Janne alistaa viimeiselle rastille tullessaan.
Omalta osaltani valmistautuminen ei mennyt aivan suunnitelmien mukaisesti, koska pääsiäisenä kipeytynyt nivunen ei kestänyt juoksemista. Torstaina ennen Tiomilaa kokeilin nivuksen toimivuutta ja samalla tein viimeistelyharjoituksen. Kaikki oli OK ja ei muuta kuin muutama päivä kevyesti ja sunnuntaiaamuna ollaan iskussa.
Rastin ykköstiimi siirtyi Tiomilan maisemiin jo päivää aikaisemmin sovittamaan askelmerkkinsä kohdalleen ja hiomaan viimeistä taktiikkaa. Aikainen kevät ja sen mukanaan tuoma koivun siitepöly aiheutti nenän valumista ja silmien kutinaa, mutta ei muunlaista ongelmaa! Ennen kisaa vältin kaikenlaista turhaa liikkumista mm. kisakeskuksessa seisoskelua ym., jotta jalat eivät väsyisi ennen aikojaan.
Viesti kulki lähes suunnitelmien mukaisesti. Kuuntelin yön tapahtumia pienestä radiosta sekä tietysti tunnelmia maastosta toivat alkupään ouuksien juoksijat. Odotettavissa oli vaativaa, mutta kuitenkin vauhdikasta suunnistusta maailman huippuankkurien seurassa!
Kun Lindeqvistin veljekset ja Juha S hoitivat päiväosuudet mallikkaasti, huomasin pääseväni metsään erinomaisissa asemissa sijalla 3. yhdessä Leksandin Niklas Jonassonin kanssa. Niklas on se nuori kapinallinen, joka kuritti Jarmo Reimania Tiomilan loppusuoralla -98. Ero Haldeniin oli lähdössä yli 8 min ja olin henkisesti luopunut jo toivosta Haldenin ankkurin Bernt Bjornsgårdin saavuttamisesta. Alkupään rasteilla Niklaksen meno oli hieman tahmeaa ja päätin ottaa ohjat omiin käsiini. Lisäksi meillä tuntui olevan eri hajonta alkupään rasteilla. Mennessäni yksin omalle hajonnalleni huomasin IFK Lidingön Johan Näsmanin ja Malungs OK:n Jimmy Birklinin saavuttavan minut ja samalla ohittivat nopeamman hajonnan turvin. Lisäksi tein vielä vajaan minuutin virheen ja olin aivan yksin seuraavat kilometrin. Ajattelin näiden kolmen joukkueen jo menneen menojaan, kunnes noin 7 km:n kohdalla näin takanani jälleen Leksandin Jonassoniin. Seuraavat välit mentiin johdollani Niklaksen seuratessa hieman taaempana.
Radan tehdessä tiukan mutkan näin Lidingön Johan Näsmanin noin 2 min edelläni. Arvelin sijoituksemme olevan 4. Seuraavalla rastilla takaa rynnisti Paraisten Kenneth Cederberg, jonka kanssa seuraavat pari kilometria hoidettiin lähes tulkoon vuorovedolla. Seuraavalla hajonta rastilla huomasin Paraisten ja Leksandin menevän nopeamman hajonnan turvin menojaan ja lisäksi tein virhettä omalla rastilla vajaan puoli minuuttia. Rastilta lähdettäessä selkääni rupesi hengittämään Farun Tisvilde OK:n Allan Mogensen ja hänen perässään roikkunut DELTAn Miika Hernelahti. Lyhyemmän hajonnan turvin edellemme olivat päässeet jo mm. Pohjantäden Timo Karppinen ja Ås NLH:n Gjermund Hanssen.
