Maajoukkuesuunnistaja Satu Vesalainen palaa Paimion Rastiin

Maajoukkuesuunnistaja Satu Vesalainen, 27, palaa ensi kaudella kasvattajaseuraansa Paimion Rastiin. Vesalainen suunnisti viimeiset kuusi vuotta Tampereen Pyrinnössä, jonne tie vei Paimiosta Angelniemen Ankkurin kautta. Paimion Rastista Vesalainen lähti vuonna 1998 siirtyessään aikuisten sarjaan. Juniorisarjoissa hän toi Paimion Rastille menestystä niin nuorten SM- kuin MM-tasolta.

Satu Vesalainen on viimeiset vuodet kuulunut Suomen naissuunnistuksen kärkinimiin. Vuonna 2000 hän nappasi ensimmäisen yleisen sarjan SM-kultamitalinsa yösuunnistuksesta. Tänä vuonna hän kuului Suomen maajoukkueeseen Ruotsin MM-kisoissa. MM-kisoissa Vesalainen juoksi ainoastaan sprintin, jossa sijoitus oli 15. Maailman cupin finaaleissa Saksassa hän oli parhaana suomalaisena seitsemäs normaalimatkalla.

Kari Arposen valmentaman Vesalaisen siirto vahvistaa entisestään Paimion Rastin naisjoukkuetta. Paimion naiset nappasivat syyskuussa hopeaa SM-viestissä. Vesalaisen tavoitteet ovat silti henkilökohtaisella puolella.
- Yritän jatkuvasti etsiä parhaita mahdollisia olosuhteita kehittyä edelleen suunnistajana. Tiesin, että jossain vaiheessa tulen palaamaan Paimioon. Nyt siihen osui oiva tilaisuus, Vesalainen kertoo siirron taustoja.
Tweet