Näin harjoiteltiin etelän lämmössä

Pohje Venyy!

Keskiviikko:
a:tutustumislenkki, 50’, kulki aallonmurtajaa, beachiä ja kaupungin katuja pitkin.
i: Mäkiharjoitus 40’ + alku&loppu verr. 40’. Alkuun ei löytynyt kunnon vetopaikkaa vaan juoksimme vaan mäkeä, kovaa. Sitten löysimme itsemme hienostokorttelista palmujen reunustamalta tieltä>8x1’50’’ lujaa

Torstai:
a:aamulenkki 40’
i:2h28’ PK lenkkimme nousi 800m korkeuteen jossa oli (n. klo 19) kylmä, arviolta n. 13°. Paikallisväestöllä oli ihmelteltävänä kaksi kevyin juoksupuvuin varustautunutta vaaleaverikköä. “Jaa, taas noita hulluja turisteja.”

Perjantai:
a:30’ aamulenkki ja loikkia ynnä muita lihaksistoa avaavia liikkeitä
i:tasavauhtinen reipas 50’ + a&l verryttelyt 45’. Päätettiin lähteä hieman ylempänä rinteensuuntaisesti kulkevalle tielle eli yritettiin vältäää mäkeä.Kuitenkin varsinaisesta harjoituksestakin juostiin n. 20’ sinne tielle eli mäkeä.

Lauantai:
a:aamulenkki 30’
iltapäivällä seurattiin hieman karnevaaleja

Sunnuntai:
a: Yhtäjaksokestointervalliharjoitus eli vetoja palautukset hökäten, 55’ +verryttelyt 35’. Mika hieman erillaisen vetoharjoituksen paikallistenkin suosimassa Casino Taoron puistossa (tasainen paikka).
i:10 keski/ylävartaloon kohdistuvia voimaharjoituksia rantsulla + 35PK

Maanantai:
a:3h juoksuvaellus Teidevuoristossa.Reissun, ei ehkä tehokkain, mutta mieleepainuvin harjoitus. Lähtö lähes meren pinnan tasosta kiipeämään ja lopulta juostiin pieniä vuoristoteitä pilvien yläpuolella 1500 metrissä. Tiet täydellisiä lenkkipaikkoja: ei liian jyrkkiä, mahtavat maisemat, ei autoja, luonnonrauha. i:jäähyväislenkki 30’


[Esittely] [Yhteystiedot] [Kilpailut] [Peimarin Rastit] [Tiedotukset]
[Edustusryhmä] [Nuoret] [Verkkovihko] [Keskustelupalsta] [Linkit] [Etusivu]
webmaster@paimionrasti.fi