Nuorten Jukolassa pieni askel eteenpäin ja runsaasti - erikoistakin - kokemusta

PR:n joukkue Nuorten Jukolassa Nurmijärvellä nipisti pari sijaa paremmaksi viime vuotisesta sijoituksestaan ja päätyi lopulta sijalle 31. Erittäin nuori kakkosjoukkue oli sijalla noin 120.

Uusimaalainen mäkinen ja peitteinen maasto ei päästänyt suunnistajia helpolla - ei paimiolaisiakaan. Hyvin harva PR-suunnistajista oli varauksettoman tyytyväinen omaan suoritukseensa. Vaativissa rastipisteissä oli tullut pieniä ja ehkä jopa keskikokoisia virheitä. Sen sijaan kukaan ei sortunut ihan perusteelliseen epäonnistumiseen. Niinpä Paimion ykkösjoukkueen sijoitus eteni vaihtelevissa merkeissä rajapaalun 50 molemmilla puolilla. Ensimmäisten osuuksien ruuhkan jälkeen sijoitus hilattiin hiljalleen lopulta tämän vuosikymmenen parhaaksi sijalle 31.

Erikoisen käänteen kisa sai kotimatkalla, kun joukkueen suoritus oli yhtäkkiä merkitty hylätyksi. Klausin leimaustiedot olivat jostain syystä hävinneet kokonaan järjestäjien tietokoneilta. Jälkiselvittelyiden myötä emitkortista ja tarkistusliukasta löytyivät oikeat tiedot, joten joukkueen tulos on luvattu palauttaa tuloslistoille. Koska vastaavan kohtalon koki muutama muukin joukkue, on kakkosjoukkueen sijoitus 120 vielä vahvasti epävirallinen. Tärkeintä on kuitenkin, että tässä joukkueessa kolme suunnistajaa selvitti hienosti elämänsä ensimmäisen Nuorten Jukolan. Kummastakaan joukkueesta kukaan ei tule vielä moneen vuoteen yli-ikäiseksi Nuorten Jukolaan, ja suurin osa pääsee tarvittaessa juoksemaan saman osuuden ensi vuonnakin.

Joukkueissa suunnistivat Sebastian Fingerroos, Klaus Haanpää, Jaana Haapala, Voima Tuomasjukka, Essi Hölsö, Milja Väätäjä ja Topias Arola sekä toisessa joukkueessa Casper Fingerroos, Leo Haanpää, Selina Arola, Aapo Virtanen, Vilma Wahlsten, Julia Suopajärvi (lainajuoksija Vakka-Rastista) sekä Tuomo Haapala.

Nuorten keskikesän suurviestit ovat nyt siis takana. Pari viikkoa aikaisemmin Ungdomens Tiomilassa nimittäin HD12-sarjan joukkue Jaana Haapala, Eelis Axelin, Talvi Tuomasjukka, Aapo Virtanen, Selina Arola ja Leo Haanpää sijoittui niukasti puolenvälin paremmalle puolelle sijalle 54.
18-sarjojen yhdistelmäjoukkueissa puolestaan paimiolaisvärejä pitivät komeimmin esillä pojissa Topias Arola, joka tuli aloituksesta kakkosena vaihtoon vain muutama sekunti kärjen takana, sekä tytöissä Milja Väätäjä ja Essi Hölsö, jotka veivät kaksi ensimmäistä osuutta viestiä komeasti 15 parhaan joukossa.