Ratamestarien kuulumiset reilu viikko ennen kilpailuja

Eilen eli 17.4. tehty maastokatselmus sai hymyn ratamestarien huulille. Lumi on huvennut melkoista tahtia. Niissä paikoissa, joissa vielä kolme päivää aiemmin oli lunta n. 40 cm, sitä oli enää vain 15 cm. Lähestulkoon puolet maastosta oli jo nyt täysin lumetonta, vaikka sulamista on jatkunut plussaöiden muodossa vasta 6 vuorokautta. Sellaisia kohtia, joissa lumi vielä suunnistusvauhtia haittaisi on ehkä 20% maastonpohjasta. Mukana on vertailun vuoksi mukana kuvat samoista kohdista 14. ja 17. päivä.



On helppo laskea, että lumi tulee sulamaan lähes täysin kilpailuviikonloppuun mennessä, koska kuvien otto hetkestä siihen on aikaa vielä 9 vuorokautta. Muutamiin syvimpiin pohjoispuolen notkelmiin saattaa joku laikku lunta jäädä, mutta sehän on aivan normaalia Huhtikuun kilpailuille. Varmasti jo tulevana viikonloppuna olisi pystytty kilpailemaan hyvissä olosuhteissa. Kenenkään on siis enää turha jättää tulematta lumen vuoksi. Kyseisissä maastoissa tulee tuskin olemaan myöskään mitään isoja ongelmia veden ja tulvien vuoksi, koska maasto muodostuu isommista laajoista kallioalueista ja syviä isoja notkoja ja laaksoja on vain muutamia.

Kuten jo julkaistuissa alustavissa kilpailuohjeissakin kerrotaan, tulevat 13-14 vuotiaat lapset lähtemään poikkeuksellisesti 2-lähdöstä, jonne matkaa on 1700m. Lähtötoiminta heillä on kuitenkin normaali ja sääntöjen mukainen. Lasten huoltajia varmasti ilahduttaa se, että pienempien lasten lähtö on aivan kilpailukeskuksessa, kuten myös kuntosuunnistuksen.

H21A-sarjan juoksijoille ja Tiomilan viestivalintoja tekeville tiedoksi, että rinnakkaissarjat muodostetaan siten, että saman seuran kilpailijat ovat samassa sarjassa. Vertailua on siten helppo suorittaa.

Tämän vuoden FinnSpringin kilpailukeskus on sorapintaista kenttää ja kuivaa kangasmaastoa, joten missään kuravellissä tuskin tarvitsee tarpoa – vaikka sadekin yllättäisi. Tilaa tulee olemaan hyvin ajatellen kilpailun ja varsinkin Huippuliigan seuraamista, mutta kaikki toiminnot ovat kuitenkin ihan lähellä ja tunnelmasta tulee varmasti hieno ja tiivis.

FinnSpring ratamestariryhmä

Takaisin FinnSpring etusivulle...

FinnSpring 2013

FS 2013 logo

Sunnuntai:

Tulokset
Väliajat:
Rasteille
Rastivälit
Online tulokset

Viestin lähtölista ja juoksujärjestykset
Kuva ja ääni

Reittihärveli

Lauantai:

Lopputulokset
Väliajat
Kuntosuunnistus tulokset
Kuntosuunnistus väliajat
Kuva ja ääni
Online tulokset lauantai

Reittihärvelit:

Huippuliiga  KMRH
Muut eliittisarjat ja H21A KMRH
Lähtö 1 muut KMRH
Lähtö 2   KMRH
Lasten radata KMRH
KMRH = Reittihärvelin epävirallinen "iPad/java appletiton" versio.

Ohjeet yms.

Kilpailukutsu
Kilpailuohjeet Tävlingsdirektiv Бюллетень
Ratapituudet длины дистанции
Lauantain ja sunnuntain kilpailukeskuskartta
Lähtöluettelo sarjoittain
Lähtöluettelo seuroittain
IRMA, juoksujärjestysten ilmoittaminen
Opastus ja kilpailukieltoalue
Sääennuste

Hätäilmoitusohje
Pelastussuunnitelma

Lehdistön ilmoittautumiskaavake


Muuta:
Harjoituspaketit Paimiossa
Training possibilities in Paimio
Seuramaja Rastitupa
Muita majoitusmahdollisuuksia Paimiossa
Accommodation
Paimion Rastin kartat
Paimion Rastin järjestämiä kilpailuja
Silja-rastit 2012

 

Järjestäjät:

Talkooluettelo