Kim Fagerudd ja Salla Sukki Paimion Rastiin

Kim Fagerudd

Salla Sukki

Paimion Rasti vahvistuu vielä kahdella huippusuunnistajalla, kun Kim Fagerudd (30) ja Salla Sukki (26) pukevat tulevalla kaudella PR:n puna-valko-vihreät värit päälleen. Kaarinassa asuva pariskunta on viimeiset vuodet edustanut Turun Suunnistajia.

Suomen B-maajoukkueeseen kuuluva DI Fagerudd on MM-edustusten lisäksi ottanut SM-mitalin sekä sorvannut useamman kerran suurviestin nopeimman osuusajan. Marraskuun Rastitreffeillä Kim palkittiin myös maajoukkueen ”herrasmiespelaajana” eli Mika Kuisman muistopalkinnolla.

Myös Sukilla riittää maajoukkue-edustuksia nuorten MM-kisoista asti, joista tuli MM-hopeaa vuonna 1999. Kaudella 2006 lääketieteen opintojaan viimeistelevä Salla puki Suomi-paidan päälleen opiskelijoiden MM-kisoissa Tsekissä tuoden viestistä pronssia.

PR:n urheilijasopimuksista vastaava Raino Lindeqvist pitää kaksikkoa täydellisenä vahvistuksena nykyiseen ryhmään jo aiemmin vahvistuneen Sara Forsströmin siirron lisäksi.
- Olemme hakeneet selkeää paikallista vahvistusta ryhmiin. Tavoitteemme on menestyä huippusuunnistuksessa niin henkilökohtaisella puolella kuin suurviesteissä. Urheilijamme ovat Kimin, Sallan ja Saran tulosta todella innoissaan, kertoo Lindeqvist.