Topias Arola yön valtias

Paimion Rastin Topias Arola jatkoi kauden kultasarjaansa ottamalla 16-vuotiaiden poikien sarjassa selvän voiton yösuunnistuksen SM-kilpailussa Laihialla lauantaina. Sekuntipeliksi ei mennyt tälläkään kertaa, sillä hopeamitalisti, Hiidenkiertäjien Juuso Viskari, tipahti kärkipaikalta aivan viimeisillä rasteilla häviten Arolalle 5,4 kilometrin radalla 56 sekuntia.

− Alussa pari puskaan ajautumista, muuten oikein sujuvaa vaikka oli tiukkaa rinnettä tarjolla. Juoksu oli ihan hyvän tuntuista ja se tietysti auttoi asiaa. Kokonaisuudessaan oikein hyvä yöveto, sanoi Arola.

Arola uusi samalla viime vuoden H15-sarjan yökultansa. Tuolloinkin hopealle ylsi juuri Viskari, vieläpä miltei samalla erolla kuin nyt. Yömestaruus oli Arolalle kauden kolmas SM-kulta pitkän matkan ja sprintin jatkoksi.

Samassa H16-sarjassa hyvin suunnistanut Klaus Haanpää ylsi hienosti neljänneksi. Eroa mitalisijaan jäi puolitoista minuuttia. Myös Jarkko Rantoja ehti juuri plakettisijalle oltuaan kymmenes.

Tyttöjen vastaavassa 16-sarjassa kauden aikana jalkavaivoista kärsinyt Milja Väätäjä pääsi jo mukavaan vauhtiin sijoittuen kuudenneksi. 15-vuotiaiden poikien sarjassa Tuomo Haapala oli 18:s.

Miesten pääsarjassa pari ratkaisevaa virhettä tiputtivat Fredric Portinin mitalitaistosta. Portin oli lopulta kohtalaisesti seitsemäs. Daniel Stenlund äityi myös erinomaiseen yövauhtiin sijoittuen komeasti kymmenenneksi. Jesse Laukkarinen oli 18:s, Sami Valkama 24:s ja Mikko Huhtinen 30:s.

Naisten puolella Inga Dambe oli alkupuolikkaan radasta mitalivauhdissa. Selvä virhe toiseksi viimeisellä rastilla tiputti häntä vielä pari pykälää, ja lopputuloksena oli kahdeksas sija. Eveliina Hirvonen teki isoja virheitä ja päätyi sijalle 28.

Ikäsarjojen puolella mitalit jäivät ottamatta, joskaan ne eivät kauas jääneet. H35-sarjassa PR-kaksikko Toni Hartvik ja Markus Lindeqvist haastoi kärkimiehet, mutta miehet jäivät silti varsin niukasti sijoille 4 ja 5. Kymmenensiksi yösuunnistivat Tero Heikkilä H45- ja Eija Sipponen D50-sarjassa.