Yksi ongelmista on kauhea tekeminen ja sähellys, vaikkei tiedä edes mitä pitäisi tehdä ja miten. Jos joskus edes miettisi ennen kuin syöttä sen kuningattaren mokulle.
Potkaisin kerran Ruotsin turnauksessa pallon rankkarista ohi... siitä se alamäki varmasti alkoi..
Ohjesääntö on ettei mitään mieleen jääviä riimejä, päässä soivia melodioita ja mukaansa tempaavia rytmejä, joten mitä jää? ..joku Griekin Aamutunnelma?
Pelastuksena oli, että inhosin yleisurheilua. Ei tarvinnut nuorena kiertää rataa missään tenavakarnevaaleissa, mä pelasin vaan fudista, (kunnes luokseni tuli kas, kevät-yön-kuningas!) Vaikka nykyisin olen alkanut kylvääkin kauhua testijuoksujen lähtöviivalla, en kuitenkaan koskaan ole niin hyvin pärjännyt, että pitäisi lähteä kokeilemaan Suomen nousevaa kestävyysjuoksutasoa.
Tetsaan, kokeilkaapa!
RTU:ssa on kuulemma hyvä meininki!
Nyt vaan rauhallisesti koolle... kyllä ne sieltä pian tulevat pelastamaan.
Reka ei päästänyt Kolille hiihtämään opistoleirin jälkeen vaan käski palautella kassulla pari päivää! Joten mikäpä sen parempaa sielun ja ruumiin hoitoa kuin pinkan särmääminen!
Päästäkää mut vaan irti..