Sunnuntaina 16.7.2000 lähti Helinin Juhan kuljettama linja-auto kaupungintalolta Lahteen Fin 5-viikolle. Autossa oli hyvin tilaa sekä matkustajille että Matiaksen äänentoistolaitteille. Osa rastilaisista oli lähtenyt jo aikaisemmin omilla autoillaan ja osalla oli mukana asuntovaunu. Matkalta otettiin kyytiin Tonin polvisuoja, kun itse Toni oli juuttunut Lappeenrantaan ja forssasta autoon tuli iloinen Anna. Saavuimme illansuussa Kahvisaaren tien päähän, otimme reput selkäämme ja suuntasimme askeleemme majapaikkaa kohti, katsellen samalla tien molemmin puolin olleita veneitä.
Saarella oli vastassa tuttuja kasvoja, mm. Salot, Summat, Suomiset...asuntovaunuineen. Sininen päärakennus oli varattu päämajoitustilaksi. Katselukierroksen jälkeen totesimme, että jotta kaikkien patjoille löytyisi paikka pitää pöydät ja tuolit pinota mahdollisimman pieneen kasaan. Tutustuminen jatkui saunatilojen tarkastuksella - viihtyisästä saunakamaristakin tuli makuukamari. Puuceet löytyivät saunan läheisyydestä ja vajan sinässä oleva tikkataulukin oli jo käytössä. Saarta ympäröivällä Vesijärvellä näkyi sekä pieniä että suuria veneitä ja Kahvisaareen tulevia kanootteja. Kolme ensimmäistä kilpailua oli Heinolassa, Pääsinniemen vaihtelevassa maastossa. Sinne oli majoituspaikasta matkaa n. 60 km. Linja-automme täyttyi päivittäin aktiivisista kilpailijoista ja huoltajista. Kuvittelimme, että linja-autolla pääsee lähelle, mutta meille olikin järjestetty 1,5 km:n verryttelyvaellus metsän halki. Kaikki ehtivät yllätysmatkasta huolimatta hyvin lähtöihin ja pienimmätkin matkalaiset taivalsivat polkuja mennen tullen reippaasti. Mitä olisikaan suunnistaa kauniissa auringonpaisteessa miellyttävässä kesäsäässä, mutta kun säänhaltija oli ajatellut toisin, oli vain kannettava sadevarusteet mukana. Metsään ei voinut sadetakkia laittaa päälle, joten niiden jotka sattuivat rankkasadekuurojen aikana olemaan metsässä oli pujoteltava sadepisaroiden välistä maalia kohti. Sääliksi kävi niitä pieniä suunnistajia, jotka olivat eksyksissä ja itkien ja vesisateesta märkinä kyselivät missä he kartalla ovat. Itse kilpailukeskus oli hienolla paikalla hämäläisen maalaistalon pihapiirissä, jossa huoltopalvelut toimivat hyvin. Ravintolan pitäjä ei ollut kylläkään osannut mitoittaa ruoka-annosta suunnistajille sopivaksi, koska nuorisolle ne tuntuivat olleen vain alkupaloja ja nälkä oli aivan mahaa kouraiseva majapaikkaan päästyä. Kilpailumatka kesti etäisyydestä johtuen koko päivän, mutta mukavaan majapaikkaan oli aina hyvä palata. Onneksi joku omalla autolla matkassa ollut oli aina lämmittänyt saunan valmiiksi. Sekä saunojia että uimareita riitti jokaisena päivänä. Joukon pienimmät olivat ahkerimpia saunojia ja uimareita ja aina yhtä hymyileviä. Heille kelpasi kaikkien isompien saunaseura ja mukavasti pienimpien seuraaan soputuivat vastaavasti isommat saunojat.
