Edustusryhmä erinomaisessa vedossa

Talven selän taituttua on kevään kisakausi jo kohta nurkan takana. PR:n edustusryhmä on tehnyt alkutalven kovaa työtä tulevan kauden menestyksen eteen ja pääsee pian aloittamaan lopullisen kynsien teroittelun kauden koitoksia varten.

Viime viikonlopun ohjelmassa oli säpäkkä kolme taitoharjoitusta ja analyyttistä palaverointia sisältänyt leiri Nauvossa. Tai no, lauantain aamuharjoituksen aikaan pyrytti kyllä hetken lunta varsin tuimasti, mutta iltapäivään mennessä vuoron oli ottanut rankanpuoleinen vesisade. Synkistä sääoloista huolimatta olosuhteet olivat loistavat, sillä lunta löytyi maaston puolelta lähinnä ohuesti avoimilta kallioilta.

Mukana oli pari tusinaa edaria jälkikasvuineen ja valmennusportaineen sekä junioripuolelta Klaus ja Topias, joskin osa ryhmästä siirtyi sunnuntaiksi jo Vakka-Suomeen sprinttaamaan Turku Sprint Cupin merkeissä. Leirin järjestäjänä ja henkisenä isäntänä toimi kotikylän poika Mats Dahlén. Ohjelmasta mainittakoon lauantain kova yhteislähtöharjoitus naisille päivänvalossa ja miehille illan hämärryttyä sekä Pasi Ikosen syväluotaavat analyysit lajikuningas Thierry Gueorgioun harjoittelusta.



Mainitussa Turku Sprint Cupissa PR-miehet olivat Fredon ja Fredricin johdolla rautaa. F-kaksikko otti päivän kahdessa osakilpailussa kaksoisvoitot vaihtaen keskenään järjestystä.

Naisten syömähammas Saara Norrgrannilla oli puolestaan hyvä syy olla leiriltä poissa, sillä hän kisasi kakkoslajissaan yleisurheilussa Botnia Gamesissä Mustasaaressa. 800 metriä taittui kovassa seurassa aikaan 2.13,71, joten ainakin suunnistusviestien loppukiriin tarvittavaa nopeuskestävyyttä alkaa löytyä.

Viikonlopulta pitää myös mainita PR:n kasvatti Tommi Reponen edesottamukset hiihtosuunnistuksen puolella: Suunta Jyväskylän väreissä hisustava Tommi otti nimittäin lauantain SM-sprintin seiskasijan jatkoksi sunnuntaina sen kirkkaimman eli Suomen-mestaruuden sprinttiviestissä Janne Häkkisen parina. Kaksikko oli Hämeenlinnan Tuuloksessa käydyssä kisassa miltei ylivoimainen, sillä hopealle yltänyt joukkue hävisi pitkälti toista minuuttia.

Kuva, jonka Paimion Rasti (@paimionrasti) julkaisi