Allanin hoidellessani vetohommat vaativassa pienipiirteikössä saavutimme nopeasti karkulaiset (Parainen, Leksand, Pohjantähti ja Ås) ja nyt ensimmäistä kertaa lyhyemmän hajonnan turvin pääsimme vajaan puolen minuutin karkumatkalle. Yleisörastia lähestyttäessä Allan hoiteli edelleen mallikkaasti vetohommat, niin kuin tämän vuoden Japanin Maailman Cupin osakilpailun voittajan kuuluukin. Yleisömeren ulvoessa parantelin asemiani letkassamme kun lähdimme kohti muutaman rastin loppulenkkiä. Otin muutamalla rastilla ohjat käsiini ja muutenkin olin koko ajan valppaana Allanin ja Miikan ratkaisuista. Kolmanneksi viimeiselle tultaessa kävimme 50 metriä aikaisemmin olleelle rastilla, jonka jälkeen Miika siirtyi letkan kärkeen leimaten ensimmäisenä. Toiseksi viimeiselle rastille mentäessä Miika oli päättänyt kiertää mäen oikealta Allanin ja minun mennessä suoraan. Suora reitti oli nopampi vaikka, toiseksi viimeisellä rastilla tuli parin sekunnin pysähdys rastilla juuri ennen omaa rastiamme. Leimaus tapahtui järjestyksessä, Allan, Janne ja Miika. Viimeinen rasti oli viitoituksen päässä, jonne juostiin niittyä yleisön hurjasti kannustaessa edessämme. Allan oli joko hyvin väsyksissä, tai säästeli vielä kiriään kun päätin iskeä. Maaliin oli matkaa useampi sata metriä, mutta uskoin pitkällä kirillä pääseväni parhaaseen tulokseen. Kisaa oli juostu jo tässä vaiheessa reilut 15 km ja yli puolitoista tuntia, joten pitkällä kirillä oli myös riskinsä! Kiri puri kuitenkin suhteellisen nopeasti ja kanssakilpailijat olivat henkisesti lyötyjä. Itseltäni ei löytynyt enää maalisuoralla minkäänlaista voimaa jaloista, mutta riittävästi kuitenkin tuoden Paimion Rastin historian parhaalle sijoitukselle neljänneksi.
Joukkue näytti henkistä kypsyyttä ja teki joka osuudella sellaista "perustyötä" jota suurviesteissä tarvitaan. Jokaisen ei tarvitse olla osuutensa nopein, vaan suorittaa osuutensa mahdollisimman vähillä virheillä ja mahdollisimman varmasti. Seuraaviin viesteihin Paimion Rastin ei tarvitse enää lähteä haastajana, vaan pikemminkin yhtenä varteenotettavana menestyjänä. Nuoren joukkueen nälkä kasvaa varmasti jatkossa, ja tulemme tulevaisuudessa näkemään entistä vahvemman ja valmiimman joukkueen kesän viestimittelöissä!
No minä kun ehdottomasti vastustan (=pelkään) kaikkea ennakkouhoa ja sen tuomia paineita ym. kohua olin ekaks aika kauhuissani, että keskitytäänpäs nyt vaan tähän suunnistuspuoleen, mutta kun siinä hetken (15 s) kuuntelin ukkojen puhetta, niin alko tuntua, että noihan uskoo tohon, että tämä on nyt realistista pohdintaa eikä mitään uhoa.
Niinpä kirjoitin siihen alle, että "hyv. 29.4.2000, MVM" ja se oli siinä!
Minusta selkeenä plussana tässä menestyksessä on se, että se tuli puhtaasti omalla työllä ilmaan mitään feikkiä, tuuria tms. ja siksi on aihetta uskoa, että tämä ei jää tähän.
Ja aivan mieletöntä oli nähdä se PR-pukujen määrä sitten heti maaliintulon jälkeen joukkueen ympärillä. Siellä olivat kaikki! Toivottavasti se kertoo PR-hengestä ja sillä tavalla jatketaan.
Taustavoimille kiitos! Niitä ovat tietysti kaikki rastilaiset yleisesti ja erityisesti joukkueen jäsenten perheenjäsenet, ystävät ja valmentajat, edustusryhmävaliokunnan nykyiset ja entiset jäsenet ja muut seuratoiminta-aktiivit sekä kaikki valmennusryhmiin kuuluvat kakkosjoukkuetta ja henkistä polttoainevarastoa myöten.