Pirjo keitti joka aamu suuren kattilallisen puuroa. Sopu antoi tilaa ruokailussa ja puuro maistuikin kaikille, pienestä Mikosta lähtien. Olimme alunperin suunnitelleet pitävämme yhteisiä nuotioiltoja, koska nuotiopaikkoja oli useita. Sade vain yllätti meidät aina kun saimme tulen syttymään, mutta silti makkarat tuli paistettua ja letut syötyä, vaikka lettujen paisto siirtyikin sisätiloihin. Leirissämme kävi vierailijoita mm. Kassu, Anssi ja Markku ja majoittujien määrä vaihteli viikon varrella, kun toiset osallistuivat vain ensimmäisiin osakilpailuihin ja toiset viimeisiin tai vain yhteen kilpailuun.
Torstaita kilpailujen välipäivää vietettiin monella eri tavalla. Osa vaihtoi vapaalle lähtemällä keskiviikkoiltana diskoon, jonne he eivät kulkuyhteyksien takia kuitenkaan ehtineet ajoissa, mutta sitävastoin he olivat valloittaneet kokonaisen lahtelaispuiston illanistujaispaikakseen. Suurin osa meistä oli torstaina katsomassa Lahden Urheilukeskuksessa Fin 5 Maailman-Cup sprinttimatkaa. Kerrankin ilma oli kesäinen niinkuin pitikin ja Markus radan testaajana ja Satu kilpailijana saivat runsaslukuisalta paimiolaisjoukolta kuuluvat suosionosoitukset.
Koska asuimme Melontaseuran omistamassa saaressa oli luonnollista, että vapaa-ajan ohjelmaan kuului myös melonta. Seuran vajoissa oli kymmeniä hienoja kanootteja, joita voivat myös ulkopuoliset vuokrata. Juho ja Niko taisivat olla kovimmat melojat.
Viimeiset kilpailut olivat Hollolan Messilässä. Monet olivat käyneet näissä maisemissa ennenkin, joko laskettelemassa, hiihtämässä tai ratsastamassa. Maasto oli aivan erilaista kuin ensimmäisinä päivinä. Nyt pääsivät hyvät juoksijat oikeuksiinsa hyödyntämällä maastossa olevia lukuisia polkuja. Vaativimpien ratojen suunnistajat sanoivat kyllä joutuneensa hakemaan rasteja myös hankalakulkuisesta pienikivisestä maastosta.
Vaikutti jo siltä, että viimeinen kilpailupäivä saattaisi olla sateeton, mutta toisin kävi. Todellinen rankkasade yllätti meidät taas kerran. Jaana oli sinnikäs suomalainen ja yllettyään palkintosijoille ei luovuttanut sateen takia, vaan odotti kärsivällisesti palkintoaan, kun me muut istuimme linja-autossa pitämässä sadetta. Hyvä Jaana, Henna, Katriina, Matias ja muut hienoja suorituksia tehneet. Tulimme viimeisestä kilpailusta vielä Kahvisaareen, koska loppusiivoukset oli tekemätättä. Latvialais asukkaat, jotka olivat koko viikon asuneet teltassa olivat jo keränneet tavaransa ja suunnanneet autonsa Tallinnan laivaa kohti. Asuntovaunuilijatkin olivat lähes kaikki menossa kotiin tai jatkamaan lomailua muualla Suomessa. Me linja-autolla matkanneet olimme tyytyväisiä istuessamme vihdoin autossa miettien viikon tapahtumia ja toisaalta kotiintuloa. Taas oli yksi rastiviikko takanapäin ja mikä olisikaan voinut olla hienompaa kuin viettää sitä sateesta huolimatta mukavassa seurassa. Kaikki tuntuivat olevan yhtä "porukkaa" ja meille ainakin jäi Pirjon kanssa monta hyvää muistoa kuten ensimmäisiin suunnistuskilpailuihin osallistuminen ja kerrassaan mukavilta nuorilta saamamme kiitoskukat, jotka kukkivat vieläkin.
Kiitos kaikille seurasta - hyvästä seurahenngestä. Ulla