PAIMION RASTI PALKINNOILLE

Venlojen ja Jukolan viestit suunnistettiin tänä vuonna Siuntiossa, läntisellä Uudellamaalla. Paimion Rastin miesten ykkösjoukkue suunnisti seuran historian parhaan sijoituksen, 21. sija takasi palkinnot. Jukolan viesti järjestettiin nyt jo 50. kerran, kyseessä oli siis Juhla-Jukola. Jukolan järjesti tänä vuonna lohjalainen suunnistusseura Hiidenkiertäjät. Gårdskullan kartanon pellolle talkootyönä rakennettu mahtava kilpailukeskus loi hienot puitteet keskikesän suunnistusjuhlalle. Maasto oli vaativan pienipiirteistä, jyrkkien avokalliomäkien välissä oli peitteisiä notkoja. Varsinkin kuntoilijat joutuivat koville kivutessaan siuntiolaisia mäkiä, joskus nelivetoakin. Tämänvuotisia kisoja suosi aurinkoinen sää, sadepilvet väistyivät onneksi juuri ennen kisojen alkua. Viestien suosio kasvaa joka vuosi, nyt mukaan oli ilmoittautunut 683 nelihenkistä Venla-joukkuetta ja 1240 seitsenhenkistä Jukola-joukkuetta eli yhteensä yli 11.000 suunnistajaa.

Venlojen viesti oli varsinaissuomalaisten seurojen juhlaa; Angelniemen Ankkuri Halikosta voitti, Pargas IF oli toinen ja Liedon Parma neljäs. Paimion Rastin ykkösjoukkue (Mirja Nurmi, Eija Sipponen, Camilla Hellström ja Meri Hallisto) ja kakkosjoukkue (Jaana Röytiö, Kati Johansson, Johanna Ruusunen ja Inga Dambe) suunnistivat molemmat 100 parhaan joukkoon, sijoitukset olivat 70 ja 87. Ykkösen sijoitus oli pieni pettymys ryhmän vetäjä Kari Hölsölle, mutta kevään harjoittelua ovat haittaneet sairastelut ja loukkaantumiset. Muita sijoituksia Venloissa: PR III 204., PR V 357., Piikkiön Kehitys I 398., Sauvon Urheilijat II 405., SauvU I 481., PiKe II 528. ja PR IV 529.

Paimion Rasti lähti Jukolaan luottavaisin mielin, aikaisempaa ennätyssijoitusta (71.) lähdettiin parantamaan reilusti. Ryhmän vetäjä Kari Lottosella oli hyvät lähtökohdat valitessaan ykkösjoukkuetta. Lakeuden viestissä hyvin menestyneen viisikon täydensivät Matti Sipponen ja Mika Mannervesi. Matilla on vuosien kokemusta suurviesteistä ja Mika on tällä hetkellä erinomaisessa kunnossa. Mika oli Suomen B-maajoukkuessa Saksassa Euromeeting-kisoissa. Henkilökohtaisessa kisassa hän oli paras suomalainen, viides. Kakkosjoukkue muodostui nuorista tulevaisuuden lupauksista täydennettynä Janne Tranbergilla, keski-ikä vain 20,5 v. Seuraavassa lyhyt katsaus viestin kulkuun osuus osuudelta.

Juuso Lindeqvist säilytti tuntuman

1. osuus (9,8-10,0 km)

1260 suunnistajaa ryntää sonnilaumana kesäkuiseen yöhön. Kärjessä vaihtoon tuli enteellisesti Halden SK Norjasta. Paimion ykkösjoukkueen Juuso Lindeqvist säilytti tuntuman kärkeen saapumalla vaihtoon sijalla 41 vain 2 min 30 sek kärjestä. Juuso totesi vauhdin olleen odotettua hitaampaa, mukana pysyi hyvin. Mutta Juusohan on kunnossa, sitä osoituksena pitkän matkan SM-kisojen viides tila H20-sarjassa. Kakkosjoukkueen avauksen juoksi 18-vuotias Matti Tahvonen, sijoitus oli 157.

Aki Rauhansalo varma yöllä

II osuus (9,8-10,0 km)

Viestin kärjessä jatkoi Halden. Aki Rauhansalo säilytti rauhallisella ja varmalla yösuunnistuksella PR I:n asemat, sijoitus on 42. Markus Lindeqvist, myös 18 v., nosti kakkosen sijalle 116.

Mika Lyytikäisellä vaikeuksia alussa

III osuus (12,6-12,8 km)

Pitkällä yöllä nosti maailmanmestari Johan Ivarsson norjalaisen Bäkkelaget SK:n kärkeen. Rajamäen Rykmentti oli aivan tuntumassa. Mika Lyytikäisellä oli alkumatkasta vaikeuksia, yksi rastiväli meni pitkäksi. Loppumatkan Mika runnoi vauhdikkaasti, PR I vaihtoon sijalla 49. Jukka Virtanen urakoi tämän osuuden kakkosessa, sijoitus koheni 103:ksi.

