Haastattelussa Antti Ryynänen

Toista kilpailukauttaan PR:n riveis-sä aloittava Rauman kasvatti, nykyinen Tampereen teekkari Antti Ryynänen on tämän Rastipostin urheilijakuvassa. Ryn-kyn saavutukset eri seuratyön osa-alueilla näyttävät nousevan lineaarisesti yhdessä opintoviikkojen kanssa. Joulukuun testi-juoksussa napsahti ykkössija, ja vauhti on pysynyt kovana myös siitä eteenpäin. Viime syksyn viesti-SM pitääkin tiukas-ti kiinni mitalikolmikkosijastaan myös kauden harjoitusmäärissä (ka/vko 11h). Mies värvättiin myös tiedotusvaliokun-taan, jossa jälki on ollut rautaista (esim.KL 2.3). Tämän itsestään pientä ääntä pitävän humoristin vastauksia lu-kiessaan kannattaa muistaa vertauksena vaikka Jari Isometsän sanat Mika Myl-lylästä: ”Kun Mika sanoo hiihtäneensä pitkää, rauhallista pk-lenkkiä, on vauhti todellisuudessa kansallisen tason hiihtä-jän kisavauhtia!”

Kerro vähän taustaa tälle kaudelle(lähtökohdat, sairaudet, onko reeni muuttunut aiemmasta, mikä on ollut erityisen onnistunutta, olosuhteet Tampereella, reenimäärät noin)?

- Viime talven tärkeimmät treenijaksot vietettiin shakkia läiskien ja kamomillateetä litkien, joten keväällä oli kunto aikaisempaa heikompi, mutta onneksi vahvin osa-alueeni on taitopuoli. Pettymys oli kurkkua raastava PM-paikan mentyä parempiin suihin, mutta ruokahalua riitti syksyn viimeisiin junnuplakaattien jakotilaisuuksiin. Lokakuussa vaihtui papukaijapuku teekkarihaalareihin, tupa opiskelijasoluksi ja päivärahat opintotukeen. Harjoittelupaikat ovat Tampereelle pistämättömät, kun Hervannasta löytyy ongelmanuorison ja palikka-arkkitehtuurin lisäksi hyvät pururadat ja hyppyrimäki.

Miten uusi seura on vaikuttanut urheilijauraasi, kun nyt olet vajaan puolitoistavuotta PR:a vahvistanut?(mikä muuttunut, leirit, tuki, porukka, henki)

- No lähtökohtanahan voidaan pitää teesiä: ”Jos et voi lyödä heitä, liity heihin!” Joten nyt ollaan kuin susi lampaan taljassa kohta puolitoista vuotta rappeutettu PR:ää sisältäpäin. Tiedotusvaliokuntapaikka ja freelancer jobi Rastipostiin jo saavutettu, joten vapise Kassu pallillasi! Kuten Napole-on totesi aikanaan: ”Kolme vihaista sanomalehteä on pahempi kuin kolme vihaista armeijaa!” Ja sitten tulee joku James Bond ja pelastaa maailman...ai niin, toi kysymys...ihan kivaa on ollut!

Mitä tarkalleen opiskelet ja oletko viihtynyt?

- Opiskelen Tampereen Teknillisessä Korkeakoulussa ympäristötekniikan koulutusohjelmassa ja olen jo oppinut sujuvasti ”prujaamaan”, nukkumaan luennoilla silmät auki, ”mailailee” ja käymään vain ”hyödyllisillä luennoilla”.

Olet 21-vuotias - mikä on A.Ryynäsen resepti kuvioon 2 treeniä päivässä, opiskelu, rahoitus ja teekkarien tunnetusti raju opiskelijaelämä?

- Tätä on tullut oikein porukalla pähkäiltyä ja pilkottua ongelmaa pienempiin palasiin. Tilannehan on kolmiyhteyksinen: harjoittelu, koulu ja after-ski. Kokeellisesti on todistettu, että kaksi näistä vielä ihmiskehon rajallisilla resursseilla hoitaa, mutta ei kaikkia. Kausiluonteinen ratkaisu on yksi vaihtoehto. Käsi sydämellä voin kuitenkin vakuuttaa keskittyneeni kahteen ensimmäiseen intressiin. Ja vakavasti puhuen opiskelijaelämähän kuitenkin on se itsenäisin ajanjakso elämässä, josta kannattaa ottaa kaikki irti. Samoin, kun voi päättää omista menemisistään ja elämän rytmistään melko vapaasti, on helppoa suunnitella harjoittelua, energiatankkausta, palautumista. Tämä johtaa parhaimmillaan siihen kultaiseen superkompensaatioon.

Millainen on tavallinen arkipäiväsi Tampereella?

- Koulu vie pahimmillaan aikaa kahdeksasta kuuteen. Toisaalta maanantai vapaa ja hyppytunteja keskellä päivää. Päivän harjoitus, joka yleensä yhteisharjoitus paikallisten yhdistysten järjestämänä, sijoittuu alkuiltaan. Määräviikoilla toinen harjoitus aamupäivällä. Lounas hoituu kivuttoman halvalla koulussa. Salattujen elämien aikaan pitäisi olla jo kotona illastamassa. Eräs TuKKK:ssa opiskeleva suunnistajakaverini aikanaan opasti, että treeni, syöminen ja nukkuminen menevät koulun edelle.

Miltä tilanteesi tällä hetkellä tuntuu ja mitä tästä eteenpäin on ohjelmassa?

- Kiitos täkäläisten jänisten on kunto talvikaudella ollut uomissaan. Basillit Cup-aloituspaikka antaa kivasti lisämotivaatiota tulevaan tehokauteen.

Tavallinen harjoitusviikko talvelta?

- Ei ole tässä toteutuksia mukana, mutta runko näyttää tältä:(toim.huom. toteutus ylittää Antilla yleensä suunnitellun)

Ma ap. punttisali 50’ + verr.20’
ip. KeparDIn yhteislenkki TV-ke 70’
Ti ap. KeparDIn sähly 60’
Ke ap. palauttava/valmistava TV-ke 30’
ip. Pyrinnön lamppulenkki TV-ke 120’
To ip. juoksu TV 50’ + KeparDIn jumppa 50’
Pe ap. hiihto TV 40’
La ap. hiihto TV-ke 120’
Su ap. pitkä hiihtovaellus 180’
Yht. 12,5 h

Anttia vaivasi Juuso



[Esittely] [Yhteystiedot] [Kilpailut] [Peimarin Rastit] [Tiedotukset]
[Edustusryhmä] [Nuoret] [Verkkovihko] [Keskustelupalsta] [Linkit] [Etusivu]
webmaster@paimionrasti.fi