Hämeen rastiviestistä kaksi 4. sijaa

Perinteikäs, jo 28 kerran järjestetty Hämeen Rastiviesti juostiin sunnuntaina Ylöjärvellä. Kilpailualue oli maastotyypin osalta kaksijakoinen. Kisakeskuksen vieressä luukutettiin tosissaan kankaalla, mutta pisimmät radat pääsivät myös kokeilemaan hämäläisempää maastoa. Viesti oli viestiliigan kolmanneksi viimeinen osakilpailu.

Mirkka lähtökuopissaNaisissa avausosuuden tykitti nopeimmin SK Pohjantähden juniori Marttiina Joensuu. Paimion Rastin ykkösjoukkueen aloittaja Jaana oli vaihdossa viides noin 4,5 minuuttia kärkeä hitaampana. Mirkka oli Jaanaa puolitoista minuuttia hitaampi ja oli seitsemäs.

Toisella osuudella kolmikko TP, TuS ja JRV karkasivat hieman muilta. Inga vaihtoi neljäntenä 3,5 minuuttia kolmantena ollutta Jämsää perässä. Eija toi kakkosen vaihtoon seitsemäntenä.

Ankkuriosuudella TuSsin Johanna Seppinen pääsi kurittamaan kokenutta Annika Viiloa. Voittomarginaali oli maalissa puoli minuuttia turkulaisten hyväksi. Paimion ankkuri Katri imutti jo Jämsän Merja Rantasen kiinni. Maaliin Jämsä pääsi kuitenkin livahtamaan kolmantena. Katri harmitteli yhtä suurta virhettä, joka vei hänen mukaansa peräti viisi minuuttia. Kakkosjoukkue ankkuroitiin Kukkosen Katin toimesta sijalle yhdeksän.
D21              (4,5 + 4,5 + 4,5 km)
 
Lähti : 12     Keskeytti : 1     Hylätty : 1
 
   1             TuS 1                                     1.36.26
      1. osuus   Terova Bohdana                             36.29      4
      2. osuus   König-Salmi Vroni              28.40     1.05.09      2
      3. osuus   Seppinen Johanna               31.16     1.36.26      1
 
   2             TP 1                                      1.37.09
      1. osuus   Saarijärvi Sari                            36.38      6
      2. osuus   Anttila Liisa                  28.00     1.04.39      1
      3. osuus   Viilo Annika                   32.30     1.37.09      2
 
   3             Jämsän Retki-Veikot                       1.38.35
      1. osuus   Rantanen Maaret                            31.53      3
      2. osuus   Hokka Laura                    33.24     1.05.17      3
      3. osuus   Rantanen Merja                 33.18     1.38.35      3
 
   4             PR 1                                      1.43.44
      1. osuus   Röytiö Jaana                               36.32      5
      2. osuus   Dambe Inga                     32.12     1.08.44      4
      3. osuus   Kerkola Katri                  35.00     1.43.44      4

   9             PR 2                                      1.59.18
      1. osuus   Salmelin Mirka                             37.58      7
      2. osuus   Sipponen Eija                  39.21     1.17.20      7
      3. osuus   Kukkonen Kati                  41.57     1.59.18      9


Miesten viestin avausosuudelta saavuttiin vaihtoon pitkässä letkassa. Kärjessä vaihtoon saapuivat TuMe, AngA ja Tus Hämälistön veljesten ja Tero Heikkilän voimin. Kakkosen Antti oli jonossa kahdeksantena ja ykkösen Lyde puoli minuuttia myöhemmin kahdentenatoista.

Kakkospätkällä TP:n Vladimir Lucan pääsi karkaamaan. Markus nosti hienosti Paimion ykkösen toiseksi. Ero piikkiin oli kuitenkin vajaa 3 minuuttia. Kakkosen Aki vaihtoi sijalla 16.

