PR-junnuilla hopeajuhlat Tiomilassa

Paimion Rastin joukkuetta ei turhaan ennakoitu kärkisijoille Tiomilan nuorisoviestissä, olihan viime vuodelta jo tuloksena viides sija. Ja vielä parempaa saatiinkin. Jännittävä viesti Göteborgin liepeillä mahtavassa maastossa huipentui ankkuriosuudelle, jolta Milja Väätäjä toi joukkueen maaliin kakkosena dramaattistenkin vaiheiden jälkeen.

Ankkurien hopeataistelu muotoutui nopeasti PR:n ja takaa kiinni tulleen Espoon Suunnan välille. Kaksikko tosin pisti pelin lopussa jännäksi, kun he olivat vähällä saada kiinni kärjessä pummanneen voittaja IK Hakarpspojkarnan, mutta tekivät itsekin isohkon virheen samalla rastilla, jolloin taas takaa-ajajat pääsivät aivan kantaan. Väätäjän edellä ollut Espoon Suunnan ankkuri, ikäluokan ykkönen Maria Määttänen kuitenkin kaatui loppuviitoituksella törmättyään edellisen osuuden juoksijaan eikä enää ehtinyt haastamaan ohi päässyttä Väätäjää.

− Alku meni aika hyvin. Määttänen tuli kovaa takaa ja sai puolimatkaan kiinni. Pummatessa en vain päässyt kartalle enkä osannut heti korjata rastille. Leimasin viimeisellä rastilla ensimmäisenä, mutta sitten osat vaihtuivat hänen kolariinsa saakka, jossa pääsin kuittaamaan edelle, kertasi kisaa iloinen Väätäjä, joka on joutunut viimeiset viikot välttelemään juoksuharjoittelua jalkavaivojen vuoksi.

Joukkueessa suunnistivat aiemmilla osuuksilla Jarkko Rantoja, Essi Hölsö, Vilma Wahlsten, Topias Arola ja Klaus Haanpää. Suorituksen tasaisuutta kuvaa se, että runsaan minuutin kärjen takana hienosti yhdeksäntenä avanneella, Alavuden Rasti-Ketuista täksi kaudeksi Paimion Rastiin siirtyneellä Rantojalla oli joukkueen heikoin vaihtosija.

Naiset mukavasti kymmenenneksi

Paimion Rastin naiset tekivät omassa viestissään takuuvarmaa työtä sijoittuen miltei tavoitteen mukaisesti kymmenenneksi. Nina Temjakovan hyvän avauksen jälkeen Emma Silvennoinen nousi hienosti kärkiryhmään ja vaihtoi kolmantena jouduttuaan vasta viimeisillä väleillä antamaan puoli minuuttia siimaa kovemmille maajoukkuenaisille. Saara Norrgrann joutui pitkän osuutensa alkuun juoksemaan edellä lähteneet kiinni, mutta eri reitinvalintojen seurauksena joukko putkiosuudella kasaantui, ja vaihtoon tultiin 13 joukkueen kärkiletkassa.

− Ei ollut muuta mahdollisuutta kuin yrittää repiä ero heti kiinni. Alun kovan nousun jälkeen olinkin pitkään hapoilla. Taktiikan mukaisesti seurailin enemmän muiden tekemistä tavoitteena pitää kärkituntuma, mikä onnistuikin erinomaisesti, sanaili Norrgrann.

Inga Dambella oli kuitenkin neljännellä osuudella raskas päivä: kärki karkasi Tampereen Pyrinnön johdolla kuuden minuutin päähän. Ida Marie Næss Bjørgul ankkuroi melko virheettömästi ja sai nostettua joukkueen täpärästi kymmenenneksi. Voittoon suunnisti ruotsalainen Stora Tuna pitkälti maailman ykkösen Tove Alexanderssonin ansiosta. Tämän supernaisen ylivertaista vauhtia kuvaa se, että hän lähti ankkuriosuudelle vielä PR:nkin takana, joskin kilpakumppanien virheet ratkaisevilla hetkillä nousua auttoivat.

Miehillä kaksijakoinen yö

Miesten viestissä PR:lle kävi hieman niin kuin monesti ennenkin: alussa tullutta eroa on vaikea kiskoa umpeen, ja pitkällä yölläkin on tyytyminen vasta kolmos- tai nelosletkaan. Useammalla alkupään pimeällä osuudella tuli minuuttitolkulla takkiin, mustimpana hetkenä Markus Lindeqvistin 15 minuutin harhailu kuutososuutensa ensimmäisellä rastilla.

Vastapainona näille joukkueen ja samalla edustusryhmän kolme kovinta miestä – Fredric Portin, Frédéric Tranchand ja Olav Lundanes – tekivät ammattimaista työtä tykittäen kukin osuudellaan pohja-ajan. Kärkikamppailuun ei enää ollut mitään asiaa, mutta sijoitus nousi kohtalaiseksi 14:nneksi. Se on toki paras PR-miesten Tiomila-sija vuosikymmeneen, ja samalla kaikkea muuta kuin oli tavoitteena.

Viestikauden kruunuun, Jukolan viestiin Joensuussa, on aikaa kuutisen viikkoa. Etenkin miehille Jukola sopii Tiomilaa paremmin, mutta huippumenestys siellä vaatii vielä tiukkaa harjoitusjaksoa sekä oikeita asioita valmistautumisessa. Henkilökohtaisella puolella seuraava kova kisa on vuorossa jo tänä viikonloppuna, kun Sipoossa sprintataan Huippuliigan kolmas osakilpailu.