoasemassa. Toisena osuudelta suoriutui Pyrinnön Riitta Mattila, jonka vanavedessä vaihtoi myös neljäntenä Pargas IF:n Raija Rantanen.

Toisella osuudella KR:n Elina Raijas säilytti kärkisijansa, mutta aivan kantaan iskeytyi Kangasala SK:n Satu Mäkitammi. PIF:n Ingela Mattsson suoriutui hyvin osuudestaan ja antoi vaihtoleimauksen puolitoista minuuttia myöhemmin kuin kärkinainen. Neljäs vaihdossa oli TuS II:n Johanna Seppinen ja viides Tampereen Pyrinnön Satu Vesalainen.

Kalevan Rastin Kirsi Boströmin kolmas osuus ei alkanut kovin vahvasti, vaan takana tulijat Pyrinnön Heidi Haapasalon johdolla tavoittivat Boströmiä. Radan loppupuolella ero jälleen kasvoi ja Boström lasketteli vaihtoon 2,5 minuuttia ennen toisena vaihtanutta Haapasaloa. Turvallisen suurelta tuntui myös Kalevan Rastin ero kolmantena vaihtaneeseen Paraisten Sanna Nymalmiin.

Ankkuriosuudella näytti vielä ensimmäisellä väliaikarastilla homma olevan valmis KR-ankkuri Johanna Asklöfille. Kuitenkin toiselle väliaikarastille ilmaantuikin yllättäen ensimmäisenä PIF:n Yvonne Gunell.

-Jonnen näin radan puolivälin pieni piirteisellä alueella. Pääsin heti karkuun, kun hän jäi etsimään rastiaan", kommentoi Gunell yllättävää tapaamista metsässä. Myös radan loppuosan Gunell suunnisti hyvin ja lisäsi vielä eroa toisena tulleeseen Asklöfiin. "Yritin vain keskittyä tekemään paremman suorituksen kuin eilen. Suunnistus kulki ja meno oli rauhallista ja helppoa, että valillä tuntui, kuin olisi ollut harjoittelulenkillä". kertasi sankariankkuri reissuaan. Kolmannen sijan vei Pyrintö, neljäs oli Rasti-Karhut ja viidenneksi suunnisti Liedon Parma.

Femman johti alusta loppuun


Lopussa muut ankkurit juoksemalla "alistanut"Ilkka Leppävuori

Spring Cupissa hienon kakkossijan napannut Femman-kvartetti Saari-Jedlicka-Haldin-Leppävuori

oli rautaa myös Paimiossa. Petri Saari otti ohjat käsiin jo ensimmäisellä osuudella. "Kun tällä hetkellä vauhtia ja itseluottamusta löytyy, niin oli hyvä, että pääsin alusta asti tekemään omaa suoritusta", aloittaja Saari kertoi syitä hyvään juoksuun. Toisena Saaren kannassa vaihtoi nuori Tuomas Tervo Rajamäen Rykmentin paidassa. Kolmantena vaihtoi AngA IV:n Alex Tsherbakov ja neljäntenä KR:n Antti Tolonen.

Femmanin toisen osuuden viestin viejä Michal Jedlicka pelkäsi hieman takana tulijoitaan, mutta pystyi rajaamaan vastustajat ulos ajatuksistaan. Tuloksena paalupaikka myös toisessa vaihdossa. Rajamäen Petri Harjamäki piti vielä toisen sijan. Pasi Ikonen vastasi osuuden hurjimmasta juoksusta ja otti kärkeä kiinni kaksi minuuttia nostaen Pohjantähden kolmanneksi.

Neljännen osuuden taivalsi yksin kärjessä Mata Haldin, joka lisäsi keulaa perässä tuleviin kolmeen minuuttiin. "Muutamia virheitä tuli. Lopun isomman pummin jälkeen jo pelkäsin takana tulevien saavuttavan", puri Haldin tuntojaan juoksusta. Teuvo Heimonen vaihtoi toisena ja Jani Lakanen nosti Deltan jo kolmanneksi.

Femmanin ankkurille Ilkka Leppävuorelle tarjottiin selvää johtoa viimeiselle osuudelle. Ilkka pisti kuitenkin pelin jännäksi ja haeskeli 10. rastia 3-4 minuuttia. "Tiesin siinä vaiheessa, että joku oli mennyt ohi. Näinkin pian Karppisen, Cederbergin ja Novikovin. Novikov jäi pummaamaan ja jatkoimme hetken aikaa kolmistaan Cedergin ja Karppisen kanssa. Lopussa ne jäivät vaion juoksemalla. En keksi muuta syytä", talven Ruotsissa ja maailmaa matkaten viettänyt Leppävuori selvitti. Ankkurien lisälenkillä yleisölle tarjottiin mannaa, kun taistelu voitosta käytiin aivan silmien edessä, radioselostusten säestäessä. Leppävuoren takana maaliin saapuivat Pohjantähden Karppinen, PIF:n Cederberg ja Deltan Novikov.



Viestissä juoksijoiden emit-numerot luettiin numerolapun viivakoodista


[Esittely] [Yhteystiedot] [Kilpailut] [Peimarin Rastit] [Tiedotukset]
[Edustusryhmä] [Nuoret] [Verkkovihko] [Keskustelupalsta] [Linkit] [Etusivu]
webmaster@paimionrasti.fi