PR-miehet kymmenen joukkoon EM-pitkällä

Fredon virhettä GPS-seurannasta, hännän pituus 5 minuuttia.PR-kaksikko Frédéric Tranchand ja Fredric Portin olivat kovassa vedossa EM-kilpailujen pitkällä matkalla tiistaina Tsekissä. Miehet tunkivat molemmat kymppisakkiin napaten peräkkäiset sijat 8 ja 9.

Tavallaan paljonkin parempaa olisi ollut saavutettavissa ainakin Fredon osalta. Mies nimittäin kulutti heti alkumatkasta useita minuutteja ylimääräistä tultuaan kakkosrastille virheen jälkeen väärästä suunnasta ja lähdettyään tämän seurauksena kohti kolmosta aivan vikasuuntaan (kts. kuva, hännän pituus 5 minuuttia). Tämän virheen tajuaminen ja korjaaminen vei aikansa, sillä 2-3-välillä takkiin tuli yli kolme minuuttia nopeimmalle ja kolmosrastin kohdalla sijoitus kisassa oli toiseksi viimeinen. Fredo sai kuitenkin hienosti koottua itsensä katastrofialun jälkeen ja loikotti loppukisan aivan huippuvauhtia. Jossitellen mahdollisuudet olivat vaikka mihin, sillä mitaliin jäi lopulta eroa 1.25 ja kultaankin vain 3.33.

– Pahin pettymys vuosiin pitkällä matkalla. Maasto oli kuin omalla "takapihalla" Ranskassa, tällaisia saumoja ei monta uralle mahdu. Silti sain pilattua homman heti alkuunsa. Ehkä mielentila startissa oli väärä ja yritin vähän liikaa. En kuitenkaan luovuttanut, loppumatkan tein sen mitä vain pystyin, kertasi Fredo kisaansa.

Porrenin suoritus oli tasaisen kova. Mies aloitti kisan aivan kärkivauhtia ja pysyi sen jälkeen koko kilpailun kymmenen parhaan joukossa. Pisimmällä, yli kolmen kilometrin rastivälillä tuli hitaammalla reitinvalinnalla 1,5 minuuttia tappiota kärkeen. Tämä oli Porrenin paras henkilökohtainen sijoitus aikuisten arvokisoissa ja lupaa todella hyvää perjantain keskimatkalle ja edelleen loppukesästä odottaviin MM-kilpailuihin.

– Hallittu juoksu, tsemppasin lopussa vaikka olin väsynyt. Aikaero mitaliin ei kuitenkaan ollut kovin iso näin pitkässä kisassa ja tällaisessa maastossa, joka ei ole minulle vahvimpia, joten jatkan hyvillä mielin kohti keskimatkaa, kertoi Portin.

Kolmas PR-edustaja pitkällä matkalla, Inga Dambe, ei päässyt finaaliin jäätyään karsintakisassa finaalipaikasta noin minuutin päähän.

Aikuisten arvokisojen ensikertalainen Jesse Laukkarinen juoksi sunnuntaina sprintissä hallitun kisan sijoittuen mainiosti 23:nneksi. Porren oli alun perin nimetty Suomen joukkueeseen kisat lauantaina avanneessa sprinttiviestissä, mutta hän joutui jättämään tuon startin väliin.