Paimion Rastilta vaisu viestikauden avaus

Henkilökohtaisen kisan tulokset lupauksia antavia
Paimion Rastin miehet avasivat suunnistuskauden viime viikonloppuna Tanskan Hillerödissä järjestetyssä Spring Cupissa. Nopeakulkuisissa tanskalaismaastoissa juostut kisat keräsivät maailman huiput ympäri Eurooppaa näyttämään talven harjoittelun tuloksia. Lauantaina juostiin Teglstrup Hegnissä henkilökohtainen normaalimatkan kisa ja sunnuntaina käynnistettiin uusi pohjoismainen Nordic4 -viestiliiga Grib Skovssa.

Lauantai näytti lupaavalta Paimion Rastin sunnuntain viestiä ajatellen. Miesten Eliitti-1 pääsarjassa Janne Virtanen sijoittui kansainvälisesti kovassa seurassa 21:s. Eroa voittaneeseen MS Parman Petteri Muukkoseen, joka tuurasi Portugalin leirillä loukkaantunutta seurakaveriaan Juha Peltosta, kertyi vajaan 11 kilometrin matkalla 2.22 min. Kahdella viimeisellä rastilla tulleita pieniä koukkauksia lukuunottamatta Janne oli tyytyväinen suoritukseensa ja vauhtiinsa. Pitkälti Muukkosen voiton ansiosta Suomi voitti maajoukkueitten kesken naisten ja miesten pääsarjoissa käydyn yhteyskilpailun muutamalla sekunnilla.

Myös muissa sarjoissa paimiolaiset osoittivat hyvää vauhtia. Miesten Eliitti-2:ssa aikuisiin täksi kaudeksi siirtynyt Antti Ryynänen sijoittui 13:sta ja H21AM:ssa Juha Suominen otti voiton. Rastiväliajoista näki, että Suominen kiri voittoon vasta loppusuoralla ohittaen Espoon Suunnan Juha Miettisen. Poikien eliitissä Markus Lindeqvist oli 18:s. Ilman parin minuutin virheitä Markus olisi lähennellyt palkintopallia. Mutta, kuten Markus itse totesi, ei nopekulkuisessa ja suunnistuksellisesti helpossa maastossa ollut sijaa pienellekään virheelle. Vesa Elovaara oli H21A-sarjassa 41:s.

Sunnuntain viestisuoritus kaatui paimiolaisittain jo ensimmäisellä osuudella, jolla lauantaina hyvin suunnistanut Antti Ryynänen jäi kärjestä yli 8 minuuttia. Se oli nopeatempoisessa viestissä aivan liikaa. Ryynänen kertoi jo ensimmäisen, ojanpäähän piillotetun punavalkolipun tuottaneen vaikeuksia. Virheen jälkeen vauhti kiihtyi hukatun ajan kuittaamiseksi suhteettoman suureksi, joka kostautui neljännellä rastilla. Toisella osuudella Juha Suominen teki hyvän juoksun ja nosti vaihtosijoitusta noin 60 sijalla. Suominen joutui kuitenkin suoriutumaan radasta ilman nopeavauhtisia letkoja, joten ero kärjessä vaihtaneeseen IFK Göteborgiin kasvoi kolmella minuutilla. Markus Lindeqvist selviytyi kolmannesta osuudesta kahden minuutin pummeilla. Hän piti suoritustaan kohtalaisena, samoin kuin koko viikonlopun kaudenavaustaankin.

Viimeiselle osuudelle Janne Virtanen lähti puoli minuuttia varanaisisena juosseen MS Parman ankkurin Petteri Muukkosen perään. Metsässä parivaljakko eteni ajoittain samaa matkaa tehden vuoronperään pieniä virheitä. Viestin voitti loppukirikamppailun jälkeen ruotsalainen IK Hakarspojkarna. Paras suomalaisseura Turun Metsänkävijät sijoittui hienosti kolmanneksi.

Paimion Rastin loppusijoitukseksi jäi vaatimaton 59, kun kisaan lähdettiin jopa kärkikymmenikkö tavoitteena. Valmennuspäällikkö Matti Sipponen tosin totesi Spring Cupin olleen vain tarkistupiste matkalla kauden pääkilpailuihin. Häntä miellytti lauantain henkilökohtaisen kilpailun näytöt. Naisten viestin voitti Domnarvets GoIF ennen kotimaastoissa juossutta Farum Tisvildeä.

AntRy

Spring Cup - viralliset kisasivut


[Yleistä] [Kilpailut] [Tiedotukset] [Kalenteri] [Valmennus] [Oravat]
[Peimarin Rastit] [Kartat] [Sähköposti ] [Linkit] [Palaute] [Etusivu]