Kolmannella osuudella Teemu teki tykkijuoksun. Vaihtoon Teemu karautti ylhäisessä yksinäisydessään 2.45 minuuttia ennen seuraavaa. Selkeässä kärjessä maastoon päässyt TP:n Sami Vähänen eksyi ja joutui päästämään viisi joukkuetta edelleen. Kakkosjoukkueen Matti piti vaihteen isolla ja nosti sijan 10:ksi.

Francois pääsi ankkuripätkälle hyvän etumatkan turvin, mutta voitto ei ollut kirkossa kuullutettu. Takaa-ajoon lähti pelottava ryhmä: IkNV:n Mazulis, AngA:n Mäkelä ja Deltan Hernelahti. Frankin suoritus sujui hyvin aina "viimeiselle vaikealle välille". Siinä ranskalainen ajautui liikaa sivulle ja etsi rastia turhaan oikealta. Ohi pääsi kolme joukkuetta. Maalissa PR I oli neljäs. Mazulis kiri voittoon päivän kovimmalla ajalla. AngA oli toinen ja Delta kolmas. Jaakko toi kakkosen maaliin sijalla 17.
H21              (7,3 + 7,4 + 7,3 + 7,2 km)
 
Lähti : 30     Keskeytti : 5     Hylätty : 0
 
   1             IkNV 1                                    3.03.17
      1. osuus   Jyri Paavola                               45.50      9
      2. osuus   Vainionpää Matti               49.14     1.35.04     10
      3. osuus   Taanila Vesa                   46.34     2.21.39      4
      4. osuus   Mazulis Marius                 41.38     3.03.17      1
 
   2             AngA 1                                    3.03.29
      1. osuus   Hämälistö Mika                             45.11      1
      2. osuus   Mäkinen Vesa                   47.46     1.32.58      4
      3. osuus   Emaldinov Yuri                 47.53     2.20.51      2
      4. osuus   Mäkelä Tuomo                   42.37     3.03.29      2
 
   3             DELTA                                     3.04.46
      1. osuus   Toivio Heikki                              47.01     16
      2. osuus   Laine Kari                     46.16     1.33.18      5
      3. osuus   Noponen Petri                  48.27     2.21.45      5
      4. osuus   Hernelahti Miika               43.00     3.04.46      3
 
   4             PR 1                                      3.04.56
      1. osuus   Lyytikäinen Mika                           46.15     12
      2. osuus   Lindeqvist Markus              46.35     1.32.51      2
      3. osuus   Väre Teemu                     45.16     2.18.07      1
      4. osuus   Gonon Francois                 46.49     3.04.56      4

  17             PR 2                                      3.20.56
      1. osuus   Ryynänen Antti                             45.47      8
      2. osuus   Rauhansalo Aki                 52.24     1.38.11     16
      3. osuus   Tahvonen Matti                 47.10     2.25.22     10
      4. osuus   Suominen Juha                  55.34     3.20.56     17


Viestiliiga päättyy SM-viestillä ja Viestiliigan finaalilla. Miehillä on vielä hyvä iskuetäisyys kokonaiskisan kolmanteen sijaan.

Viestiliigan tilanne (epävirallinen):
Miehet		
1	Delta	                 219
2	Tampereen Pyrintö	 199
3	SK Pohjantähti	         183
4	Ikaalisten Nouseva-Voima 183
5	Paimion Rasti	         172
6	Hiisirasti 	         171
7	MS Parma	         167
8	Turun Metsänkävijät 	 163
9	Hämeenlinnan Suunnistajat123
10	Angelniemen Ankkuri	 110
		
Naiset		
1	Tampereen Pyrintö	 168
2	Jämsän Retki-Veikot	 131
3	Turun Suunnistajat	 124
4	Asikkalan Raikas	 104
5	Paimion Rasti	          88
6	SK Pohjantähti	          86
7	Pargas IF	          76
8	Koo-Vee	                  68
9	Hiisirasti	          65
10	Espoon Suunta	          65