Katri ja Satu mukaan EM-kisajoukkueeseen

Valokuva
Paimion Rasti sai Virossa käytäviin EM-kisoihin mukaan peräti kaksi edustajaa Suomen maajoukkueeseen. Joukkue nimettiin sunnuntaina Inkoossa juostujen pitkien matkojen katsastusten jälkeen. Aiemmin oli juostu spritti perjantaina ja keskimatka lauantaina. Katsastusviikonlopun tuloksena Katri Kerkola ja Satu Vesalainen lunastivat paikan kisoihin. Katri oli sprintissä seitsemäs, keskimatkalla peräti toinen ja pitkällä matkalla kahdeksas. Satun vastaava sarja oli 11., 4. ja 7. Molemmat naiset siis pystyivät varsin tasaiseen esitykseen, joka riitti vakuuttamaan päävalmentaja Janne Salmen.

Katri oli jo perjantaina lähellä jymy-yllätystä.
- Hieman jäi harmittamaan, kun kakkossija oli niin lähellä, vain 13 sekunnin päässä. Varsinkin kun tein kolmosella virheen, Katri maisteli seitsemättä sijaa.
Satu taasen kärsi mystisistä pistoksista vatsan alueella.
- Jo verryttelyssä tuntui pistokset, jotka eivät hellittäneet kisassakaan. Virheitä ei tullut, mutta pistoksien takia ei pystynyt juoksemaan kovempaa, Satu harmitteli.

Viron Otepään kisoihin 6.-13.5. matkaava joukkue on kokonaisuudessaan seuraava:
Naiset: Minna Kauppi Asikkalan Raikas, Heli Jukkola Rastikarhut, Paula Haapakoski KooVee, Satu Vesalainen Paimion Rasti, Merja Rantanen Jämsän Retki-Veikot, Pinja Satri KooVee ja Katri Kerkola Paimion Rasti. Miehet: Pasi Ikonen Vaajakosken Terä, Jani Lakanen Vaajakosken Terä, Jarkko Huovila Halden SK, Mats Haldin Halden SK, Petteri Muukkonen MS Parma, Antti Harju Kalevan Rasti, Tero Föhr Vehkalahden Veikot.

- Naisissa viivan molemmin puolin oli varsin tasaista, mutta jo etukäteen olimme päättäneet, että rajatapauksissa annamme näyttömahdollisuuksia uusille nimille, Salmi perusteli.

Miesten puolella Markus Lindeqvist otti lauantaina hienon kuudennen sijan Paraisten keskimatkalla.
- Sijoitus on hieno, mutta mikään napakymppi juoksu se ei kuitenkaan ollut. Jos olisi juoksu kulkenut parhaalla mahdollisella tavalla, niin homman olisi voinut vaikka kääräistä, Markus analysoi kisan jälkeen.
Sunnuntaina kuitenkin pitkällä matkalla Markuksen suoritus päättyi keskeytykseen.
- Maanantaisen Rauman kisan jälkeen ei vain palautunut kunnolla ja koko viikonlopunkin vaivasi huono fyysinen vire. Pitkällä matkalla sitten juoksusta ei tullut enää mitään ja virheitäkin tuli roimasti. Nyt vain kunnon palautuminen ja kohti uusia kisoja. Nälkää on, Markus kommentoi.