Me teimme sen yhdessä! terv. Maik
Miten valmistautuminen suoritukseen sujui? Paineita?, epävarmuutta?, fiilistä kehiin!!!
*Fiilis alkoi kasvaa, kun "långa nattenilta" alkoi tulla tietoja, että Antti saavuttaa kärkeä ja lopulta todennäköisesti tulisi vaihtoon kärkiletkassa. Tulisin pääsemään osuudelleni juuri sellaisesta paikasta kuin olin kuvitellut.
Miten itse suoritus eteni? *Alku sujui ongelmitta ja virheittä. Kolmonen oli väliaikarasti, jossa leimasin kärjessä Haldenin Terkelsenin kanssa. Nelosrastin lähellä tein samaistusvirheen, jolloin osuuden kärkimiehet pääsivät karkuun. Loppuosuus radasta sujui hyvin ja viitoituksella mieliala nousi, kun kuulin tulevani vaihtoon sijalla 14.
Jälkiyhteenveto omasta juoksusta. *Osuuden jälkeen tekemäni virhe ensin harmitti, mutta tulostaululta saatoin pian todeta, että Juuso pääsi jatkamaan viestiämme hyvästä lähtöasemasta.
*Viesti sujui pääosin ajattelemamme taktiikan - yöosuuksien jälkeen kärkiryhmässä - mukaan. Kokonaisuutena olimme varmasti yksi Tiomilassa vähiten virheitä tehnyt joukkue. Joukkueen jäsenet halusivat pitää tavoitteen (10 parhaan joukkoon) ja olivat sisäistäneet taktiikan. Halusimme olla mukana kärkitaistelussa loppuun asti ja niin kävi. Tavoitteen saavuttaminen tuntuu hienolta, neljäs sija ja parhaan suomalaisjoukkueen asema mahtavalta.
Nuorekas, kokenut ja hyvähenkinen ryhmä on tahtonut tehdä lujasti töitä yhteisen menestyksen eteen ja on uskonut itseensä. Kolmårdskavlenissa olimme 5., Kevätyönviestissä 3. ja nyt Tiomilassa 4. - työ tuo tuloksia. Tästä on hyvä jatkaa kohti tulevia tavoitteita.
Olin pitkästä aikaa tosi hermostunut, eikä syyttä. Harjoittelu ei ole mennyt
niinkuin olisi pitänyt, akillesjännevamma on pitänyt siitä huolen eikä tämä muuttoruljanssi ole ainakaan keventänyt paineita.
Kun kartan sai käteen tiesi että se on menoa nyt. Ykkönen todella puun takaa, sillä kuvittelin sen olevan vielä 100m päässä. Kakkosväli oli pitkä ja sillä sai vähän kurottua ajatuksia kokooon. Myös Ås Il tuli siellä näköetäisyyteen. Kolmonen oli väliaika ja sitten käännyttiin kohti kilpailukeskusta. Ennen nelosta jätin juoksemalla Åsin, mutta reilun puolen minuutin pummi yhdisti meidät jälleen. Yleisörastin jälkeen en enää miestä nähnyt, olotila oli suoraansanoen kirkas ja hyvä, sillä tiesin että homma luistaa. Kolmanneksi viimeisellä tein pienen virheen ja menin rastin ohi alakautta. Tokavikalle menin väärälle kumpareelle, vaikka tiesin ettei se ollut oma, mutta pakko oli käydä. Siinä Leksand meni ohi. Vikalle tulo oli kevyttä, mutta huonosti onnistunut harjoittelu viime aikoina aiheutti sen että loppusuoralla ei ollut paukkuja pitää miestä takana, kuten hyvinä päivinä, vaan oksennus alkoi kutitella kurkunpäätä ja oli pakko hiljentää. Loppu oli Jannen hoivissa. Masters -biisi oli piste iin päälle Jannen ollessa metsässä