SM-skabat Paraisilla 4.-5.9. 1999

Verryttelykarsinta

Juhan hymySyyskuun ensimmäinen viikonloppu avautui lähes hellelukemien saattelemana. Lauantaina ohjelmassa oli lyhennetyin matkoin karsintakilpailu, johon motivoituminen oli erittäinkin yksilöllistä. Pääsarjojen miehille kauden tärkein yksittäinen kilpailu oli junioritykeille lähinnä mallisuunnistus sunnuntain finaaliin. Vaan komeasti miehet kiisivätkin Paraisten Mörkmillanin rannikkokallioilla, rusakkomaisesti karsintasarjansa voittoon edenneen Juha ”Juita” Suomisen johdolla. Juita tykitteli komeasti karsintasarjansa toiseksi. Samassa sarjassa tällä kaudella miesten ylisuuriin kenkiin astunut Alkon vakiomyyjätär Juuso pinnisti toiseksi viimeisen paikan uransa ensimmäiseen aikuisten SM-finaaliin. Ja ensimmäinenhän oli yrityskin: Juusollahan on vasta ensimmäinen kausi miehissä. Leveä olikin miehen hymy Einomiehen paistaessa kilpaa kilpailukeskuspeltoa kärventäneen auringon kanssa. Odotetun Maikin jatkoonpääsyn myötä miesosasto tunki kolme kandidaattia mukaan sunnuntain mitallinjakajaisiin, joka oli kolminkertainen määrä viime vuoteen verratessa. Naisten kaartista paikkansa jatkoon lunasti kaksikko Sipponen-Hallisto.

Vanhimpien poikien verryttelylenkin päätteeksi Paimion puoliksi ex-maajoukkuemiehistä koostuva kvartetti oli omissa karsintasarjoissaan sijoilla 4-7. Saman ikäluokan tytöistä jatkoon painelivat MM-kisakävijä Mirkka ja säpsäkkään syyskuntoon itsensä sorvannut Camilla. Suurin pettymys oli, Turun seudun ruotsalaisvähemmistön äänenkannattajalehden kisan mustaksi hevoseksi rankkaaman, Elina Ratian jääminen finaalin ulkopuolelle. Elina suunnisti kemiöläisenä lähes kotimaastoissaan. Ebban siskonpuolikas Terhi kärsi myös fiboista suunnistustekniikassaan ja lähtee sunnuntaina tavoittelemaan menestystä 18-vuotiaiden B-finaalissa. Muita paimiolaismenestyjiä (finaalipaikan lunastaneita) olivat Tuomisen Toni H18:ssa, Nurmen Pasi H17:ssa, Salmen Markku H16:ssa ja tyttöpuolen juniorilupaus Heli D16:ssa.


Finaalit

Markus Lindeqvist 4. H20 sarjassaSunnuntai valkeni vähintäänkin yhtä upeana kuin lauantai. Lämpötila taisi käväistä päivän aikana jopa hellelukemissa. Paimiolaisittain tilanne oli varsin mielenkiintoinen: etenkin tyttöjen ja poikien 20-vuotiaiden sarjoista oli lupa odottaa jopa mitaleja.

Päivän paimiolais-menestyja löytyi poikien 20-vuotiaiden sarjasta Markuksen kipittäessä neljännelle sijalle. Jäänti mitallien ulkopuolelle jonkun verran miestä harmitti, varsinkin kun vajaan minuutin ero olisi kuittaantunut muutaman virheen jäädessä tekemättä. Upea suoritus kuitenkin -toiset vain menivät vielä hieman lujempaa. Pikamatkalta sitten voidaankin odottaa sitä mitalia Markuksen päästessä “ykkösmatkalleen”.

Palkintopallille ylsi myös vahvan juoksun tehnyt Lyytikäisen Heli. Hyvin loppuun asti jaksaneena Heli nosti itsensä viimeisillä rasteilla viimeiselle plaketti sijalle eli sijalle 10. Pakollinen meriitti AV-ryhmän valintoja ajatellen on siis saavutettu, joten näin Heli saatetaan ensi vuonna nähdä Aki ”Srsen” Sarasen AV-ryhmässä. Naisten ratkaiseva lenkki tulevien suurviestien ratkaisuissa?

Miesten finaalikolmikosta kovimpaan vireeseen pääsi ”Pyhärannan hirvi” Mika Mannervesi, joka loikki kovassa joukossa sijalle 24. Miesten kisa oli erittäin tasainen: eroa kärkeen ja Juha Peltolaan muodostui vain reilut seitsemän minuuttia. Miesten kansallisen tason vauhtia ensimmäisen kerran finaaliin haistelemaan päässyt Juuso kehui suunnistuksen sujuneen ongelmitta aina sippaamispisteeseen saakka, jonka jälkeen virheitä karttui sijan 48 verran. Doping-testiin arvotun Juitan kohtaloksi sattui ongelmat nilkan kanssa, ja mies konkkaili hissukseen maaliin. Vielä 16. rastilla Juha keikkuis sijan 30 paikkeilla, mutta sitten alkoivat ongelmat. Läpia kuitenkin tultiin sijoituksen ollessa lopulta 51.

Naisten puolella päivän parhaasta paimiolaissuorituksesta vastasi Meri hallisto. Nimekkäässä seurassa Meri sijoittui 24. Toinen naisfinalistimme, Eija Sipponen, taipui helteessä 54.

Markuksen jatkoksi palkintopallille H20 sarjassa ei odotuksista huolimatta yltänyt kukaan. Antti Ryynänen jäi harmittavasti 11. Matin ja Teemun jäädessä vielä paljon kauemmaksi. Tahvosen Mazan vauhti olisi vaihteeksi riittänyt kärkikahinoihin saakka, vaan se tuttu herne taisi taas mennä nenään ja sijoitus tipahti yhdellä välillä lähes 50 pykälää kisan viimeiseksi. Teemu “Esa” Väre puolestaan ei vielä ollut parhaassa terässään sairasteluiden jälkeen ja joutui tyytymään hänelle vaatimattomaan 26. sijaan. Tyttöjen puolella tilanne oli myös vaisuhko Salmelinin Mirkan pummaillessa sijalle 16. ja Camillan jäätyä sijalle 30.

SM-pistetavoitteesta taidettiin jäädä runsain mitoin, mutta pikamatkalle voidaan lähteä sisuuntunein mielin.

Ana&Maza

SM-kisojen sivut




[Esittely] [Yhteystiedot] [Kilpailut] [Peimarin Rastit] [Tiedotukset]
[Edustusryhmä] [Nuoret] [Verkkovihko] [Keskustelupalsta] [Linkit] [Etusivu]
webmaster@paimionrasti.fi