Jaakko Röytiö kärjen vauhdissa

IV osuus (6,6-6,8 km)

Vuorossa viestin lyhimmät osuudet. Rajamäen Rykmentti nousi vuorostaan keulan, mutta Bäkkelaget oli aivan lähituntumassa. Jaakko Röytiö puristi kärjen vauhtia ja sijoitus parani roimasti. Vaihtoon sijalla 36. Kakkosessa Janne Tranberg tykitti entisaikojen malliin ja sijoitus koheni alle sadan (90.)

Juha Suominen jälleen nopea

V osuus (6,6-6,8)

Aamu valkeni. Bäkkelaget ja Rajamäki jatkoivat kärjessä, mutta Halden oli noussut vaarallisen lähelle. Juha Suominen juoksi taas erinomaisen viestiosuuden ja PR I oli 30. Alkumatkan hämärä ja eri hajonta muiden joukkueiden kanssa hidastivat hieman matkantekoa. Kipeä polvi kesti tällä kertaa hyvin. Ilkka Sillanpäällä oli hieman ongelmia ja PR II putosi sijalle 105.

Matti Sipponen vedossa

VI osuus (11,7-11,9 km)

Haldenin Kjetil Björlo ratkaisi viestin. Hän nousi kärkeen ja päästi maailmanmestari Petter Thoresenin turvallisessa etumatkassa ankkuriosuudelle. Matti Sipponen jatkoi PR I:n varmaa etenemistä, osuuden 20. nopein aika nosti joukkueen sijalle 27. Matti toesi, että hyvin mennyt alkulenkki toi ennenaikaisen tyytyväisyyden tunteen, mikä kostautui pieninä virheinä lopussa. PR:n kannattajajoukossa herää toive; palkintosija 25 parhaan joukossa on lähellä. Mutta edessä on vielä rankka ankkuriosuus. Kakkosjoukkueen kolmas 18-vuotias Teemu Väre jatkoi viestiä sijan 100 paikkeilla, tarkka vaihtosijoitus on 101. Teemulla on ollut menestyksekäs kevät; 5. pitkän matkan SM-kisoissa ja nuorten maaotteluedustus Ruotsissa.

Mika Mannervesi menopäällä

VII osuus (12,8-13,1 km)

Norjalaiset veivät kaksoisvoiton, Halden ja Bäkkelaget olivat tällä kertaa parhaat. Kauniaisten OK 77 oli kolmas. Tasaisessa ja tiukassa ankkurien taistossa Mika Mannervesi saa menovaihteen päälle ja PR I nousee sijalle 21. Edelle ehti 12 suomalais-, 5 ruotsalais- ja 3 norjalaisjoukkuetta. Miehet pääsevät pokkaamaan Jukola-mitalit juhlalavalla. Juhlava päätös paimiolaisittain Juhla-Jukolalle. Hannu Hjelm ankkuroi II-joukkueen 104. tilalle. Pojat eivät aivan päässset asettamaansa tavoitteensa eli sadan sakkiin.

Ykkösjoukkueen suunnistajista kuusi on käynyt läpi Paimion Rastin nuorisokoulutuksen. Vain Aki on Rasti-Lukon kasvatteja Raumalta. Joukkueen hyvä menestys on osoitus PR:n pitkäjänteisen nuorisotoiminnan tuloksellisuudesta. Toinen menestystekijä on varmasti joukkuehenki. Miehet ovat itse ottaneet enemmän vastuuta toiminnasta tänä vuonna. Tällainen oman seuran kasvatteihin perustuva huippujoukkue on harvanainen poikkeus.

Muita sijoituksia Jukolassa: PR IV 263., Rivonmäen Ruoska 329., PiKe I 372., PR III 445., PR VI 544., PR V 569. ja Piikkiön Karhu 788. Jukolan viesti oli myös Suomen viestilligan osakilpailu. Paimion Rasti on 4 osakilpailun jälkeen hienosti neljäs yhteispisteissä. Kärkipaikkaa pitää edelleen Turun Suunnistajat. Toiseksi nousi Espoon Suunta. Pargas IF on kolmantena. Seuraava osakilpailu on Kalevan Rastiviesti heinäkuun alussa Haapavedellä.

Ensi vuonna Eura-Kauttuan Urheilijat, Eurajoen Veikot ja Kiukaisten Urheilijat järjestävät Hiisi-Jukolan Eurajoen ja Lapin rajoilla Alasatakunnassa. Odotettavissa on vauhdikasta menoa avoimessa avokalliomaastossa ja upea kilpailukeskus kalliolouhoksessa

takaisin




[Esittely] [Yhteystiedot] [Kilpailut] [Peimarin Rastit] [Tiedotukset]
[Edustusryhmä] [Nuoret] [Verkkovihko] [Keskustelupalsta] [Linkit] [Etusivu]
webmaster@paimionrasti.fi